This page represents my own personal opinion and view on various issues and is written in blog format about my life with dogs in the country side and sometimes general issues of my life. All stories are not to be taken so seriously. All writings are written in friendly, discussion kind of way (from each year) and so to be meant to be red.

Seuraava pentue astutetaan heinäkuussa. Lisätiedot. Tämä on uusintayhdistelmä. Emänä "Carmen" FIN MVA JV-05 V-05 Herdolf Padme Naberrie ja isänä "Luca" Ludwig-Herdolf von Gigantic Blau.

Next breeding will take place in July. More info. This is a repeated breeding. Dam "Carmen" FIN CH JW-05 W-05 Herdolf Padme Naberrie and sire "Luca" Ludwig-Herdolf von Gigantic Blau.

Hugo viettää luksuspäiviä Kellokoskella. (Minä voisin seuraavassa elämässä muuttaa Heleniuksille koiraksi). Hugo on todella korkea ja upea uros. Jostain syystä näytti siltä, että takapää oli vähän jumissa. Omistajat varasivat ajan Aistiin, jotta kaikki varmasti tulee tutkittua. Minä änkesin sinne mukaan, koska en ole Aistissa aiemmin käynyt.

Voin suositella Aistia todella lämpimästi. Koska vastaanotolle tuli iso koira, niin eläinlääkäreitäkin oli kaksi. Tilat todella siistit ja isot, palvelu todella hienoa (okei, kyllähän tuo kaikki sitten laskussa näkyi). Eläinlääkäri kertoi koko ajan mitä tehdään ja miten jatketaan.

Tutkimus oli perinpohjainen. Liikkeet ja olemus katsottiin pihalla, sisätiloissa tehtiin todella perusteellinen tutkimus rangan ja raajojen osalta. Refleksit muuten testattiin samalla tavalla kumivasaran kanssa kuin ihmisilläkin. Hugon ei tosin tarvinnut viedä etutassujaan nenään, toisin kuin ihmisille tehdään vastaavanlaisissa tutkimuksissa.

Sitten otettiin röntgenkuva koko koirasta - ei mitään vikaa, niin terve koira kuin olla ja voi. Päätettiin ottaa sitten samalla magneettikuva. Tulos: täysin priima koira, ei mitään vikaa tai poikkeavaa missään. Lisäksi tehtiin mittavat verinäytetestit - täysin terve koira, sekä selkäydinpunktio, jonka tulos myöskin täysin terve koira. (Hugollahan on vielä kaiken lisäksi A-lonkat ja 0-etupää).

Takapään pieni jumittaminen voi olla naapureiden narttujen kiimojen aiheuttamaa (jos Huge on yhtään veljeensä tullut ...). Tästä pojasta voi isä-Adolf olla sateenkaarisillalla todella ylpeä. Jospa poika vielä nappaa vähintään saman 9-vuoden iän kuten isänsä, niin voiko omistaja enää parempaa toivoa? Ja Heleniuksille kiitos siitä, että pääsin mukaan seuraamaan.

Kirsi on saman kokoinen kuin Carmen. Pirkko aavistuksen pienempi. On jo hankala muiden ihmisten hyväksyä, että Kirsi ja Pirkko ovat vielä pentuja, 9 kk vanha on vielä pentu, kun kokoa on saman verran kuin emällä.

Puutarhaletkulla kastelin hedelmäpuiden pensaita. Kyllähän sen arvaa, että pakosti suihku menee tarhan puolellekin (myönnetään, välillä ihan tarkoituksella). Kaikki muut juoksivat nopsaa pois alta, mutta mitä tekee Pirkko? Pirkko könöttää tyytyväisesti vesisateen alla, leikkii ja yrittää juoda vettä samalla. Ilmeisesti täytyy hetken kuluttua viedä Pirkko uimaan tuohon Rusutjärveen, jos kerran vedestä noin paljon tykkää. Minä tartten näillä keleillä vähintään märkäpuvun päälle, ennen kuin veteen suostun menemään.

Palaan pikkuhiljaa elävien kirjoihin. Sähköposteihin olen jo joihinkin ennättänyt vastata, mutta tuossa on iso pino vielä vastaamattomia. Kiitos, että olette jaksaneet odotella meilejäni. Puhelimella pitäisi myös jälleen tavoittaa normaalisti.

Pidin Pirkkoa syöppönä, mutta Pirkkohan on ihan normaali. Kirsi vasta imuri onkin. Eilen Kirsikka keksi, että keittiön tasolta saa suoraan kamaa suuhun, kunhan vaan avaa sen ja hamuaa mitää eteen sattuu. Niinpä minun leipäni lähti Kirsin matkaan, ennen kuin ehdin a:ta sanoa. Kirsi on myöskin pahin kuppisurffari, johon olen ikinä törmännyt. Mikä näitä minun narttujani vaivaa? Pyöreähköt olemukset selkeästi viittaavat siihen, että ruokaa kyllä on tarjolla ja tarpeeksi.

Taidan olla useamman ajatuksissa tällä hetkellä, kun nimipäiväni muistetaan monelta taholta. Näin ei yleensä käy. Vuokko-nimen kanssa olen tottunut siihen, että kaimoja ei löydy, koska tämä ei ole yleinen nimi, ainakaan tässä ikäluokassa. Edellinen ikäluokka, joka tätä nimeä kantaa, on rollaattorissa ja vanhustentalossa.

Aikoinaan Jenkeissä asuessani nimeni oli aivan liian vaikea amerikkalaisille lausuttavaksi, sekä etu- että sukunimi. (Etunimi on sitä edelleen, väännökset on yleensä Vioko, Vouko ja Yoko). Niinpä Jenkeissä olen vain Coco (nimi tuli Coco Puffs -aamiaismurojen mukaan). Tienhaara menee jopa jenkkien suuhun, mutta siellä asuessani olin kaikkialla Coco Opp. (Opp on vaihtariperheeni sukunimi, suoraan Oppenheimerin jälkeläisiä alenevassa polvessa. Se oli elämäni upein vuosi). Vaihtarivuonna minulla oli vielä tyttönimeni, eikä tätä Tienhaaraa, joka tuli avioliiton myötä. Tyttönimeni puolestaan on tarkoin varjeltu salaisuus, nen-päätteinen. Nykyään esittelen itseni Jenkeissä ja ulkomailla aina koko nimellä, mutta lisään: "Please, call me Coco".

Viimeinen työvuoro takana. Olin jälleen lentokentällä, tekniikan puolella. Ei hätää, en ole koskenut lentokoneen elintärkeisiin osiin tai lentokoneessa tarjottavaan ruokaan tai edes siivonnut lentokoneita, joten Suomen lentoturvallisuus on koko ajan ollut hyvin hoidettua. Pari kaveria meinaan repesivät, kun kuulivat mitä keikkaa teen. Olen jälleen uutta kokemusta rikkaampi.

Finskin porukka oli hyvin "värikästä" ja onnistuin saaman useista eri kansallisuuksista olevia ystävyyssuhteita. Paras on Jamaikalainen rouva, jota tulee ikävä. Me olimme ensi hetkestä samalla aaltopituudella ja kuten hän mainitsi: "ihan kuin olisimme aina tunteneet toisemme". Sain myös kiitosta toisilta tiimeiltä ahkeruudestani (kyllähän meitä seurattiin) ja Finskin porukka olisi halunnut minun jäävän sinne. (Ei ehkä tulevaisuuden työpaikka, keikkana ok ja sopi tähän elämäntilanteeseen hyvin, auttoi pahimman surun yli Adolfista).

Omassa tiimissäni oli myös tummapintainen ulkomaanvahvistus, joka oli hyvin hiljainen. Eilen jouduin vähän raskaampiin tehtäviin ja tämä tiimiläiseni ensimmäistä kertaa oikein puhui minulle ja oli hyvin tuohtunut, että ei naista olisi saanut laittaa noin raskaisiin tehtäviin. Piti oikein saarnan, että: "sinä ei mene sinne enää, liika raskasta naiselle". Olin vähän otettu, koska selkeästi noi "mun pojat" hieman katsoivat perääni.

Ilmeisesti Vapun kunniaksi turvassa oltiin tarkempia ja jouduin käsilaukkusyyniin. Iso, hopeinen, doggipääavaimenperäni aiheutti suurta kummastusta, näytti kuvalla ihan joltain muulta. Avaimenperä on minulla ollut aina mukana vuodesta 2004 asti, enkä siitä ole luopunut, vaikka AD-autohuollon kaverit vihjailivat sen rikkovan virtalukon. (Niitä virtalukkoja saa uusia). Nuori kundi turvassa oli oikein kohtelias ja tosi nolona penkoi veskaani ... minun hymyillessä vieressä. Naisten käsilaukusta ja varsinkin minun, voi löytyä melkein mitä tahansa.

Ja tässä hauskin vapun toivotus, mikä gemsuun saaapui: "Minä täällä juon nakkeja ja grillaan simaa, niin kuin kunnon pääsiäiseen kuuluu. Olen puhaltanut paljon selvin päin ja aion olla ilmapallo. Hyvää tuttua vapuille!"

Olin illalla töissä, kun tuli puhelu Nurmosta, että Lulu on karkuteillä, ollut jo pari tuntia. Välimatkaa minulla ja Lululla on tuollaiset 350 km, joten en ihan heti - ja vielä töistä - pääse etsintäpartioon mukaan. Mira toimi juuri niin, kuin olen vuosien saatossa aina sanonutkin, oli ongelma mikä tahansa, niin soitto vaan minulle, mihin aikaan tahansa, niin katsotaan mitä voidaan tehdä. (Toki tässä on se puoli, että jos puhelin soi yöllä, on ensimmäinen asia mielessä, millä koiralla on hätä ja missä päin Suomea ... tätä kasvattajan arkea).

Annoin ohjeet, kuinka toimia ja koska huoli oli suuri, niin soitto Krisselle (Atte ja Neve), josko pystyisi jotain apua vielä antamaan, kun samalla suunnalla on. Krisse oli organisoinut homman loistavasti ja aamulla tuli tieto, että Lulu on turvallisesti kotona. Nyt aamulla olisi isompi poppoo Sari Vainionpään johdolla saatu liikkeelle Lulua etsimään. Sari on aiemminkin ollut mukana kokoamassa joukkoja kasaan ja etsimässä kadonneita doggeja, joten tiesin homman olevan parhaissa mahdollisissa käsissä (Atte muutama vuosi sitten käväisi ajokoiran kanssa pidemmän lenkin ja Sarin etsintäpartio tuotti tulosta, eikä Atte joutunut susien suuhun). Kiitos Krisse kaikesta avusta. Se on ihana tietää, että hädän tullen saa apuja mistä päin Suomea tahansa.

Neve eli Herdolf Prior Shau'nac oli ROP-pentu. Onneksi olkoon Krisse ja Neve!

Neve aka Herdolf Prior Shau'nac went BOB-puppy. Congratulations Krisse and Neve!

En näemmä osaa olla hiljaa tai siis kirjoittamatta tähän news-blogiin. Toisaalta, vointiani kysellään vähän väliä, joten tulkoon tieto tätä kautta. Vastaajaviestit jostain syystä pompsahtavat gemsuuni useamman päivän viiveellä, joten ei kannata huolestua, jos ei heti minusta mitään kuulu. Tekstarit ja sähköpostit luen kyllä ajan sallimissa puitteissa, kiireelliset yhteydenotot saavuttavat minut parhaiten tekstarin muodossa.

Eilen oli vähän helpompi päivä, mutta tänään taas huonompi. Ennen töihin lähtöä joudun paklaamaan naamani uudestaan. Turvotusta en saa laskeutumaan. Paljolti tämä johtuu siitä, että ilmoitin kansainväliselle listalle Adolfin poismenosta ja palautetta on tullut runsaasti. Lisään niitä tuohon alempana olevaan Adolfin osaan. Nämä sivut ovat kansainvälisesti hyvin luetut ja seuratut (varsinkin doggipiireissä), siksi jutut käännetty myös englanninkielelle.

Ilman töitä haahuilisin vain päämäärättömästi huoneesta toiseen, mutta en oikeasti kauaa jaksa vain pelkkää duunia painaa ilman vapaata. Olen kuun alusta ollut kahta päivää lukuunottamatta jatkuvasti töissä. Toinen noista päivistä oli Adolfin viimeinen matka ja toinen Wilma-Kyllikin tiineyshässäkkä. Nyt vain nukun ja teen töitä, en juuri mitään muuta. Täällä kotona niin moni asia muistuttaa Adolfista, että pakko päästä välillä muualle ja työprojekti on ollut mukava pakoreitti, joka tuli sopivaan saumaan.

Töissä tiimiläiseni ovat kaikki miehiä ... tai no poikia, muutamaa tapausta lukuun ottamatta. Sosiaalisen kanssakäymisen kannalta tuo on kauhean mukava poppoo. Pojat myös kuuntelevat mun juttujani, enkä ole saanut sitä käsitystä, että olisin vain "se blondi" miesten keskellä. Ainoastaan yhden kerran olen joutunut toteamaan, että "sori pojat, mutta nyt en jaksa tuota nostaa".

Mikä siinä bemarissa oikein on, että se aiheuttaa tunnekuohuja? Toi 520:n on mun auto, istuu mulle kuin hansikas; iso, luotettava, turvallinen, eikä jätä pulaan. Bemarit näemmä jakavat mielipiteet, joko niistä tykkää tai ei tykkää, välimuotoja ei tunnu olevan. Ja yllättäen kaikki olivat töissä sitä mieltä, että punainen olisi ollut se mun värini. (Nyt onneksi auto ja kuski kiihtyvät liikenteessä yhtä nopeasti ... yritän kuitenkin hillitä kaasujalkaani, ettei lähde kortti ... se nimittäin on aika lähellä ... navigaattorini Lasse Liikennepoliisi myös usein toitottaa "ajat ylinopeudella", tuota ei Berlingon kanssa useinkaan kuullut.)

Seems that I can't shut up or actually not write on this news blog. On the other hand, people are concerned of my well-being so this can be the right channel for information. My answering machine messages for some reason reach me with few days delay so you don't have to be freaked up if I don't reply immediately. Text messages and e-mails I will read when I have time. In urgent matters text messages are the best way of reaching me.

Yesterday was a bit easier day but today is worse. Before going to work I need to redo my makeup. I can't manage the swelling, basically my eyes. This feeling has much to do with me announcing Adolf's passing to BluDanes list and have received many replies. I will add them below on Adolf's part. These pages are very read and followed also internationally, that's why stories are also in English.

Without work, I would just wonder around in the house without any destination. I also admit, that I can't tolerate this work amount for longer without time off. Since the beginning of the month I have been working every day except for two: Adolf's passing and Wilma-Kyllikki's pregnancy tests. Now I basically just work and sleep, nothing else. Here at home so many things remind me of Adolf that I just have to get out and work project has been a good escape and it appeared at a good moment.

Täältä löytyy viimeisimmät kuvat Adolfista. Superaktiivinen kuvaaminen on jäänyt ajanpuutteen takia. Kuvia on toki otettu, mutta kun niiden editoiminen pienemmiksi ja kuvagallerioiden teko vie tolkuttomasti aikaa.

Adolfin persoonan monimuotoisuus paistaa kaikista parhaiten vuoden 2006 Agirotukisasta otetuissa kuvissa. Pööpö oli tuolloin 7-vuotias ja doggilehden agirotureportaasissa Adolfia tituleerattiin tulevaisuuden lupaukseksi (joka jaksoi omistajaa naurattaa, mutta eihän kirjoittaja voinut olla perillä Adolfin iästä ja kun tuo vauhti ei antanut viitteitä vanhemman koiran käytöksestä).

Aiempina vuosina Adolf kävi niin kovilla kierroksilla agikentällä, että minä en oikeasti suostunut kisoissa Adolfia handlaamaan. Se nimittäin teki kipeää. Voitte vain kuvitella, kun tuollainen jätti kiihtyy ja himppa nappaa omistajaa harteista kiihkossaan (kun sitä hyppykorkeutta riitti). Siinä lähinnä sai juosta koiraa karkuun ja toivoa, että oma kroppa kestää iskut ja t-paita säilyy edes riekaleina päällä oman osion loppuun asti.

Adolf rakasti vauhdikkaita urheilumuotoja. Näitä olivat agility, rata- ja maastojuoksu. Näyttelyt ja toko oli tylsää. Näissä kaikissa lajeissa Adolf muistetaan ikuisesti eri tempausten tekijänä - kaikki positiivista.

Porin erikoisnäyttelyssä muutama vuosi sitten Adolf rakastui Kilpeläisen Anittaan (Anittalla oli tärppipäiväinen narttu kotona) ja minä tulin kuin siinä mummoklipissä Adolfin perässä, kun Adolf päätti lähteä etsimään Anittaa. Onneksi Anitta kuuli mun huudot "Adolf" ja tuli esiin erään teltan sivusta, jotta Adolf pääsi Anittan syliin ja mun ilmalento päättyi siihen.

Rata- ja maastokisoissa Adolf herätti suurta kunnioitusta suunnattomasta ajovietistään, josta osa vinttari-ihmisistä oli kateellisia - positiivisella tavalla. Kun Pööpö sai vieheen kiinni, siinä oli parhaimmillaan Hyvinkään Makkarajuoksuissa viisi ihmistä irroittamassa Adolfin suusta, vaikka Adolfilla oli oma, tilaustyönä tehty, juoksukoppakin päässään. Ja maastokisoissa tuli helpommaksi vain leikata viehe irti ja antaa se Adolfille, jotta kisaa voitiin jatkaa.

Galleriasivu vuoden 2006 kisoista löytyy puolestaan täältä.

Here one can find the last photogallery of Adolf. There has not been so much time for super active photo shooting. I have taken photos, however, but editing and making galleries just take so much time.

Adolf's personality was awesome and it really best shows in Breed Agility 2006 photos. He was then 7 years old and when the article in our Great Dane Magazine came out he was titled as the promise of the future - which made me laugh ... but the writer could not know his age when his condition and behavior was not of senior's.

Adolf loved speed. His favorites were agility, lure and track racing. Shows and obedience were dull. In each sport he is forever remembered with his jerks - all positive.

Gallery page is here.

Viime viikolla tuli kutsu Fionalle saapua EKK:lle verenluovutukseen, jos vain meille sopisi. Kävimme siellä tänään. Fiona oli oikein terve ja mallikelpoinen luovuttaja. Painoa oli kivat 35 kg! Ihan tolkuton tankki greyhoundiksi. Mä en meinannut uskoa sen vaa'an lukuja, mutta niin se vaan oli. Edellisestä kerrasta oli tosin tullut vuoden aikana lisää vain 800 g, mutta ratarassiksi - vaikkakin eläkeläinen - on Finona suoraan sanoen läski. Ainahan Fiona on ollut raskasrakenteinen, jo aktiiviurallaankin, josta aina jaksettiin esittelyissä vinoilla. Annelin kisapaino oli 26 kg ja Fiona on hoikimmillaan ollut 28,5 kg aktiiviurallaan.

Fionan veri auttaa viittä eri koiraa eli veri menee neljään annokseen (neljälle eri koiralle siis) ja erikseen otettiin vielä seerumia, jota käytetään silmäoperaatioissa (tämä minulle ihan uusi juttu). Mikäli Fiona pysyy hyvissä voimissaan, voidaan verenluovutus tehdä vielä kerran, noin puolen vuoden kuluttua, mutta sen jälkeen Finona on tuosta hommasta eläkkeellä.

Muutoin tuo käynti oli henkisesti totaalikatastrofi. Pihalla iski musertavat muistot mieleen Leilasta, vaikka olin tuohon alustavasti henkisesti valmistautunut. Vielä lähtiessä soi radiosta suomalainen biisi, jossa kertosäe: "hiljaa lasken seppeleen ...". Sain pidettyä itseni henkisesti kasassa jollain ihme tahdonvoimalla luovutuksen ajan, mutta ovesta ulos päästyä lähti sammumaton kyynelpuro liikkeelle ja migreenikohtaus oli sillä valmis (plus että taivaalla sadepilviä).

Fiona received invitation for blood donation last week. We were there today. Fiona was very healthy and needed donor. Her blood will help 5 dogs. Due to her age she can donate blood once more after 6 months but after that she is too old.

Adolfin tuhkat tulivat eilen kotiin ihan ovelle toimitettuna. Tuhkaus 189 €, eutanasia 71 €. Tänään uurna laitettiin maan poveen, Lellun viereen.

Kiitos lukuisista yhteydenotoista jaksamiseni suhteen. Koska en yksinkertaisesti jaksa vastata kaikille henkilökohtaisesti ja iso määrä ihmisiä seuraa tätä palstaa (myös "ei-koiraihmisiä"), niin helpompi tiedottaa tätä kautta.

Ei tarvitse soitella poliiseja perään tarkastamaan tilannetta. Totuuden mukaan en voi hyvin millään tasolla. Sinnittelen tässä tunti kerrallaan kohti valoisampia hetkiä. Nukkuminen on hankalaa, joten olen omasta tahdostani jatkanut keikkaduuniani ja vetänyt lähinnä yövuoroa. Työkaverit ovat mukavia, joten saan ainakin kahdeksan tuntia päivässä valoisaa seuraa, enkä itkeä tihrusta koko aikaa.

Hermann on ottanut tilanteen todella hyvin. Vahtivietti minun suhteen on kasvanut eksponentiaalisesti. Makoilee koko ajan lähistölläni, painaa päänsä rintaani vasten ja tulee sänkyyn ihan liki, pää samalle tyynylle.

Adolf oli minulle hyvin rakas, vaikka olenkin Hertzua yleensä enemmän hehkuttanut. Minulla ja Adolfilla oli ihan omat juttumme. Pööpöllä oli pitkä, terve, onnellinen, vivahderikas ja rakastettu elämä. Samalla tavoin sai Pööpö tulla sänkyyn nukkumaan halutessaan ja vallata olohuoneesta juuri sen sohvan, joka herraa kulloinkin miellytti. Iso persoona on nyt poissa, siihen on vain totuttava.

Adolf's ashes arrived today at my home. Cremation 295 USD and euthanasia 111 USD. Adolf was buried today, next to Leila.

Thank you for all messages and concern of my well-being. I absolutely don't have strength to reply to everyone and since so many people follow this blog (also "no dog" people) it is easier to give a generic reply here.

I'm hanging in there, taking everything hour by hour. Sleeping is difficult so I have been working, merely night shifts. Colleagues are nice and at least 8 hours a day I have something else to think about.

Hermann has adapted very well. He is watching over me heavily. Sleeps on the floor on my feet, presses his head to my chest and sleeps right next to me sharing the same pillow.

Adolf was very dear to me, although I have talked more about Hermann. I had my own special things with Adolf. Adolf had long, healthy, happy, eventfull and loved life. He was allowed to share the bed when he wished as well as concur the couch he wanted. Big personality is now gone, I just have to get used to it.

Tein niin, että näytin Adolfin kaikille talouden koirille, ennen kuin Maria tuli paikalle ajamaan autoani Mäntsälään. (Marialla on kanssa bemu, joten ei ollut vaikea antaa sitä Marian ajettavaksi.) En tiedä oliko tuo tapa oikea vai väärä, siis näyttää Adolf muille, mutta varsinkin Hermannia ajatellen halusin näyttää Adolfin poismenon, jottei Hermann rupea etsimään Adolfia jonkin ajan kuluttua ja sitten tunne itseään hylätyksi ja kuihdu pois.

Ainoastaan Arvid murisi ensin hetken ja sitten rupesi piippaamaan. Arvidista tuli nyt tän bändin johtaja, halusi sitä tai ei. Olen kyllä varma, että haluaa.

Muut kävivät vieressä ja lähtivät sitten pois. Adolf näytti nukkuvan. Hermann on ottanut tilanteen mielestäni hyvin. Kolmikko Hermann, Carmen ja Pirkko pitävät vahtia vieressäni koko ajan. Carmenilla on tuo sama reaktio, kuin Leilan poismenon kanssa, painaa päänsä tosi lujasti rintaani vasten ja ajaa kaikki muut pois (Ja se Carmenin pää sitten tosiaankin painaa). Henkinen ja luonnollisesti tuleva yhteyteni eläinten kanssa näkyy kaikkein vahvimmin juuri tuon kolmikon kohdalla.

(NDE)

I chose to show Adolf to my other dogs before me and my friend Maria took him to crematorium. Was this a good or bad decision, I have no idea. I wanted to show Adolf especially to Hermann so he would realize he is gone and not to start looking for him later or think that he would be abandoned.

Arvid (Adolf's son) first growled a bit and then whined. He is now the leader of this pack, whether he wanted it or not. I'm pretty sure he wants.

Others just sniffed Adolf and went away. Adolf looked like he was asleep. Hermann has taken the situation very well. Trio Hermann, Carmen and Pirkko are looking after me constantly. Carmen has the same reaction as what it was like when Leila passed away. She presses her head tightly on my chest and makes everyone else to go away.

Ensimmäinen iso siniseni, luonnonvoima, peloton vahtini, lempeä jättini ja älykäs johtaja. Olen surusta murtunut, sydämestäni ja sisimmästäni rikki. Kaikki tapahtui niin äkkiä, nyt olet Sateenkaarisillalla. Kyllähän sen tiesin, että hetki lähenee, mutta että Sinut piti auttaa sinne juuri nyt ... Pääset Leilan viereen, rakas Adolf.

Syvällä kaipauksella Adofia muistaen,

Rakastava omistajasi ja huoltajasi Vuokko, kakkosmiehesi Hermann, poikasi Arvid, tyttäresi Carmen, lapsenlapsesi Pirkko & Kirsi sekä suippokuonot Anneli ja Fiona.

My first big blue, force of nature, fearless protector, gentle giant and wise leader. I'm heartbroken with sorrow, broken from my heart and inside. It all happened so quickly, now you are at the Rainbow Bridge. I knew the time was approaching but that I had to help you there now ... You can rest beside Leila, my dear Adolf.

With deep longing, remembering Adolf,

Your loving owner and care-taker Vuokko, wing-man Hermann, son Arvid, daughter Carmen and grand-daughters Pirkko & Kirsi and greyhounds Anneli and Fiona.

Iso osa tuntemistani ihmisistä pitää minua hyvin vahvana henkilönä henkisesti - sitä olenkin, sillä elämä on vuosien varrella kolhinut tosi rankasti. Siperia opettaa. Se tunteellinen, herkkä, haavoittuvainen ja helposti särkyvä keijukainen täältä takaa löytyy (sen osan minusta näkee erittäin harva, voisnpa melkein sanoa, että Family Miettinen on päässyt kaikkein lähimmäksi minun sisintäni). Sisimpäni osaan peittää hyvin. Sillä, että olen ollut vuosien varrella avoin, on tuonut mukanaan vain mielipahaa ja murhetta.

Apua pyydän hyvin harvoin, olen tottunut toimimaan yksinäni ja ratkaisemaan ongelmat itse. Silloin, jos apua pyydän, on tilanne todella akuutti ja sellainen, etten enää itse kykene sitä ratkaisemaan. Nyt täytyy sanoa, että olen lähellä murtumispistettä ja erittäin herkässä tilassa näiden jatkuvien vastoinkäymisten ja epäonnistumisten takia. Kaikki asiat tällä hetkellä eivät edes liity koiriin lainkaan, mutta nämä sivut eivät ole tehty minun elämästäni, vaan koiristani ja kennelistäni. Elämä jatkuu, mutta vaikea on löytää muuta kuin mustaa. Vain puoli vuotta sitten meni Leila, nyt Adolf.

Parin viime päivän aikana on kaikki suunnitelmat menneet totaalisesti uusiksi. Touhuni saattaa välillä näyttää poukkoilevalta (esimerkkinä työpaikat), mutta itse asiassa olen hyvin suunnitelmallinen, erinomainen organisoija sekä rauhaa, turvallisuutta ja vakautta rakastava henkilö, jolle oma koti ja perhe sekä niiden hyvinvointi on kaikki kaikessa. Perheen hyvinvointiin kuuluu myös ihmisten tarpeiden huomioiminen eli elämäni koostuu myös ihmisistä, vaikka koirat siitä valtaosan vievätkin. Itsestäni huolehtimisen välillä unohdan noin niin kuin ruokapuolen suhteen ja välillä arvioin fyysiset voimavarani väärin. Työt olen ottanut sitä silmällä pitäen, että pystyn olemaan tiineen nartun kanssa kotona synnytyksessä ja pentujen hoidossa aina luovutukseen asti. Kasvatustyön otan vakavissani ja se muuttui harrastuksesta vakavammaksi harrastuksesi ajan myötä. Työntekoon suhtautuminen on asennekysymys. Ja koska minulla ei ole perintöä, lottovoittoa tai koskaan ollut edes sellaista miestä, joka minusta pitäisi taloudellisen huolen, ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin tehdä juuri sitä työtä, mitä kulloinkin eteen tupsahtaa.

Totuuden mukaan, kyllä oikeasti välillä hönöilenkin, mutta sen pistän blondiuden piikkiin. Kaikkea ei vaan voi tietää. Omia toilauksiani en ota kovin vakavasti ja osaan nauraa omille hölmöilyilleni. Kuin myöskään kaikkia kirjoituksiani ei tarvitse lukea suoni tykyttäen. En pidä päiväkirjaa, joten näistä kertomuksista on hyvä välillä tarkistaa mitä on tapahtunut ja milloin. Kaikki kertomukset ovat ystävälliseen keskustelusävyyn kirjoitettuja ja näin tarkoitettu myös luettaviksi.

Elämässä eteentulevat ongelmat ovat vain ratkaisemattomia asioita, jotkut haasteellisempia organisoida kuin toiset. Kaikki on asenteesta kiinni. Minulla on jokaiselle suunnitelmalleni varasuunnitelma, itse asiassa muutamakin versio kullekin vaihtoehdolle. Tällä hetkellä on kaikki varasuunnitelmatkin käyty jo läpi, löydän itseni keskeltä tyhjyyttä, tilanteesta, jossa kaikki on hajonnut ympäriltäni pirstaleiksi. Olen sisäisesti ja ulkoisesti niin sanotusti jäässä. Kaipaisin sitä aurinkoa sulattamaan itseni jälleen omaksi, sosiaaliseksi ja empaattiseksi Vuokoksi. Hiljennyn yksinäisyyteen joksikin aikaa, jotta saan itseni koottua ja jonkinlaisen kurssin ja suunnan taas eteenpäin. Tekstareilla tavoittaa parhaiten, vastaan, kun siihen kykenen.

Kiitos kaikista osanottoviesteistä. Niitä on tullut tutuilta, tuntemattomilta, ystäviltä ja jopa vihamiehiltä. Adolf oli suuri persoona, eli pitkän elämän ja joka muistetaan. Usealla lukijalla on tullut kyyneleet silmiin tätä ilmoitusta lukiessaan. Gemsu piippailee tasaiseen tahtiin. En yksinkertaisesti kykene vastaamaan niihin. Naapureilta tuli kukkia, kiitos Piia ja Pekka.

Mrs Tove on ollut tukenani ja mm. kävimme yhdessä viemässä Adolfin Lemmikkilehtoon. Tuhkat saan uurnassa ensi viikolla kotiin toimitettuna. Minä en kyennyt ajamaan omaa autoani. Silmät ovat liki muurautuneet umpeen, eikä edes Lancomen Primordiale saa turvotusta laskemaan tästä naamasta. Näytän kuulemma kummitukselta.

Olen Adolfista huolehtinut päivittäin yhdeksän vuotta, joten katsoin parhaimmaksi viedä koko prosessin loppuun asti eli itse kuljettaen krematorioon. Eläinlääkäri ei olisi halunnut päästää minua rattiin, mutta kotiin sentään tuosta Nurmijärveltä pääsin, sen jälkeen tuli logistiikkapäällikkö Mrs Tove organisoimaan tämän paletin, minun vain haahuillessa ympäriinsä päämäärättömästi. Yhtenä huolenaiheena on Hermannin suhtautuminen siihen, että Adolf ei olekaan enää johdossa. Hermann itse - vaikka upea onkin kaikin puolin, lainatakseni Mrs Tovea "omaa kreikkalaisen adoniksen ulkomuodon ja tuhatvuotisen filosofin mielen" - ei ole johtajatyyppiä.

Mrs Tovelta, Marialta, parhaalta ystävältäni, sielunsiskoltani, lainasin otteen hänen blogistaan tähän omaani. Marian perheen Tove on Boarhunters Wild Vuokko Herdolf ja Baron puolestaan Herdolf Master Bra'tac:
"Adolfin elämä oli parhaita koiraelämiä, mitä vain olla saattaa. Sen elämä oli värikäs ja päivät tapahtumarikkaita. Sen elämästä ei puuttunut rakkautta, huolenpitoa tai lämpöä, siitä pidettiin paras mahdollinen huoli, alusta viimeiseen arvokkaaseen hetkeen. Adolf eittämättä oli Hupakon Hidalgo, charmantti gentleman, joka oli mahdoton ohittaa huomioimatta. Adolf, painoit tassusi ja nenusi jäljen syvälle, kiitos että pääsin elämääsi". Maria on tuntenut Adolfin ihan pennusta asti ja aikoinaan Ruoholahden aikaan, kun vierekkäin asuttiin, usein hoiti niin Adolfia kuin Hermanniakin. Uskalsin ja uskallan edelleen jättää koirani Marian hoiviin, jopa Annelin, johon Maria on saanut yhteyden. Nyt Anneli jo nuolee Marian kättä, hymyilee ja tulee iloisesti luokse.

Emilia, Asmo ja Uuno eli Herdolf With Hoppingham ja Herdolf Jaffa Teal'c:
"Sä oot vahva ja tarmokas realisti ja meet läpi vaikka harmaan kiven, kun siihen on aihetta, kyllä kaikki tästä iloksi muuttuu vielä! Ja sä teet omaa surutyötä just niin kauan ja just sillä tavalla kun sulle parhaiten sopii ja muistat että susta välitetään usealla taholla oikein kovasti! Oot meille super-tärkeä!" Emilia oli valmis ajamaan Turusta asti tekemään minulle ruokaa. Kiitos Emilia. Tällä hetkellä aion tehdä vain työtä, työtä ja työtä (ruokalasta saan onneksi ainakin kerran päivässä kunnon safkan), joten arvostan tarjousta suuresti.

Mira ja Lulu eli Herdolf Hayden Crusade:
"Järkytyin suunnattomasti, kun luin Adolfista. Jos tarvitset apuani, vaikka keskellä yötä, älä epäröi soittaa. Koita jaksaa rakas ystävä! Tuskasi on valtava, mutta muista ettei ole toista sinun veroistasi koiranomistajaa, annat koirillesi maailman parhaimman paikan elää. Elämä on kohdellut sinua rajusti viime aikoina ja käsi sydämellä toivon, että alkaisi parempi aika, kunhan pääset jaloillesi tästä suunnattomasta surusta. Voimia!"

Maritta ja Hugo eli Herdolf Qui-Gon Jinn:
"Kyyneleet silmissä tai totuuden mukaisesti pilitän Adolfin poismenosta. Olet ajatuksissani. Ei löydy sanoja sinun suruusi. Toivon todella aurinkoa elämääsi".

Ulla ja wiput:
Voimia vaikeaan aikaan. Adolf saavutti kunnioittavan iän.

Marita, Igo ja Bea eli Herdolf Han Solo SD ja Herdolf Leia Organa:
Jäi varmaan iso aukko. Onneksi on ne muistot ja Hertsu. Vaikka ei se mitään auta, toinen ei korvaa toista.

Riikka ja Wilma-Kyllikki eli SD Darla Herdolf:
Osanotto ja kovasti voimia sinne. Itku tuli minultakin, kun Adolfista luin.

Merja ja Nico eli Herdolf Single Jedi Boy:
Oli järkytys lukea, itku tuli kun luin uutisen. Voi luoja, mitä on tapahtunut, syvä osanotto. Olen kuin puulla päähän lyöty, järkyttävää, SUA KOETELLAAN NYT RANKALLA KÄDELLÄ. Voimia suuren surun keskellä, yritä hyvä ihminen jaksaa. Nico lähettää lipaisut ja minä halit. Voimia! Papan on nyt hyvä olla, vaikka se on sinulle kova paikka. Adolf sai elää pitkän hyvän elämän ja häntä rakastettiin koko sydämestä.

Tanja ja Tony eli Herdolf Humvee Cruise:
Suureksi suruksi luin blogistasi että Adolf on nukkunut pois. Otan osaa suruusi, tuntuu itsekin tosi pahalta! Toivottavasti loppu oli helppo, ei tässä oikein muuta osaa sanoa. Hirveän surullisia uutisia, ei ollenkaan osannut varautua tähän. Koita jaksaa, paljon voimia sinne! Vaikkei nyt yhtään siltä tunnu, aika auttaa ja Adolfin muistoja ei mikään voi viedä pois! Adolfilla oli paras mahdollinen koti ja paras mahdollinen lauma, joten Adolf sai viettää arvoisensa elämän ja vuosiakin kertyi kunniakkaasti. Toivottavasti muut koirat eivät kärsi johtajan poismenon takia. Ehkä Arvid jatkaa Adolfin viitoittamalla tiellä? Koita jaksaa siellä Vuokko! Adolfilla on nyt kaikki hyvin. Ps. Olen kotona Turussa ja vanhempani lähettävät myös paljon voimaterveisiä sinnepäin.

Marika Käiväräinen:
Huolimatta meidän nykyisistä väleistä, haluan sanoa osaanottoni yhden suuren persoonan, mukavan esitettävän ja lempipojan poismenosta. Otan osaa!

Halle Tarhonen:
Kiitos Halle lämmittävästä viestistä.

Dear Vuokko, I am so sorry for you and understand your pain. I am thinking of you. You'll keep in your heart and memory all the nice hours you spend together. 9 lucky years! I know, they all go away to early. We are staying at your side during this bad days. Bernadette, France

Vuokko, I am so very, very sad and can share your sorrow. Solvi, Italy

Vuokko: My sympathies on the loss of your Adolf...  It is those we love the most that bring such sadness upon their passing.  In time sadness fades and warm memories live on forever. Carla Rotunda, USA

Dear Vuokko, I remember your joy at all his accomplishments, I will remember your sorrow at his leaving, I will remember the love you shared. One day we will all be together again until that day. Janie, USA

I am so sorry to hear about your loss. Tina Monell, USA

Vuokko, My sincere condolences to you and ET. Run free sweet boy. Pricilla Chabal, USA, Coleridge Blue Great Danes & Boston Terriers, Robtell Yorkies

Vuokko, I'm so sorry for your loss. Tom Detko, USA

Vuokko, My heart grieves for Hermann, you, and your family. I am so sorry for your loss and there are no words that will comfort you. We are never ready to part with our "kids". I know that he was loved to the fullest and I'm sure he knew it! My sincere condolences. Hugs to you all, Carol Sloan, USA, Sharlait Danes

Vuokko, I am so so sorry for your loss. My sympathies to you and your family. Hug's, Edie Rodegerdt USA

Dear Vuokko, My heart goes out to you in your sorrow. I have no words that will ease your pain but please know that you will be in my thoughts and prayers during the difficult days ahead. One day you'll smile at his memory and your love for him will give you more joy than pain - until then, hold tightly to his "apprentice" and let him and our Lord be the strength to carry you through. Bobbie, USA

Vuokko, So sorry for the loss of your beloved boy. Elin Aalberg, Norway

I'm so sorry to hear this news. You and your family have my deepest sympathy in the loss of Adolf. Pat Dousman, USA

Vuokko, I am so very sorry. It is always so hard to lose one but it is even worst to lose a very special one. My heart goes out to you. He will live on in his children. Pat Gurtner, USA, Coleridge Danes, Adolf's breeder

Vuokko – I am so sorry to hear of the loss of your beloved Adolf …. it is SOOO hard to lose our beloved four legged family members, their time here is never long enough. My thoughts are with you, Erin Verwey, USA

Oh Vuokko, I gasped when I read the subject line. I am so sorry to hear of Adolf's passing. Since I joined the world of Great Danes, there has hardly been a time that I have not known of Adolf and so enjoyed visiting your website to see all the pictures of Adolf, Hermann and the rest of your family. He lived such a full life and your memories will never end:))) Marni Kueber, USA

I feel your  pain and offer my deepest condolences on the loss of Adolf. I too was afforded the love and companionship of a compassionate but fearless leader named Moses, by the generosity of Pat Gurtner. So I do know Adolf was a special kind of friend. Callie Caffey, USA

Vuokko: I'm so sorry for your loss, he was a very handsome boy. The many photos that you have of him on your website and your other Danes is a testimony to the wonderful life that they enjoy with you! I lost my boy to cancer earlier this year and saying goodbye is impossible. It was a life well lived. Sylvia, USA

Vuokko my deepest sympathies for your loss. Saying goodbye to the ones we love most is never an easy task but sadly that time comes for all things on this Earth. You have the wonderful memories of the love you shared with Adolf the joys and the Triumphs these are the things that are your’s to hold close to your heart forever. I am sure he will be watching over you and your family and you will always fell his presence near you. Chris, USA

Hi Vuokko, I'm so sorry to hear about Adolf! It's never easy when we lose one of our guys! It has been almost 2 1/2 years since I lost my Sophie and I still find myself having bad moments where I will cry. I also have goo moments where I can talk and laugh about her. I see a lot of her in O'Henry her grandson and so hope he can fill his grandma's paws. Hang in there and we're thinking about you here in Prince Edward Island. Kerry Thorbourne, Canada

Vuokko, Our thoughts go out to you at this time... he is a lovely boy and will be fondly remembered by all.  Hugs sent your way. Cindy Powell, USA

Vuokko, So sorry to hear of your loss of Adolf. He will be highly remembered. Bjørn Stene & Family, Norway

I'm really sorry Vuokko, I can just send you a big warm hug and my deepest condolences. Milena Franzetti, Italy

Itse olen kamalan huono osanottoviesteissä. En koskaan tiedä, mitä pitäisi sanoa ja miten. Nämä yllämainitut viesti ovat merkintöjä itselleni, jotta muista, mitä minulle on sanottu ja joita voin lueskella myöhemmin, kun elämä on kaatumassa niskaan ja seinät ahdistavat rajusti.

En pysty vastaamaan utelutietoihin, mihin Adolf meni. Olen tällä hetkellä just ja just järjissäni Diapamin voimilla. Puhelimessa olen vain pelkkää nyyhkintää.

Näitä sivuja seuraa pääsääntöisesti vain koiraihmiset, jotka ymmärtävät sen tunnelatauksen, mikä koiriin liittyy. Erityisesti tanskandoggi-ihmiset tuntuvat suhtautuvan omiinsa hyvin, hyvin tunteenomaisesti. "Ei koiraihmiselle" jutut voivat olla liikaa. Voin suoraan sanoa, että kommentit: "sehän oli vaan koira", "sehän oli jo niin vanha" ja "no voi, voi", ovat kuin suolaa avoimeen haavaan. Kyllä, Adolf oli koira ja Adolf oli jo vanha, mutta Adolf oli minun oma Pööpö, jonka kanssa kuljin rintarinnan yhdeksän vuotta. Viimeinen hengenveto tapahtui minun sylissäni bemarissani, minun paijatessa Adolfia. Adolf oli upea, iso, kookas, omapäinen persoona, joka jätti jälkeensä isot jäljet. Eri tapahtumissa Adolf järjesteli omia spektaakkeleita - positiivisia sellaisia, ja joita ehkä olen valmis muistelemaan myöhemmin. Adolf myös periytti omaa ulkonäköään ja upeaa luonnettaan vahvasti ja Adolfin geenit jatkuvat jälkeläisissä ja niiden jälkeläisissä.

Olin luonnollisesti pois töistä. Suhtautuminen oli todella asiallista nyyhkivän puhelun seasta, onneksi miespuolinen pomoni oli empaattinen, vaikkei vielä tästä mun hieman laajemmasta koirapoppoosta ollutkaan tietoinen. Kehoitettiin menemään lääkäriin, ihan varmuuden vuoksi, jotta saisin oloni siedettäväksi. Kävinkin nyt illalla Pörriäisessä. Tämä oli mielenkiintoinen käynti. Lekuri heitti potilaat viiden minuutin välein ulos, mutta mun kohdalla meni 20 min. Lääkäri ei ollut koiraihmisiä, joten hän oli hieman h-moilasena tästä nyyhkivästä kyynelpurosta, mikä vastaanottohuoneeseen saapui. Sen ilmeen tulkintaan ei tarvinnut olla Einstein. Kysymykseen: "mitäs vaivaa?" tuli pelkkää niiskutusta ja nikottelua, yhtäkään sanaa ei tullut normaalisti ulos. Kyllä hänelle sanoinkin, että et tunnut olevan koiraihminen, koska sulla ei ole hajuakaan siitä, mitä käyn tällä hetkellä läpi. Selaapa niitä tietoja puoli vuotta taaksepäin, niin näet edellisen kerran.

Hemmo meinasi laittaa mut antideppareille ja masennusdiagnoosille, mutta päästiin nyt ihan sedatiivien kanssa alkuun. Sairaslomaa tuli kolme päivää ja maanantaina sais soittaa lisää. En mä saikkua pitänyt. Mä tartten jotain muuta tekemistä (unohtamatta sitä taloudellista puolta), enkä vain voi itkeä pillittää täällä kotona. Tuskaa ei saa millään pillereillä pois, mutta oloa saadaan muuten rauhoittumaan. Huomaan heti rauhoittavien vaikutuksen lakkaamisen. Nessuja mennyt jo neljä isoa pakettia. Kyllä hän siihen loppuun sanoi, että: "Otan osaa, vaikken koiraihminen olekaan". Tärkeintä minun on saada unta sekä syötyä. Uni tulee tainnuttavilla, se ei ole ongelma, mutta syömisen kanssa on kyllä vähän niin ja näin. Tunteellisesti asioihin reagoivana, häviää minulta ruokahalu täysin. Sitten putoaa paino, mutta siihen mulla taas ei olisi varaa ollenkaan. Taloudessa on useampi koira edelleen ja jos homma jatkuu tätä vauhtia, niin tarvitsen säästöpakkauksen Diapamia (tai geneeristä Medipamia) kotiin, jotta jaksan päivästä toiseen.

Sitä aurinkoa (en nyt ihan sitä itseään, kun mun ja auringon suhde on vähän monimutkainen) kaipaisin elämääni nyt. En elä pilvilinnoissa, ruusunpunaiset lasit katosivat teini-iässä, mutta miten kaikki meni näin nopeasti säpäleiksi? Adolf on ensimmäinen lemmikki, jonka olen itse joutunut viemään viimeiselle matkalle. Osasin aavistaa sen olevan vaikea tilanne, mutta ihan tällaiseen tunnelataukseen en minäkään ollut varautunut.

Tuli puhelu Kuopiosta, josta eräs henkilö oli kiinnostunut Berlingostani (siis Sitruunasta). Auto todellakin on nyt sillä suunnalla. Hän oli hyvin otettu niistä kaikista huollon lippulappusista, jotka iskin huoltokirjan väliin mukaan. Kysyi myös, miksi autosta luovuin. No, mä halusin bemarin takaisin alle. Jätin mainitsematta sen, että Berlingon ajo-ominaisuudet olivat yhtä hyvät kuin R-kioskin.

Ei pentuja
Käytiin Wilma-Kyllikin kanssa röntgenissä. Ei pennun pentua. Ultrassa nähdyt pennut ovat jostain syystä imeytyneet takaisin. Näin voi käydä. Seuraava pentue näillä näkymin vasta syksyllä.

Vesikelit
Nämä rapakelit vievät hermot. Piha saisi olla lumen peitossa tai sitten kuiva. Tarha on yhtä isoa mutavelliä ja tietenkin sitä rapaa siirtyy sisätiloihin. Minään aikaisempana vuonna ei tarha ole tuollainen ollut. Imuri ja moppi ovat kovassa käytössä tällä hetkellä, tuntuu etten muuta teekään. Nurmikon kastelusta kesällä ei ainakaan tule ongelmaa, vettä on kaivossa järjetön määrä.

No puppies
Went to the vet today to take x-ray of Wilma-Kyllikki's puppies. There are none. Puppies found at ultrasound have vanished. This can happen. Next litter is planned for fall this year.

Kalifornian Kukkaispoika ja Rusutjärven Ritari Adolf eli tittelirivistöineen KANS, FIN, EST, LV MVA LVV-03 Coleridge's Obi-Wan Kenobi täyttää tänään 9 vuotta.

Adolfilla on se julmettu vauhti jo hieman hidastunut. Kuono on charmantisti harmaantunut pikku hiljaa (mielestäni harmaat haivenet tuovat lisächarmia). Itsepäisyyttä on tullut lisää ja minua kuuntelee pääosin vähän silloin kun huvittaa.

Paappa di Adolf on edelleen lauman kiistaton johtaja, tosin on näin myöhemmällä iällä antanut nuorten olla hyvin löysässä otteessa. Hermannin kanssa menevät edelleen joka paikkaan kylki kyljessä. Aikoinaan, kahdeksan vuotta sitten, Adolf oli hyvin, hyvin loukkaantunut siitä, että Mamá oli viikon pois ja toi mukanaan tolppakorvaisen koiranpennun (vaikka samasta maasta tulivatkin, eri osavaltioista tosin). Viikon Adolf osoitti minulle mieltään, mutta otti Hermannin oppipojakseen välittömästi. Nyt nuo molemmat ovat jo ikäherroja, mutta edelleen parhaat kaverukset.

Adolfin suhteen olen siinä onnellisessa asemassa, että olen nähnyt sekä Adolfin isän Indyn, kuin emän Troublenkin livenä käydessäni myöhemmin kasvattajan luona Kaliforniassa. Kasvattaja valitsi pennun minulle ja ilmeisesti otti sen riiviöimmän, jonka Suomeen lähetti. Kiitos kasvattaja Pat Gurtner tästä ihanasta vauhtivaarista, joka on saavuttanut näin korkean iän. (Yksikään aiempi koirani, vaikka pienempirotuisia ovat olleet, ei ole tähän ikävuoteen päässyt.)

Adolfille on tulvinut onnitteluita tekstareina (siis mun gemsuun, ei Adolfilla omaa ole), puheluina, sähköposteina, vieraskirjaviesteinä, facebook-viesteinä ja keskustelupalstaonnitteluina. Onhan tämä ikä jo huomattava jättirotuiselle yksilölle, eikä Adolf todellakaan sieltä pienimmästä päästä ole.

Flower-power from California, Adolf aka INT, FIN, EST, LV CH LVW-03 Coleridge's Obi-Wan Kenobi turns 9 years today.

Adolf is a bit slowing down with his pace. His muzzle is gracefully graying (I do love gray hair at this age). He is more stubborn than before and tends to obey me when he wishes.

Grand Old Man Adolf is still the Leader of the Pack at home, however, he is getting smoother what comes to younger ones. He is still going everywhere, side by side with Hermann. Eight years ago, Adolf was very insulted by having Mom gone over a week and returning with cropped puppy (despite that they both come from the same country, but different states). Adolf was moody for about a week but took Hermann as his apprentice right away. Now they are both Old Gentlemen but still the best buddies.

With Adolf, I'm in that happy position where I can truly state having seen his parents, sire Indy and dam Trouble while visiting his breeder later. The breeder must have picked the rascal of the pack to be sent to Finland. Thank you, Pat Gurtner for this charming boy you picked for me. (None of my earlier dogs, however smaller breed, have reached this age).

Adolf has received numerous congratulations by SMS (to my GSM, he doesn't have own), calls, e-mails, guestbook messages, facebook messages and list messages. His age is remarkable for a giant breed and Adolf is huge by his size.

Hermannin neljä vuotta sitten turmelema selkäfileeni meni niin rajusti jumiin, että apua oli saatava. Kaikille lukijoille lienee jo selvää, että Hermann ei koskaan tee mitään negatiivista.

Olimme neljä vuotta sitten Vihdin Otalammella maastotreeniharkoissa, Hermann bongasi "pupun" eli sen vieheen, kun olimme vielä rinteessä ja Hemmu lähti kuin nappi takista, vetäen minut kuperkeikalla selälleen maahan ja raahaten jonkin matkaa perässään (minähän en siitä hihnasta tunnetusti irti päästä). Yhtälössä 80 kg nelivedolla vastaan 46 kg hentoinen rakenne = kipua.

Nurmijärveltä löytyi lääkäri, joka suositteli akupunktiota. Hoito on suunnattu migreeniini (oma neurologikin sitä vaivihkaa suositteli), mutta tässä otettiin samalla tuo lihasvamma hoitoon. Nyt on neljäs "kuuri" akupunktiota menossa vuosien varrella. Eikä ihan halpaa lystiä tuokaan ole. Yleensä pari vuotta menee kohtausten kanssa paremmin, kunnes teho tuntuu loppuvan.

Istuskelin sitten aamusta neulatyynynä. Neulat ei satu (huom, olen piikkikammoinen), mutta pidin tiukasti silmät kiinni koko ajan. Henkisesti kiljahdin "auts" neulojen laiton yhteydessä. Niitä oli arviolta kaksikymmentä. Lämmin tunne ympäröi neulojen kohdat ja tuli tolkuttoman rentoutunut olo.

Niskasta ja selästä poistui kova särky, mutta aina kuurin ensimmäisen kerran jälkeen migreeni yrittää aktivoitua aika vahvana (normaalia). Huono olo talttui vasta myöhään illalla. Reagoin akupunktioon kuulemma hyvin vahvasti eli juuri niin, kuten pitääkin.

Pin cushion
Hermann destroyed my back muscle four years ago. It aches frequently still. All readers, however, remember that Hermann can never do anything negative.

Four years ago we were at lure coursing training event where Hermann noticed the "rabbit" - the lure - while we were still waiting for our turn on top of a hill. Hermann started after the lure, dragging me behind him. I flipped on my back and was dragged quite amount (I will not loose my grip on leash). In combination 80 kg and four-wheel-drive against 46 kg and skinny-built = damage and pain.

Found a doctor nearby, who does acupuncture. Seem to find many nice things from the city next to me. The treatment is meant for my migraine (own Neurologist recommended it as well) but now this muscle spasm was also taken at the same time. This is the fourth treament period of acupuncture over the years, I have taken. It costs quite a bit. However, I usually get by two years with milder migraines than before until it gets worse again.

So, this morning I was sitting at his office like a pin cushion. Needles don't hurt (I hate needles) but I had my eyes closed the whole time. Mentally I screamed "outch" each time needle punctured my skin. There were about 20 of them. I got warm and relaxed feeling area around the needles.

Neck and back-pain vanished but like each time, after the first session, my migraine tries to activate quite strongly (normal). Nausea went better towards the evening. My reaction to acupuncture is very strong, meaning the kind that should be.

Tietokoneeni tilttasi, jotain lie ilmassa, koska myös gemsu temppuili. Tähän lisäksi töllötin (eli TV) lopettaa toimintansa saman tien, kun minä astun huoneeseen. Ihan käsittämätöntä. Heti kun poistun olkkarista, räpsähtää telkkari uudelleen päälle. Onko kyseessä säteilevä persoonani vai mitä?

Puhelin meni kuntoon onneksi ihan omin konstein. Tietsukilla olleet kamat on saatu talteen ja yhteydet toimii (koneellani tosin käväisi hakkeri ... saa nähdä mitä kaikkea eteen vielä tuleekaan eri suunnista). Telkkari menee huoltoon.

Jos tuntuu siltä, että lähettämääsi viestiin ei ole vastattu, niin syitä voi olla parikin kappaletta:
1) Viesti on hävinnyt bittiavaruuteen.
2) Hieman nopeakäänteisenä, olen "heittämässä keikkaa" Wilma-Kyllikin synnytykseen asti ja työvuoroni ovat ilta- ja yöpainotteisia, joten aikapulakin voi olla kyseessä.
Akuuteissa tilanteissa parhaiten saa kiinni tekstareilla.

Monipuolisesta työtaustasta johtuen, uutisista ja lehdistä löytyy aika lailla vanhoja firmoja tai henkilöitä vuosien takaa. Viimepäivien tekstarikohu nosti esiin tekstareitten "isän" Matti Makkosen. Hän on niitä ihan ensimmäisiä esimiehiäni työhistoriani alusta. Ja äärettömän mukava henkilö.

Connections
My computer broke, must be something in the air since my GSM was also acting out. In addition, TV doesn't like me. It shuts down as soon as I enter the room only to go up an running as I leave the room. Is this because of my radiating personality?

Cell was easily fixed by me. Everything, that was on my computer is now back & up and running. If you think, I have not replied to your message, there might be two reasons for this:
1) Your message is lost in the cybespace.
2) Being quite quick in my actions nowadays, I'm working heavily until Wilma-Kyllikki's delivery and my shifts are at evenings and nights thus, lack of time.
In acute matters SMS's are recommended.

Jostain syystä takaovi aukesi ja pihalle lähti koko bändi, paitsi Arvid ja Fiona. Sain kutsuttua takaisin Adolfin ja Hermannin, Kirsin sain kalastettua tarhaan, mutta muut lähtivät liikenteeseen eli Anneli, Carmen ja Pirkko.

Mulla oli päällä untuvatakki, puukengät, verkkarihousut ja t-paita, ei mitään muuta (ei edes alusvaatteita tai sukkia, sehän tästä mielenkiintoisen tekeekin). Seurasin koiria sillä vauhdilla, kuin puukengillä liukkaassa nyt yleensäkään pääsee, enkä minä ole mikään hidas juoksija.

Onneksi nuo kurvasivat seuraavasta risteyksestä pellolle ja metsään. Olivat koko ajan näköpiirissäni. Sain aikani huhuiltua metsässä Carmenin kiinni, vaikkakaan siankorvalla houkuttelu ei auttanut. Ei muuta kuin untsikka pois päältä, t-paita pois ja se ns. pannaksi Carmenin ympärille. Hetken kuluttua tuli Anneli viereen, joten - arvaatte varmaan - verkkarit pois jalasta ja toinen lahje Annelin kaulan ympäri hihnaksi. Pirkkoa en saanut kalastettua enää mihinkään, mutta hönönä pentuna seuraa laumaa.

Sieltä sitten rämmittiin rämeikön läpi koko poppoo. Mulla jalassa vain puukengät ja päällä untuvatakki. Untsikka suojasi jonkin verran 'strategisia paikkoja', mutta eipä mulla ollut vaihtoehtoa. Jalat on nyt raapamia täynnä ja hieman kipeät. (Onneksi kukaan naapuri ei just hurauttanut ohi autolla, tai mikä vielä pahempaa, kävellen ... olis ollut pikkusen epämukavat oltavat. Olis siinä aika kiusallista ollut jutskailla "on se ilmoja pidellyt ....").

Naapurilla oli työmies sirkkelillä työstämässä, mutta en ole varma näkikö hän tämän eksoottisen ilmestyksen, mikä sieltä metsästä pikkutielle saapui. (Myöhäisempi raportointi antaa ymmärtää, että kukaan ei minua nähnyt, toki on myös kuulunut, että Vuokko haki postin ... vaatteet päällä).

Kaikki koirat ovat nyt kotona ja täysin vahingoittumattomina. Annelilla on tuo paha tapa lähteä maailmalle vähän katsastelemaan, kun hetki on sopiva. Jos minä olisin luonnetestissä, niin toimintavarmuudesta olisi tullut täydet pinnat.

Minä en siis normisti täällä vilauttele, mutta hätä ei lue lakia ja koirat nyt oli saatava kotiin kunnialla. Noilla pikkuteillä ajetaan lujaa, enkä voinut ottaa riskiä sen suhteen, että saattaisin menettää kolme tyttöä kerralla - Leilan avoin haava on edelleen vuotava. Toisaalta, tämä oli niin hauska stoori, että oli se pakko laittaa kaiken blondiuden uhallakin blogiin. En usko, että Erkki Epämääräisiä ilmaantuu tänne tarkastamaan tilannetta. Tai jos tulee, niin aika pienestä nykäyksiä saavat. Sen verran monta vahtia kotona kuitenkin on, joten katson olevani täysin turvassa. Ja, kun tutuistakaan ei ovelta kävele sisään suoraan kuin yksi perhe.

Not an april fool but an actual morning romp in the woods
For some unknown reason back-door opened and all dogs except for Fiona and Arvid got out. I was able to call Adolf and Hermann back, Kirsi was easily captured inside the fences but Anneli, Carmen and Pirkko left the yard.

I had only overcoat, tiny shoes and jogging-suit on, no underwear or even socks - this is what makes this interesting. I followed the dogs with the speed I was able to, and I am not a slow runner.

Luckily, they went to the next crossroad and into the fields and woods. I had them in my sight the whole time. Took awhile, but was able to catch Carmen. Since I did not have leashes with me I had to take my t-shirt and use that as a leash for Carmen. After few minutes, Anneli came close and I was able to catch her. Well, had nothing else so off I took my sweat-pants and used that as a collar for Anneli. Pirkko is just goofy puppy so did not have to leash her since she will follow the herd anyways.

Deep in the forest I had to come back to my house. All I had on was my short overcoat and tiny shoes. Overcoat was covering major part of my strategic areas, but had no other choice than head back to house. My feet are now killing me because of the bruises I got from the woods. (Luckily none of the neighbors passed by, it would have been quite disturbing to discuss about the weather in my clothes).

There was a man working at neighbors garage but I'm not sure if he noticed what appeared from the woods. The sight was interesting. (Later reporting states that "Vuokko was seen picking up her mail ... with her clothes on).

All dogs are unharmed. Anneli has the bad habit of taking extra runs if she gets a chance. Had I been in a temperamet test, I would have scored bulls eye on ability to action in stress situation.

So, normally, I do wear my clothes, however, this time I did not have a choice. People drive very fast on our tiny roads and I could not risk loosing any of my girls. Leila is still an open wound. On the other hand, this was quite amusing story so I had to share this with others, despite that everyone thinks I am "blonde". Don't expect any weirdos on my yard, that many dogs are guarding me. And since my friends don't come inside freely, how would a stranger?

Tottakai kellot siirrettiin kesäaikaan juuri viime yönä. Myöhästyin tunnin tuolta luennolta. Hieman sapetti, mutta eihän sille mitään voinut. Muutoin luento oli oikein antoisa ja viihdyttävä.

Sain sentään omistuskirjoituksen Vilanderin kirjoittamaan Koirankorjauskirjaan, jonka olin hankkinut jo aikaa sitten.

Kävin Virroilla tutustumassa VipVescorin tukkuun. Antoisa reissu.

Tämä lumimäärä, joka tuli yhdessä yössä, ei tunnu edes todelliselta. Olen erittäin tyytyväinen saksalaiseen luotettavaan kaveriini, joka ongelmitta vei minut tänään paikasta paikkaan. Sitruunan kanssa olisin ollut jumissa varmasti neljä kertaa, ojassa ainakin kahteen otteeseen.

Muutoin en ole lainkaan kevätihminen. Iso osa ihmisistä kärsii syysmasennuksesta. Minä kevät sellaisesta. Minulle kevät voisi mennä yhdessä päivässä ja sen päivän voisin nukkua. Siirtyä siis talvesta suoraan kesään.

Snow, snow, snow
This huge amount of snow finally came over night. It seems unreal. This snow has been waited for months and at this point it should be melting away. I am pleased with my trustworthy geman friend who did not leave me in trouble in traffic while I had to run some errands today. Lemon would have been stuck at least four times and taken me into the ditch at least twice.

Isot pojat olivat pihalla iltapissalla tai oikeastaan yöpissalla, koska aamuyön tunnit olivat jo meneillään. Odottelin siinä rauhassa herrojen paluuta takaovelle. Kylmät väreet rupesivat menemään pitkin selkäpiitä, kun puskat rupesivat ryskymään ja tulivat selkeästi kohti taloa. Mitään ei kuitenkaan näkynyt. Kohta tuli kaksi järjettömän isoa tummaa hahmoa silmät kiiluen kohti metsikön reunaa. Olivatko ne pojat vai jotain isompaa? Löysivätkö pojat jotain metsästä ja ajoivat niitä kotipihaan vai mitä oli tekeillä? Jähmetyin hetkeksi paikoilleen ja jäin odottamaan tilanteen laukeamista. Pimeys heitti omiaan ja ehkä aamuyön tunteina omat silmätkään eivät skarpeimmillaan olleet, sillä rintarinnan pojat taapersivat pihaan, eikä mitään öttiäisiä tullut mukana.

Lauantai 15.3.
Tänään sanoin itseni irti kakkosduunista kolmen tunnin jälkeen. Jaskan sietäminen tuli täyteen. Itse asiassa tänään usea asia kulminoitui kimppaan; jatkuva epäystävällinen ja nälvivä käytös, opastuksen puutteellisuus ja siitä syyttä tullut negatiivinen palaute, vääränlainen ohjeistus kollegalta, tässä nyt muutama mainitakseni.

En ole henkisesti ihan sieltä herkimmästä päästä, mutta jos minut työpaikalla saadaan tuollaiseen tilaan, kuin tänään olin, niin asiat ovat oikeasti aika pahasti.

Kävin haukkaamassa raitista ilmaa ja soitin "järjen äänelle", ennen kuin palasin johtoportaan eteen selvittämään tilannetta. Ylempi porras toivoisi minun jatkavan ja positiivista palautetta sain työstäni. Lähdin kotiin ja yhteisellä sopimuksella lupasin harkita vielä tilannetta parin yön yli. Pandoran lipas on avattu, mihin tulokseen tullaan, selvinnee tulevina päivinä.

Sunnuntai 16.3.
Hyvin nukutun yön jälkeen piti päätökseni irtisanoutumisesta. Kävin palauttamassa smurffipuvun ja muut härpäkkeet personal bodyguard Hermannin kanssa. Oloni parani 200 %.

Jäihän sinne muutaman ihan totaalinen helmi vielä työhön.

Maanantai 17.3.
Miten olo voikin olla jälleen inhimillinen. Kaksi kuukautta menin kolmen tunnin yöunilla noin pääsääntöisesti. Olin koko ajan väsynyt. Kakkosduunin vuorot alkoivat jatkuvalla syötöllä klo 3.30, 4.00 tai 5.00 (aamuyöstä siis). Ja jotta ehdin töihin tuohon aikaan, tuli luonnollisesti herätä jo aiemmin.

Herdolfin pentulaatikkoon putkahtelee huhtikuussa pentuja. Wilma-Kyllikki kävi tänään ultrassa ja tiine on. Useampi siellä näkyi, mutta sen tarkempaa arvioita ei saatu.

Herdolf litter-box will have blue puppies in April. Wilma-Kyllikki was ultrasounded today.

Pojasta polvi paranee
Sanonta pätee myös tyttöjen kohdalla. Carmenhan on todella perso ruoalle. Pirkko on vielä persompi. Tätä logiikkaa ajatellen tulee Pirkon jälkeläiset varmaan käymään suoraan jääkaapilla.

Ajattelin nauttia mysli-jugurtti -aterian välipalana. Silmiä ja makuhermoja kutkutteleva annos oli työhuoneessani työpöydällä (aivan, kuka käskee syödä muualla kuin keittössä ... tyhmästä päästä kärsii koko kroppa). Puhelin soi ja lähdin etsimään ko. aparaattia, poistuen luonnollisesti työhuoneestani. Palasin luurin kanssa takaisin noin 40 sekunnnin kuluttua. Mikä minua odotti? Tyhjä kuppi! Pirkko makoili tietokoneeni lähellä lattialla ja vain jugurttijämät kirsussa paljastivat syyllisen annokseni katoamiseen.

Kävin keittiössä laittamassa lasiin mehua. Jälleen puhelin soi ja vaihteeksi jouduin palaamaan työhuoneeseeni, missä puhelin sijaitsi. Nopea tiedonanto ja menin keittöön hakemaan mehua. Ette ikinä arvaa! Mehulasikin oli tyhjä ....! Syyllinen oli jälleen Pirkko, ei meinaan ensimmäinen kerta, kun lasista ryystää juomat itselleen.

Mitä ihmettä oikein teen tuon ruokarosvon kanssa? Pirkko saa ruokaa eli ruoanpuutteesta ei todellakaan ole kyse.

Seuraneiti
Meillä on viime aikoina käväissyt perheellisiä eli "lapsellisia" vieraita jonkin verran kylässä. Pirkkohan on varsinainen seuraneiti. Ei ujostele lapsia yhtään ja tulee niiden kanssa todella hyvin juttuun.

Vakuutuksista
Hermannin vakuutukset ovat IFissä (vaihdoin jossain vaiheessa koirien vakuutusyhtiötä, mutta IFissä olleet saivat jäädä sinne, en niitä ruvennut enää muuttelemaan). Palvelu pelaa siellä nopeasti. Sähköpostiin tulee ilmoitus korvauspäätöksestä. IF korvaa myös matkakuluja, tosin kilometrikorvaus on vain 0,22 €. Hertsun 900 €:n laskusta vakuutusyhtiö korvasi 520 €.

Next generation is better (rough translation of a Finnish saying)
This is so true. Carmen is very greedy what comes to food. Pirkko is even greedier. Keeping this logic in mind Pirkko's puppies will simply use the fridge.

My thought was to enjoy muesli-yoghurt -snack. I had appealing bowl ready at my office desk at home (yes, why do I have to eat somewhere else than in the kitchen ... whole body suffers from dumb mind). My cell rang and I went to look for it leaving my office, naturally. I came back with the cell in about 40 s. What did I face? An empty bowl! Pirkko was nicely sleeping on the floor next to my computer. Only yoghurt stains in her muzzle revealed her doings.

I went to kitchen and took some juice. Again, phone rang and this time I had to go to my office to pick it up. Quick call and back to kitchen. You never guess! My juice was also gone! Guilty party was again Pirkko, this was not the first time she has stolen my drinks (not alcohol, since I don't drink).

What an earth am I gonna do with her? Pirkko is well fed (you would notice if you saw her in front of you).

Companion Lady
We have had several families with kids at our house lately. Pirkko is quite a companion lady. She is not shy of kids at all and gets along with them very well.

Insurances
Hermann's insurance covered his sickness quite nicely (thinking of his age and how compensations get smaller by age). Out of 900 € (1.390 USD) I got back 520 € (802 USD).

Jesh, vuosittainen tarkastus tehty ja reikiä nolla. Hyvä tuuletella kunnolla. Ei mitään operoitavaa. Eipä uusia reikiä enää vuosiin ole tullutkaan, vanhoja paikkoja on pitänyt vain uusia (minä kun en amalgaamia suuhuni ota ja muovipaikat ei kauaa kestä).

Tämäkin tarkastus tuli ihan sattumalta, kun yksi potilas jätti tulematta ja onnistuin vitsinä heittämään, että voihan mulle tehdä tarkastuksen. Hetken kuluttua kuuluikin jo vastaanottohuoneessa: "Vuokko Tienhaara". Mulla vaihtui väri kalpeaksi, mutta hiivin hoitohuoneeseen ... minä ja suuri suuni, eikö sitä nyt opi joskus pitämään päätään kiinni?

Pysyin penkissä ja kuuntelin vainoharhaisena statuksen tekoa. Mitä pidemmälle edettiin, sitä mukavammaksi olo penkissä muuttui. Erittäin hymyilevänä tuolista nousin. Josko sitten vuoden kuluttua vasta seuraavan kerran.

Riikan pedanttien raporttien mukaan Wilma on tiine. Arvidin ja Wilman rakkauspennut näyttävät siis kiinnittyneen ja punkeavan huhtikuussa maailmaan. Kaikki raskauden oireet on selkeästi nähtävissä. Nuo merkit on jo kertaalleen nähty ja kaikki samat on esillä. Ultra on ensi viikolla.

Riikka has reported Wilma's condition carefully. It seems that love puppies out of Arvid and Wilma are going to be whelped in April. All signs of pregnancy are visible clearly. Same signs have been sawn previously. Ultrasound will be next week.

Tämä näyttely oli siirretty viikolla suuren osanottajamäärän takia. Paikka oli todella ahdas, lattiat liukkaat ja parkkipaikkoja vaikeasti saatavilla.

Niin ikään oli tuomarimuutos. Meille tuli dobermann-kasvattaja Marja-Leena Kurvinen. Kurvinen voisi tarkistaa "kutsumustaan" ja ainakin jatkossa tajuta kieltäytyä tuomaroimasta pentuja. Piti ensin ihan netistä tarkastaa, onko nainen edes tuomari - valitettavasti on.

Pentunäyttely oli monelle pennulle ensimmäinen näyttelykokemus. Eikö tämän pitäisi olla miellyttävä tapahtuma? En voi käsittää, mitä tuomarin päässä liikkui, kun väkipakolla ja väkivallalla tarkisti mm. Pirkon hampaat. Ylpeillen kehäsihteereille sanoi: "tässä saa näiden tanskandoggien kanssa kamppailla. Tämä varmaan huomasi, että tälle tyypille ei kannata ryppyillä". Ihan kiva sulle - Marja-Leena Kurvinen - pönkitit omaa egoasi, mutta kävikö yhtään mielessä, mitä teit tälle 6 kk:n ikäiselle pennulle, joka oli ensimmäistä kertaa kehässä? Meinaatko todella, että seuraavalla kerralla pentu iloisesti, häntäänsä heilutellen näyttää hampaat tuomarille?

Siniset
Herdolf Chosen Rya'c - Onni - poissa
Herdolf Jaffa Teal'c - Uuno - PU-2 KP
Herdolf Alteran Nirr'ti - Pirkko - 2 KP
Herdolf Prior Shau'nac - Neve - 3 KP
Kasvattajaryhmää ei Onnin puuttuessa voitu esittää.

Mustat
Piistar Chamunda - Tara - luokkavoittaja (tuomarin mielestä takakorkea)

Pirkon arvostelu:
6 kk, keskikokoinen, hyvä luusto. Oikeat mittasuhteet. Vahva pää, lähes yhdensuuntaisin linjoin. Ikäisekseen hyvin kehittynyt eturinta. Purenta ok. Hyvä säkä ja selkä. Juuri nyt hieman takakorkea. Tasapainoiset liikkeet. Avoin luonne.

Töiden jälkeen koirat pääsivät ulos. Jonkin ajan kuluttua tuli puhelu 500 m:n päästä naapureilta "Huvikummusta":
Naapuri: Ollaanko Fionan kanssa lenkillä?
Minä: ???? ... ei, kun ihan himassa ollaan...
Naapuri: Fiona on täällä meillä.
Minä: Täh? (Kuuluu töminää, kun ravaan kämppää ympäri). Sori, Finona on lähtenyt itse vierailulle.

Näiden senioreiden kanssa elämä on ajoittain haasteellista. Mitä enemmän tulee ikää, sen enemmän ne pitävät oman päänsä ja tekevät mitä lystäävät. Fionalla on hauska kausi meneillään, kun menee naapureille kylään (pihaan, ei sisään). Onneksi naapurit tuntevat Fionan, eivätkä neidin visiiteistä pahastu.

Fiona invites herself over
After work dogs were let out. Some time later I got a call from our neighbor (about 500 m away).
Neighbor: Are you romping in the woods with Fiona?
Me: ???? ... erh ... no, we are at home.
N: Fiona is at our house.
Me: What? (one can hear thumping from the house when I'm checking each room). Sorry, Fiona has decided to come over by herself.

Life with seniors is challenging sometimes. More age they'll get, more stubborn they'll be and do what ever they want. Fiona has quite funny phase at the moment since she is visiting all neighbors every once in a while (only outside, she won't go in to the house). Luckily, neighbors know Fiona and don't mind her visits.

Hermannin kontrolli oli tänään, 125 €. Oli niin ihana kuulla, kun eläinlääkäri heti alkuun totesi, että: "sieltäpä tulee ihan erilainen Hermann kuin viimeksi". Painoa oli tullut 7 kg lisää ja kaikki kunnossa.

Miun höpönassu on taas kunnossa. Leikkii leluilla kuin pentuna, makoilee jaloissani, kun olen tietsukilla, iltaisin lämmittää sängyn valmiiksi ja öisin on päättänyt nukkua vieressäni tiiviisti, pää samalla tyynyllä =O) Suuresta koostaan huolimatta on Hermann hyvin herkkä instrumentti.

Hermann had his control today, 190 USD. It was so wonderful to hear when the vet commented immediately: "There comes completely different Hermann than last time". He has gained 15,5 pounds since the last visit and everything was ok.

My Sweet Sunshine is in shape again. He plays with his toys like a puppy, sleeps on the floor next to me when I'm having computer time, in the evenings he warms the bed for me and he has also decided his place to sleep is right next to me, his head on my pillow =O) Despite of his huge size, he is very gentle instrument.

Olin jo aivan varma, että Pirkko on sisäsiisti, kunnes tämä ajatus jälleen romuttui. Kirsi on täysin sisäsiisti, mutta Pirkko ei ilmeisesti viitsi tehdä pissoja pihalle. Hieman rasittavaa jo, koska pihalle pääsee usein. Ikää on vasta se 6 kk, joten pentu tuo 50 kg otus tuossa vieressä vielä on. Ehkä sitten keväämmällä. Lammikot lattialla eivät enää ole mitään pikkulammikoita, vaan moppia saa käytellä tosissaan.

I was so sure that Pirkko would be housebroken until this thought was damaged once again. Kirsi is completely housebroken but it seems that Pirkko just couldn't care less where and when she pees. It is fixing to be irritating since she gets to go outside so often. However, she is only 6 months old, a puppy despite her size. Mopp is in heavy use since her ponds are not tiny anymore.

Kävin päiväsellä hakemassa täydennystä eräästä reseptistä. Kaikki liput ja laput oli jo printattu, kunnes huomattiin, että juuri tuo valmiste olikin sivuapteekissa saldoilla, eikä tässsä pääpuljussa. Mitäpä tekee apteekki? Käy noutamassa tabut sivuapteekista ja tuo ne minulle kotiin - veloituksetta. Tuskin ihan perussärkylääkkeitä olisivat lähteneet toimittamaan, tosin sitä en edes kysellyt, kun niitä en hakenut. Ei elämäni olisi tabujen puutteesta kaatunut, migreenikohtaus olisi saattanut olla vain lähempänä.

Superb service from local pharmacy

Went to the pharmacy in the morning before going to work to get refill on one drug. All papers and stickers were printed out when they noticed all packages were at the affiliate not at this pharmacy. What did the pharmacy do? They drove to the affiliate and brought drugs to my home - free of charge. I doubt they would have delivered basic painkiller to my house, however, never asked that since I was getting something else. My life would not have ended having waited a day, migraine attack would have been closer, though.

Elämänkokemuksen ja iän myötä itseään oppii arvostamaan enemmän. Sama asia, jonka vielä muutama vuosi sieti jupisten, nostaa nyt karvat pystyyn välittömästi, siedätyshoitoa ei ole ja homman haluaa laittaa saman tien poikki.

Tämä filosofointi lähti liikkeelle ottamani kakkosduunin takia (niissä hieman  kansainvälisimmissä ympyröissä … you know). Olen ollut sivutyössä kuukauden ja siinä on täsmälleen kuukausi liikaa. Kun aamuisin on vastenmielistä herätä, tietäen päätyvänsä juuri siihen työpaikkaan, aamutoimet hidastuvat ja alkavasta päänsärystä on merkit ilmassa, on se todiste siitä, että hommassa on jotain vakavasti pielessä. Sen lisäksi, että työ on äärimmäisen kuluttavaa, eikä vaadi kuin vitaalit elintoiminnot, on se käytösvammaisten yksilöiden sekasoppa. Tässä näkyy ne vapaan kasvatuksen hedelmät.

Koko paletti tuntui ihan mukavalta alkuun, kunnes tuli ne ensimmäiset työpäivät. Työskentely keskenkasvuisten, sosiaalisilta taidoiltaan sivuun jääneiden untuvikkojen, niskojaan nakkelevien teiniprinsessojen ja mykkäkoulua pitävien resupartojen kanssa ei enää tässä iässä huvita. Teillä tulee lapset olemaan myöhemmin elämässä aika hankalaa. (Mykkäkoulusta voin kertoa, että mulla on siitä usean kymmenen vuoden kokemus, joten antaa tulla vaan).

Yksi untuvikko yritti kokeilla perssulkiensa pörhistelytaitojaan heti alkupäivinä. Ystävällisellä äänellä hänelle kommentoin koko ajan, hänen urveltamisen jälkeenkin (tyyppi oli muuten asiassaan väärässä). Kommentin: "korjaapa poika sitä omaa asennettasi ensin" lopputuloksena oli se, että untuvikko hiipi vähin äänin takavasemmalle nuolemaan haavojaan. Ei ilmeisesti tajunnut, että minulla on työkokemusta enemmän kuin untuvikolla ikää. Jos yritetään elvistellä, brassailla ja vattuilla olemattomilla taidoilla, sekoittaen siihen angstia ja asennetta, niin kannattaisiko siitä keskustelukumppanista ottaa hissuksiin himppa enemmän selkoa, ennen kuin lähtee munaamaan itsenä täydellisesti? Niinqu oikeesti hei! Positiivisesti asian toki voi ottaa niin, että minua ilmeisesti luultiin kaksikymppiseksi ... (Facebookista löytyi, että hemmon ura on ko. firmassa päättynyt).

Työkavereista ei tarvitse pitää. Oikeasti. Kollegojen kanssa pitää saada työtehtävät tehtyä, mutta töiden tekeminen ei vaadi ystävyyttä.

En myöskään halua, että muutun tuollaisessa ilmapiirissä samanlaiseksi, kuin mitä 99,9 % työntekijöistä on; työtävieroksuvaa, juoruavaa, epäystävällistä, hutiloivaa, koppavaa tai ylimielistä. Sillä ei ole mitään merkitystä, jos nykyinen työntekijälauma ei halua joukkoon uusia ihmisiä. Uusien ihmisten tarpeen ja palkkaamisen hoitaa se lafka, joka maksaa palkan, ei työntekijät.

Tiedän, että tuosta työpaikasta on muutama henkilö käynyt sivuillani jo aiemmin. Osaan olettaa, että tämä stoori tulee kollegojeni tietoisuuteen. En tule paljastamaan työpaikkaa nimeltä (vaikka mieli tekisi ja kiusaus on suuri). Parhaimman ystävättäreni kanssa olemme muutamaan otteeseen kikattaneet hervottomasti tästä fiaskosta ja valitettavasti tulen tästä myös kuulemaan vielä vuosia … No, elämä on. Kukaan ei ainakaan voi väittää, etten kokeilisi ja tutkisi ennakkoluulottomasti uusia asioita – ja työpaikkoja. Katastrofeja tulee olemaan työpaikkojen joukossa aina välillä, se nyt vaan on hyväksyttävä.

Työtovereiden joukosta on löytynyt muutama helmikin – ihanaa, että te olette olemassa =O). Valitettavasti niin sanotut normaalit ihmiset, normaalein käytöstavoin ovat tuossa työpaikassa armoton vähemmistö.

Olen tehnyt henkisen aamukamman. En ole helposti luovuttavaa tyyppiä, joten hetken vielä katson, mutta kommentti ”pitäkää tunkkinne” – tullaan kuulemaan suustani lähiaikoina. Se voi olla jo huomenna, se voi olla ensi viikolla, mutta viimeistään se tulee olemaan huhtikuussa.

Murmur of present second job and colleagues

When aging and getting life experience one starts to appreciate oneself more. Same issue that was tolerated somehow few years back starts to irritate sooner and tolerance is zero.

This thought started with my second part-time job (in more international atmosphere). Having been employed now for a month, there is one month too much. When I wake up in the morning and knowing I have to go there once again, negative thought fill my head, morning chores take more time and signs of headache are in the air, there is something wrong with the job. In addition to job being very wearing and needing only vital life organs, it is a mixture of behavior challenged individuals. One can see the result of free raising philosophy.

Business area felt very nice in the beginning when we had the training, until the first working days were at hand. Working with adolescents lacking social skills, especially teen-princesses having an attitude and sulking beard-faces giving silent treatment - I just can't tolerate this anymore. You kids will have hard time later on in the life. (I can assure you that I have decades experience on silent treatment so bring it one kids).

One little boy tried to bristle his feathers during the second week. I was answering him nicely and friendly even while he was having the attitude (he was even wrong of the issue in hand). My comment: "you better fix your attitude first" resulted him quietly moving away from me to lick his wounds. Tha poor kid didn't realize I had more work experience than he had age. If one starts to brag and act superior mixing teen angst and attitude shoudn't they learn a bit more of the person they are bristling their feathers with before they make complete fools of themselves? Positively, he seemed to think I was at my 20's. (In the Facebook I found his career has ended in this company).

One doesn't need to like co-workers. Really. One have to be able to do one's job with colleagues but working together doesn't require friendship.

I don't want to turn into similar person that my colleagues are with 99,9 %: lacking interest to do work trying to find easiest way out, gossiping, back-stabbing, unfriendly, sloppy and arrogant. I doesn't matter if present workers don't want new people at the work. Recruiting and hiring is done by the company who pays their salaries - hiriring is not up to present employees.

Know for a fact that few persons at the job are reading my blog. I can assume that this writing will get into their attention as well. Name of the company will not be revealed (despite how hard it is for me to keep this secret). We have giggled with my best friend often about this fiasko and I know I will be reminded of this in ther future as well. Well, such is life. However, no one can say that I wouldn't try new jobs and issues. As a freelancer there will be catastrophies among jobs, fact that has to be accepted.

There are few gems among workers - I am so glad you exist. Unfortunately, so called normal persons with normal social skills are a huge minority.

I have made my mind. Usually, I don't give up easily, so I will give a little more time before I say arrivederci. That word will be heard in the near future. It can be tomorrow or next week but at the latest it will be in April.

Sukokan (Suomen Koirankasvattajat ry) seminaari pidettiin Tuusulan Onnelassa. Erittäin hyvät luennot jälleen kerran. Seminaari oli kaksipäiväinen, mutta meikäläinen nukkui pommiin sunnuntaina, joten se osio jäi väliin. Toisaalta, ne luentokohdat käytiin pikaisesti jo lauantaina läpi.

Finnish Dog Breeders Seminar

Seminar was held at my town today. They had excellent lectures once again. Seminar was two-day, but I overslept on Sunday and thus didn't attend on Sunday. Sunday topics were briefly discussed today so I really didn't miss anything.

Kävin kuuntelemassa Helsingissä Hannes Lohen genetiikkaluentoa. On erittäin sujuvasanainen esiintyjä. Muutoinhan nuo genetiikkajutut ja perimät on koulun biologiassa opittu, sekä uudelleen kasvattajakurssilla kerrattu.

Vein auton Kampin parkkiin. Seurasin kiltisti opasteita, mutta päädyin bussiasemalle! Pieni paniikki iski päälle, kun edessä oli kyltti "varokaa peruuttavia busseja" ja samalla kun kyltin bongasin, veteli ympärillä viisi bussia omia piruettejaan. Tunsin itseni kovin pieneksi omassa autossani.

Vaikka bemarilla saa pysäköidä minne haluaa, niin katsoin kuitenkin parhaimmaksi yrittää toista sisäänkäyntiä parkkihalliin. Rampissa seikkailin bussien keskellä ja todella toivoin, että hiusväri olisi ollut muuta kuin blondi.

Lecture of Mr Hannes Lohi

One company had arranged a lecture by Mr Hannes Lohi (well-known genealogist and vet) in Helsinki. He was very good. However, genetics and basic inheritage stuff has been learned at biology class at school but it was fun to hear his stories.

I took my car to one huge parking garage near the event place. Followed sign carefully but ended up on buss station! Went into slight panic when saw the sign "beware of turning busses" and immediately when noticing the sign five big busses where taking piruettes in front of me. Felt so tiny in my car.

Despite of the fact one can park anywhere with a BMW (joke) I decided to find the real garage. At the ramp, in the middle of busses, I really hoped my hair color would have been something else than blonde.

Tämän palstan kautta olen saanut todella hyviä vinkkejä eri asioihin tai kommentteihin, joita olen esittänyt. Mm. bemu löytyi nopeasti, kun olin laittanut viestin, että sellaista olin hakemassa.

Monia työpaikkoja on piilotyöpaikkoina. Niistä ei ilmoitella julkisesti, mutta yrityksillä on haku päällä. Löytyisikö kokeneelle, koulutetulle ja kielitaitoiselle blondille tätä kautta uusi työpaikka? Muitakin verkkoja on jo heitetty vesille.

Kaikki hyvä nimittäin loppuu aikanaan. Niin käy myös hammashoitajan tehtävien kohdalla. Työsuhde oli määräaikainen ja lähenee loppuaan. Missään en ole koskaan viihtynyt näin hyvin ja työvuosia on takanani jo kaksikymmentäviisi (aika hyvin, koska ikäähän minulla on just saman verran ... =O).

Töiden suhteen olen monessa sopassa keitetty. Elämänkokemusta on takana myös sen verran paljon, että mitkään uudet tilanteet eivät saa palettiani sekaisin. Tehokkuus ja toimintakyky kuuluvat perusluonteeseeni. Organisointi- ja ongelmanratkaisukyvyt ovat loistavalla tasolla. Kielitaitoa löytyy. Englanninkieli on liki natiivin tasolla, ulkomailla menen amerikkalaisesta. Ruotsinkieli on hyvällä tasolla, vaikka sen osaamista aina vähättelen. Kummallakin kielellä pystyn tekemään töitä. Saksa, ranska, espanja ja venäjä on perustasolla hallussa, mutta käytön puutteessa en pysty niillä töitä tekemään. Olen vuosien varrella työskennellyt monikansallisissa tiimeissä ja tulen ihmisten kanssa hyvin toimeen. Tietokoneita ja eri ohjelmia käytän vaivatta. Myöskään SAP (joka tuntuu olevan kauhea mörkö eri yrityksissä) ei tuota ongelmia. Matkustan mielelläni, eikä koiralauman pito liikkuvan työn takia ole aiheuttanut mitään ongelmia.

En halua työsuhdeautoa. Nyt kun viimein sain bemun alle, niin sillä myös haluan ajaa. Olisi myös järjetöntä pitää bemua pihassa, jos ei sille olisi käyttöä tai myydä se, juuri kun sen on saanut allensa. Työnantaja tuskin pystyy vastaavaa tarjoamaan tai hyväksyy sitä, että autoa käytetään myös koiravankkurina. Lisäksi käyn myös ulkomailla näyttelyissä ja firman autot harvemmin saavat lupaa lähteä esim. Baltian maihin.

CV:täni en tähän julkiseen jakoon laita. Sen saa erikseen pyytämällä - siis työnantaja, ei kukaan muuten vain utelias.

Koulutukseltani olen MBA (= ekonomi), HSO-sihteeri ja hammashoitaja. Olen tehnyt paljon erilaisia projekteja eri yrityksissä, joten ansioluetteloni on pitkä. Suosittelijoitakin löytyy.

Mitä en halua tehdä? Puhelinmyyntiä, työtä pelkällä provisiopalkalla, valmistaa ruokaa (jälleen muistettava, että olen universumin huonoin kokki), hoitaa lapsia (teen vanhemmille tässä palveluksen), siivota (omaan boheemin käsityksen siisteydestä, mutta se on tullut vuosien varrella näiden koirien takia) tai olla majakan vartija (olen aivan liian sosiaalinen luonteeltani). Nämä tulivat ensimmäisenä mieleen, voi olla, että myöhemmin tähän tulee tarkennuksia.

Sairastelen hyvin harvoin. Viimeisen vuoden aikana olen ollut sairaslomalla 2,5 päivää. Yksi päivä migreenin jälkimainingeissa (kertomus huonosta arvauskeskushoidosta löytyy alempaa) sekä 1,5 päivää flunssassa (ehdin olla aamupäivän töissä, joten siitä tuo puolikas päivä). Tottakai on joskus niitä päiviä, että olen vapaalla, mutta niihin on aina perusteltu syy. Tapanani on kertoa asiasta totuus, eikä heittäytyä "sairaaksi".

Vieraskirja on toistaiseksi aktivoitu. Viestit päätyvät näkyville moderoinnin kautta, joten ei hätää, jos ei oma viesti heti näy.
Guestbook has been activated. All messages are under moderation. So, don't worry if your message cannot be seen immediately.

Herdolfin vieraskirja/Herdolf Guestbook