This page represents my own personal opinion and view on various issues and is written in blog format about my life with dogs in the country side and sometimes general issues of my life. All stories are not to be taken so seriously. All writings are written in friendly, discussion kind of way (from each year) and so to be meant to be red. Stories, which have no relevance are not translated into English.

Heinäkuun alussa ukkonen siis rikkoi tietokoneeni kokonaan. Vasta nyt sain uuden koneen ja pääsen pikkuhiljaa tästä nettipimennosta.

Ajan sallimissa puitteisssa laittelen tänne saamiani kuvia. Hieman malttia siis kuvien odotteluun.

Pari viikkoa sitten minulla todettiin astma. Spirometria vahvisti sen, että Ventoline jää käyttöön. Olin täysin lamaantunut tuosta tiedosta. Nykyaikana ei enää tarvitse luopua kotieläimistä, sillä se altistus katsotaan siedätykseksi. Muutos mikä oli tehtävä, oli se, että koirat ei saa nukkua enää kanssani sängyssä. Aikamoinen shokki minulle, mutta sydäntä särkee Hermannin ilmeet, kun joutuu jäämään oven taakse. Kaipa me molemmat tähän totumme.

Allergiatesti meni mönkään. Migreenin estolääkkeet sekoittivat tulokset ja ainoa patti joka prick-testillä saatiin kuitenkin aikaiseksi oli pujo. Sille olen siis todella yliherkkä. Estolääkkeitä en rupea purkamaan allergiatestiä varten, joten muut mahdolliset allergiat jäävät piiloon. Minähän olen jo vuosia sitten päättänyt, että en ole, enkä tule millekään allergiseksi. Toisin kuitenkin kävi.

Astman varsinainen syy taitanee kuitenkin olla tämä Hupakon mielenkiintoinen rakennustyyli. Täällä on ollut joskus kattolämmitys ja katon läpi satelee lasivillapölyä koko ajan. Alkoi Hupakon kattojen ja samalla muutenkin sisätilojen isompi remppa. Nyt se oli vaan alettava tekemään, jotta minä pystyn hengittämään.

Mrs Baron on jo työhuoneeni remontoinnin aloittanut ET:n kanssa ja näyttää hienolta jo tässä vaiheessa. Annoin täysin vapaat kädet. Työhuoneesta siirrettiin mittava kirjahyllyni sisus pois rempan alta. Mielenkiintoista oli tulla töistä kotiin, kun Mrs Baron näytti kirjaa "25 tapaa laihtua pysyvästi". Se on tullut jostain kylkiäisenä, enkä koskaan ole sitä edes vilkaissut (kun ei ikinä ole ollut tarvetta laihduttaa, ongelmani on päinvastainen). No, Mrs Baron totesi, että tätä opusta et todellakaan tarvitse ja tuikkasi koko kirjan tuleen ja näytti saavan lähinnä sadistista nautintoa pyromaniastaan.

Pitkästä aikaa olin arvauskeskuksen ensiavussa migreenin takia kipupiikeillä. Sattui infernaalisella tasolla potenssiin viisitoista. Mrs Baron minut sinne vei ja oli seuranani (en pystynyt edes ajamaan autoa ja niiden douppien jälkeen en todellakaan saa autolla ajaa, menisi viisarit reippaasti yli mittarin, jos tien päällä joutuisin testiin). Meillä on YYA-sopimus; minä pidän Mrs Baronia kädestä hammaslääkärissä ja hän puolestaan minua piikkirumbassa. Kyllä käsi rutisi aika kivasti kokemastani tuskasta.

Neve - Herdolf Prior Shau'nac nappasi kolmannen sertinsä ollen jälleen PN-2. Tasaiseen tahtiin Krisse ja Neve näitä sertejä näyttävät takovan. Emänsä viitoittamaan tietä näemmä.

Neve - Herdolf Prior Shau'nac nappasi jälleen sertin ja PN-2 -sijoituksen. Upeaa Krisse ja Neve.

Suomen maanpäällisen h*lvetin eli Lohjan Rantajameissa esiintyi Lauri Tähkä. Pitihän se nähdä. Hyvä keikka, aika tungosta siellä oli. Nyt minulla on sitten kaikki Lauri Tähkän CD:t myös.

Kirsi lähti sijoitukseen ja neidin nimi muutettiin Armiksi. Jos perheen isäntä hyväksyy uuden koiran tuosta noin vaan ja häntä miellyttä Armi enemmän, niin emäntä ja minä olimme hyvin tyytyväisiä.

Nico - Arvidin poika - Nicosian Nököttäjä - Herdolf Single Jedi Boy nappasi Mikkelin näyttelyssä serti, ollen PU-2. Onneksi olkoon Merja ja Nico.

Neve - Herdolf Prior Shau'nac - käväisi Kauhavan mätsärissä ja oli koko näyttelyn kaunein eli BIS. Mielettömät onnittelut Krisse ja Neve.

Kirsi "Herdolf Belran Kalel" oli ensimmäisessä näyttelyssään ja sai heti ensimmäisen sertinsä ja oli PN-2. Käyttäytyi erinomaisesti, vaikka treenaminen oli meiltä jäänyt liki olemattomaksi.

Sateenkaarisillalle syttyi kirkas uusi tähtönen. Tove-Muumi on poistunut keskuudestamme ja jättänyt taakseen suunnattoman surun ja kaipauksen. Kuvassa Tove hymyilee.

Tove eli Nummelassa perhe Miettisen luona. Kaipaamaan jäivät Maria, Juha, Meri ja Jean Miettinen sekä Xere ja Baron kuin myös perhe Tienhaara ja Herdolfin poppoo.

Hermann on ikuisesti minun mukanani. Oikea takatassu tatuoitu lapaani.

Pitkään olen tatuointia miettinyt, viimein keksin aiheen. Halusin, että tatska on sellainen, joka ei tule muualla vastaan (kyllähän minua on jo valistettu, että näitä tassuja löytyy vaikka kuinka paljon maailmalta). Joka tapauksessa, juuri Hermannin tassua ei voi olla kenelläkään muulla. Aika isolta tassu kropassani näyttää. Olen sen verran hoikassa kondiksessa, että kokovartalokuvaa, jossa tatuoinnin mittasuhteet kunnolla näkyisivät, en tänne laita.

Kipua hermoilin ihan turhaan. Tatskaus ei todellakaan sattunut, pientä nipistelyä tuntui ajoittain.

(Kuulin vahingossa ET:n juttelun Hermannille, kuinka on kateellinen siitä, että mokoma karvapallo pääsi Mamán kroppaan ikuistetuksi).

Herdolf Prior Shau'nac "Neve" tänään ROP ja SERTI, heti ensimmäisessä junnuluokan kehässään. Neve on Pirkon ja Kirsin sisko yhdistelmästä Carmen ja Luca. Onneksi olkoon Krisse ja Neve.

Herdolf Prior Shau'nac "Neve" BOB and CERT at her first junior class appearance. Neve is Pirkko and Kirsi's sister out of Carmen and Luca. Huge congratulations Krisse and Neve.

Toimin kätilönä (ja kummina) tänään maailmaan syntyneelle pentueelle. Lähdin suoraan kesken ruokailun, vain napaten lääkärinlaukkuni mukaan. (En ole lääkäri, mutta sellainen vanhan ajan lääkärinlaukku on laukkukokoelmaani päätynyt). Pennut ovat hienon värisiä harlekiini ja manttelivauvoja (minun silmiini siis hieman erikoisen värisiä, kun sinisiin olen tottunut, mutta samalla tavalla ne kaikki syntyvät). Emänä Hoppingham's Fact Duty Mirkku ja isänä Ozaenas Lovejoy. Onnittelut kaikille asianosaisille. (Mahdolliset kirjoitusvirheet johtuvat unen puutteesta).

ROP, ROP-juniori, SERTI, PN-1 - Herdolf Edoran Drey'auc eli "Aino" (Luca + Carmen -yhdistelmästä). Ikää 9 kk. Hurjat onnittelut omistajille perhe Rautio ja Johanna Manninen. Cacibiin Aino oli liian nuori. Tuomarina eläinlääkäri ja tanskandoggikasvattaja Monica Stavenborn Ruotsista. Aptus Showssa on yleensä jaettu Aptus Voittaja -titteli ROP-koiralle, mutta en mene nyt vannomaan, että Ainolle se olisi napsahtanut. Toisaalta, eiköhän sen joku taas "oikaise", jos ei sitä tullutkaan.

Herdolf Edoran Drey'auc "Aino" went BOB, BOB-Junior, WB-1 and CC in today's show in Helsinki. Aino is out of Hungarian Luca and my Carmen. Her age is 9 months. Huge congratulations to owners family Rautio and Johanna Manninen. Aino was too young to accept Cacib. Judge was a vet and great dane breeder Monica Stavenborn from Sweden.

Tulipa jälleen puskaradion kautta useammalta taholta tieto, että tätä blogiani seurataan tosi tarkasti ja naureskellaan jutuille taustalla. Kiitos ihmiset, tämä on ollut tarkoituksenikin. Osaan siis kirjoittaa kiinnostavalla ja humoristisella tavalla. (Ihmettelen tosin sitä, että miksi minä olen päätynyt suurennuslasin alle ...?).

Toki on myös kuulunut "varmaa tietoa" kasvateistani, koiristani ja yksityiselämästäni, sillä te siellä taustalla näemmä tiedätte minun asiat paremmin, kuin minä itse =O). Minun tekemiset tai tekemättä jättämiset ovat jostain syystä tajuttoman mielenkiintoisia asioita, jopa niin kiinnostavia, että niitä pitää isommassa porukassa pähkäillä ja sitten soitella "varmana tietona" eteenpäin. Eikö teillä ole muuta tekemistä?

Ihan FYI, asun edelleen Hupakossa ET:n kanssa. Jos taas te ihmiset saatte jotain ilon aihetta siitä, että olin ihan rikki Adolfin poismenosta, niin mitä se kertookaan teistä?

Mission accomplished
Thru the grapevine I was informed from several people that this blog is followed very tightly and people are laughing at my stories (or me, don't know). Thank you people. This is how I have meant this blog. It proves that I can write humorosly and interestingly. (However, I do wonder why I have ended up under the magnifying glass ...?).

I have also heard "true" strories about my dogs, their offspring and my private life since you people out there seem to know my issues better than me, myself and I. My doings or things I have not done seem to be very interesting, as a matter of fact so interesting, that people are discussing them in larger groups and spreading that "true" information forward. Don't you have anything else to do?

And, FYI, I do live at Airhead Ranch with ET. And again, if you people see joy in my grief of Adolf - what does that tell about you?

Houdini-Pinquerton
Pirkko on keksinyt uuden leikin. Tarhasta pitää päästä pois ja mieluiten sieltä, missä aita on matalin. Ei siis hyppää yli, vaan kaivautuu ali. Tässä on viime päivinä naapurit soitelleet, että taitaa olla joku dogeista karkuteillä, yksi ohikulkija tuli autollaan ihan pihaan kertomaan vapaana olevasta isosta koirasta ja tänään illalla tuli pihaan pupujen keskelle lisävilinää, kun Pirkko liittyi Hermannin ja Fionan seuraan.

Pirkko ei näytä kauaksi lähtevän, kun kukaan laumasta ei seuraa. Untamona sitten haahuilee tarhan vieressä, että: "mihin te kamut jäitte?". Sitä mukaa, kun uusi Houdiniesitys havaitaan, on aitaa käyty läpi ja korjattu/tiivistetty jne.

Ihmettelen sitä, ettei Pirkko ole tajunnut hypätä aidan yli. Helposti siihen kykenisi, siihen malliin nimittäin riippuu noiden tarhassa olevien puiden oksilla - ja se on hupaisa näky se. Luonnollisesti kaikkien puiden alimmat oksat kuin myös marjapuskat on nätisti parturoitu ja typistetty Pirkon toimesta.

Hermann
Hertzu on ominut Adolfin käytösmallin. Minun Höpönassusta on tullut Johtaja isolla J:llä. Myös charmanttia harmaata on kertynyt kuonoon jonkin verran, jota aiemmin ei juurikaan ollut. Käytöksen muutos on ollut jännää seurattavaa.

Yleistä höpinää
Blondin pää on kuulemma harvinaislaatuisen terve ja kaikki paikallaan siellä missä pitääkin (ja neurologi pitää minua täysijärkisenä, joskin omaperäisenä). Kyllä me taas kävimme läpi annosten suuruusluokkaa, mutta neurologi on jo tottunut siihen, että meikä nostelee noita vähän oman tuntemusten mukaan (huom, ei kovin suositeltavaa).

Olen kaivautunut täältä Hupakosta pikku hiljaa enemmän esille. Aloitin myös vanhaa harrastustani ampumista. Se aikanaan jäi Shooting Clubin teloituksen takia, kun rata oli suljettu. Nyt on toinen rata löydetty ja näköjään on sihti pysynyt hyvänä. Luvat on kunnossa. Tuo .22 ja Smith & Wesson tuntuu olevan se omaan käteen parhaiten sopiva ja mieluiten äänenvaimentimella. Harrastan tarkkuusammuntaa, metsästys ei kiinnosta lainkaan. Agentin homma tuntuisi sopivalta, niitä ei vaan oikein avoimena löydä (vitsi).

Houdini-Pinquerton
Pirkko has learned a new game. She wants to get out of the fenced area and better yet there, where the fence is the lowest. So, she will not jump over but digs under. During past few days neighbors have called that there is a dane loose in the yard. Today, in the evening, we had extra action when Pirkko joined Hermann and Fiona on puppy hunt.

Pirkko will not run far, since none of the other dogs are following her. She is like an airhead around the fence asking a question: "why are you guys not joining me?". As soon as we notice new Houdini act the fence is fixed.

However, I wonder why Pirkko has not learned that she could easily jump over the fence. She is very good at hanging at the lowest branches - and that looks funny. Naturally, all trees and berry bushes are cut nicely by Pirkko.

Hermann
Hermann has adapted Adolf's behavior fully. My Darling has become a leader with big L. Also few gray hair has emerged on his muzzle and that looks charming. Watching Hermann's behavior to change has been exciting.

Nyt on blondin kuuppa magneettikuvattu. Huomenna kuulee, onko siellä sisällä muuta kuin tyhjää varastotilaa. (Neurologi katsoo, löytyykö migreeniin jotain elimellistä vikaa vai onko pääkoppani noin muutoin ns. terve. Täysjärkinenhän en voi olla näiden tanskandoggien kanssa, se on fakta. Täysjärkisyys puolestaan ei näy edes magneettikuvassa).

Runsas puolituntinen meni ihan samanlaisessa laitteessa, kuin mitä olen nähnyt Dr Housen jaksoissa. Korvilleni sain kuulokkeet ja valitsin kuunneltavaksi Il Divoa. Magneettihärpäke rullasi siinä pään kohdalla ja piti ajoittain suht kovaa naputusta. Käteeni sain paniikkipainikkeen, jota tosin en joutunut käyttämään kertaakaan. Kuulokkeista tuli väliaikatietoja kuvauksen etenemisestä.

Elämä voittaa pikku hiljaa. Vääntäydyin ihmisten ilmoille kulttuurihistoriallisesti merkittävän yhdistyksen ELMUn (elävän musiikin yhdistys) 30-vuotisjuhlagaalan innoittamana. Pääsi ihmisten ilmoille ja haistelemaan elämää pääkaupungissa, tarkemmin Nosturissa.

Välillä kun miettii, niin sitä on ehtinyt tehdä erilaisia asioita aika paljonkin. Nosturissa kun tuttuja taas näki, niin muistui mieleen Roskilden reissu vuodelta 1995 ja Eurooppaturnee vuodelta 1996.

Minulla on vastuuntunnoton koira. Se on musta labbis, paitsi että musta se on vaan toisesta päästä. Toisesta päästä se kirjoitetaan k:lla, enkä nyt tarkoita sitä päätä missä on häntä. Hankintapäätöksen jälkeen leuhkin naapureille, että minulle tulee noutaja. Niinhän meille kaikille joskus, ne vastasivat.

Olen minä sitä kouluttanutkin. Lenkkeilijöihin se suhtautuu tosi luontevasti. Iloisesti häntä heiluen se tulee tervehtimään kaikkia kuntourheilun ystäviä. Minä olen siinä ihan lähellä, narun toisessa päässä, rähmälläni. Hyvin suhtautuvat lenkkeilijät poistuessaan paikalta tapaamisemme jälkeen. Kuraiset tassunjäljet rintapielessä ja naama nuoltuna. Haluavat tavata toistekin. Moni on huutanut: "te kuulette minusta vielä"!? Mukavaa sakkia.

Vaikka kyllä koiran koulutus vaatii pitkäjänteisyyttä. Kapulan heittämisestä se tykkää valtavasti. Kerran heitin. Poliisit toivat koiran illalla kotiin. Minä sanoin, että ei olis tarvinnut. Luulivat että lasken leikkiä.

Naapuritkin pitävät meidän koirasta kovasti, ovat antaneet sille lempinimenkin: ADHD. Outo nimi. Olisiko arabiaa? Kerran minä vein sen lääkäriin ja sanoin että nyt tälle idiootille on tehtävä jotain. Lääkäri kysyi, että voiko eläintenhoitaja pitää sillä välin minun koiraani. Kaikki eläinlääkärit eivät ole tosikkoja. Uskoihan lääkäri puhetta, ja määräsi koiralle rauhoittavia pillereitä. Muutaman purkillisen se niitä sitten söikin, nälkäänsä. Antoi vielä tassua kiitokseksi. Pitihän minunkin yksi maistaa. Viikko meni horroksessa. Lääkitys lopetettiin tehottomana. Ei siitä ollut huumekoiraksi.

Labbikset ovat kovia syömään. Aamiaiseksi se vetäisee pari desiä nappuloita, maksalaatikkoa ja telkkahuoneen sohvan. Koirankasvattajat ovat kovia juomaan. Koiran hankkiminen ei ole kovin kallista. Kahdeksallasadalla saa hyvät paperit omaavan labbiksen. Remonttiin menee kymppitonnin verran ja ruokaan viitisenkymppiä kuussa. Meillä lisäkustannuksia aiheutti turvahäkin ostaminen, mutta se osoittautui liian pieneksi koko perheelle.

Luin koirakirjan. Siinä sanottiin että koiraperheessä johtajuus on tärkeässä asemassa. Helpotti. Yksi asia on sentään meilläkin hoidettu oikein. Mustat labbikset ovat loistavia johtajia. On siinä otuksessa toinenkin hyvä puoli. Se haukkuu vain silloin kun on aihetta, päinvastoin kuin mies. Lenkkikaverihan minun piti siitä itselleni kasvattaa. Ensimmäisellä lenkillä vedettiin yhtä köyttä tosi hienosti. Eri suuntiin. Koiran kanssa juokseminen vaatii vahvoja olkapäitä.

En oikein uskaltautunut taannoin mukaan keskusteluun lenkkipoluilla häiriköivistä koirista. Ymmärsin heti, että joku oli nähnyt meidät. Päätin kuitenkin tulla ulos kaapista kun ymmärsin, ettei ongelma ole yksin minun, se on myös niiden joita meidän koira on häiriköinyt. Eiköhän sovita että jokainen hoitaa omat ongelmansa. Heh heh. Sitä paitsi, labbikset kuulemma rauhoittuvat vanhemmiten.

Viiden vuoden päästä meilläpäin voi taas treenailla. Kunto kasvaa levossa. Kennelpiireissä on väläytelty ongelman ratkaisuksi niinkin julmaa asiaa kuin piikin antamista häiriökäyttäytyjille. Minusta se on kohtuuttoman kova rangaistus, sitä paitsi suurin osa lenkkeilijöistä on ihan mukavaa porukkaa.   

Ensimmäinen ihan virallinen esiintyminen laillistettuna kehäsihteerinä Tuomarinkartanon palveluskoiratapahtuman erikoisnäyttelyssä.

My very first official appearance as a Ring Steward in Helsinki Working Dog Specialty Show.

Hugo viettää luksuspäiviä Kellokoskella. (Minä voisin seuraavassa elämässä muuttaa Heleniuksille koiraksi). Hugo on todella korkea ja upea uros. Jostain syystä näytti siltä, että takapää oli vähän jumissa. Omistajat varasivat ajan Aistiin, jotta kaikki varmasti tulee tutkittua. Minä änkesin sinne mukaan, koska en ole Aistissa aiemmin käynyt.

Voin suositella Aistia todella lämpimästi. Koska vastaanotolle tuli iso koira, niin eläinlääkäreitäkin oli kaksi. Tilat todella siistit ja isot, palvelu todella hienoa (okei, kyllähän tuo kaikki sitten laskussa näkyi). Eläinlääkäri kertoi koko ajan mitä tehdään ja miten jatketaan.

Tutkimus oli perinpohjainen. Liikkeet ja olemus katsottiin pihalla, sisätiloissa tehtiin todella perusteellinen tutkimus rangan ja raajojen osalta. Refleksit muuten testattiin samalla tavalla kumivasaran kanssa kuin ihmisilläkin. Hugon ei tosin tarvinnut viedä etutassujaan nenään, toisin kuin ihmisille tehdään vastaavanlaisissa tutkimuksissa.

Sitten otettiin röntgenkuva koko koirasta - ei mitään vikaa, niin terve koira kuin olla ja voi. Päätettiin ottaa sitten samalla magneettikuva. Tulos: täysin priima koira, ei mitään vikaa tai poikkeavaa missään. Lisäksi tehtiin mittavat verinäytetestit - täysin terve koira, sekä selkäydinpunktio, jonka tulos myöskin täysin terve koira. (Hugollahan on vielä kaiken lisäksi A-lonkat ja 0-etupää).

Takapään pieni jumittaminen voi olla naapureiden narttujen kiimojen aiheuttamaa (jos Huge on yhtään veljeensä tullut ...). Tästä pojasta voi isä-Adolf olla sateenkaarisillalla todella ylpeä. Jospa poika vielä nappaa vähintään saman 9-vuoden iän kuten isänsä, niin voiko omistaja enää parempaa toivoa? Ja Heleniuksille kiitos siitä, että pääsin mukaan seuraamaan.

Kirsi on saman kokoinen kuin Carmen. Pirkko aavistuksen pienempi. On jo hankala muiden ihmisten hyväksyä, että Kirsi ja Pirkko ovat vielä pentuja, 9 kk vanha on vielä pentu, kun kokoa on saman verran kuin emällä.

Kirsi is same size as dam Carmen. Pirkko is just slightly smaller. It is very hard for people to understand that Kirsi and Pirkko are puppies, 9 month old is still a puppy, when they are as big as their dam.

Puutarhaletkulla kastelin hedelmäpuiden pensaita. Kyllähän sen arvaa, että pakosti suihku menee tarhan puolellekin (myönnetään, välillä ihan tarkoituksella). Kaikki muut juoksivat nopsaa pois alta, mutta mitä tekee Pirkko? Pirkko könöttää tyytyväisesti vesisateen alla, leikkii ja yrittää juoda vettä samalla. Ilmeisesti täytyy hetken kuluttua viedä Pirkko uimaan tuohon Rusutjärveen, jos kerran vedestä noin paljon tykkää. Minä tartten näillä keleillä vähintään märkäpuvun päälle, ennen kuin veteen suostun menemään.

Is Pirkko dumb or clever?
I was watering fruit plants with garden-hose. One can guess that some part of water shower will go inside the fenced area where dogs are. Okay, I admit, sometimes I do it on purpose. Shame on me. All others were running away from the shower but what does Pirkko? She stands happily under the shower, plays and tries to drink water at the same time.

Palaan pikkuhiljaa elävien kirjoihin. Sähköposteihin olen jo joihinkin ennättänyt vastata, mutta tuossa on iso pino vielä vastaamattomia. Kiitos, että olette jaksaneet odotella meilejäni. Puhelimella pitäisi myös jälleen tavoittaa normaalisti.

Pidin Pirkkoa syöppönä, mutta Pirkkohan on ihan normaali. Kirsi vasta imuri onkin. Eilen Kirsikka keksi, että keittiön tasolta saa suoraan kamaa suuhun, kunhan vaan avaa sen ja hamuaa mitää eteen sattuu. Niinpä minun leipäni lähti Kirsin matkaan, ennen kuin ehdin a:ta sanoa. Kirsi on myöskin pahin kuppisurffari, johon olen ikinä törmännyt. Mikä näitä minun narttujani vaivaa? Pyöreähköt olemukset selkeästi viittaavat siihen, että ruokaa kyllä on tarjolla ja tarpeeksi.

Taidan olla useamman ajatuksissa tällä hetkellä, kun nimipäiväni muistetaan monelta taholta. Näin ei yleensä käy. Vuokko-nimen kanssa olen tottunut siihen, että kaimoja ei löydy, koska tämä ei ole yleinen nimi, ainakaan tässä ikäluokassa. Edellinen ikäluokka, joka tätä nimeä kantaa, on rollaattorissa ja vanhustentalossa.

Aikoinaan Jenkeissä asuessani nimeni oli aivan liian vaikea amerikkalaisille lausuttavaksi, sekä etu- että sukunimi. (Etunimi on sitä edelleen, väännökset on yleensä Vioko, Vouko ja Yoko). Niinpä Jenkeissä olen vain Coco (nimi tuli Coco Puffs -aamiaismurojen mukaan). Tienhaara menee jopa jenkkien suuhun, mutta siellä asuessani olin kaikkialla Coco Opp. (Opp on vaihtariperheeni sukunimi, suoraan Oppenheimerin jälkeläisiä alenevassa polvessa. Se oli elämäni upein vuosi). Vaihtarivuonna minulla oli vielä tyttönimeni, eikä tätä Tienhaaraa, joka tuli avioliiton myötä. Tyttönimeni puolestaan on tarkoin varjeltu salaisuus, nen-päätteinen. Nykyään esittelen itseni Jenkeissä ja ulkomailla aina koko nimellä, mutta lisään: "Please, call me Coco".

Viimeinen työvuoro takana. Olin jälleen lentokentällä, tekniikan puolella. Ei hätää, en ole koskenut lentokoneen elintärkeisiin osiin tai lentokoneessa tarjottavaan ruokaan tai edes siivonnut lentokoneita, joten Suomen lentoturvallisuus on koko ajan ollut hyvin hoidettua. Pari kaveria meinaan repesivät, kun kuulivat mitä keikkaa teen. Olen jälleen uutta kokemusta rikkaampi.

Finskin porukka oli hyvin "värikästä" ja onnistuin saaman useista eri kansallisuuksista olevia ystävyyssuhteita. Paras on Jamaikalainen rouva, jota tulee ikävä. Me olimme ensi hetkestä samalla aaltopituudella ja kuten hän mainitsi: "ihan kuin olisimme aina tunteneet toisemme". Sain myös kiitosta toisilta tiimeiltä ahkeruudestani (kyllähän meitä seurattiin) ja Finskin porukka olisi halunnut minun jäävän sinne. (Ei ehkä tulevaisuuden työpaikka, keikkana ok ja sopi tähän elämäntilanteeseen hyvin, auttoi pahimman surun yli Adolfista).

Omassa tiimissäni oli myös tummapintainen ulkomaanvahvistus, joka oli hyvin hiljainen. Eilen jouduin vähän raskaampiin tehtäviin ja tämä tiimiläiseni ensimmäistä kertaa oikein puhui minulle ja oli hyvin tuohtunut, että ei naista olisi saanut laittaa noin raskaisiin tehtäviin. Piti oikein saarnan, että: "sinä ei mene sinne enää, liika raskasta naiselle". Olin vähän otettu, koska selkeästi noi "mun pojat" hieman katsoivat perääni.

Ilmeisesti Vapun kunniaksi turvassa oltiin tarkempia ja jouduin käsilaukkusyyniin. Iso, hopeinen, doggipääavaimenperäni aiheutti suurta kummastusta, näytti kuvalla ihan joltain muulta. Avaimenperä on minulla ollut aina mukana vuodesta 2004 asti, enkä siitä ole luopunut, vaikka AD-autohuollon kaverit vihjailivat sen rikkovan virtalukon. (Niitä virtalukkoja saa uusia). Nuori kundi turvassa oli oikein kohtelias ja tosi nolona penkoi veskaani ... minun hymyillessä vieressä. Naisten käsilaukusta ja varsinkin minun, voi löytyä melkein mitä tahansa.

Ja tässä hauskin vapun toivotus, mikä gemsuun saaapui: "Minä täällä juon nakkeja ja grillaan simaa, niin kuin kunnon pääsiäiseen kuuluu. Olen puhaltanut paljon selvin päin ja aion olla ilmapallo. Hyvää tuttua vapuille!"

Olin illalla töissä, kun tuli puhelu Nurmosta, että Lulu on karkuteillä, ollut jo pari tuntia. Välimatkaa minulla ja Lululla on tuollaiset 350 km, joten en ihan heti - ja vielä töistä - pääse etsintäpartioon mukaan. Mira toimi juuri niin, kuin olen vuosien saatossa aina sanonutkin, oli ongelma mikä tahansa, niin soitto vaan minulle, mihin aikaan tahansa, niin katsotaan mitä voidaan tehdä. (Toki tässä on se puoli, että jos puhelin soi yöllä, on ensimmäinen asia mielessä, millä koiralla on hätä ja missä päin Suomea ... tätä kasvattajan arkea).

Annoin ohjeet, kuinka toimia ja koska huoli oli suuri, niin soitto Krisselle (Atte ja Neve), josko pystyisi jotain apua vielä antamaan, kun samalla suunnalla on. Krisse oli organisoinut homman loistavasti ja aamulla tuli tieto, että Lulu on turvallisesti kotona. Nyt aamulla olisi isompi poppoo Sari Vainionpään johdolla saatu liikkeelle Lulua etsimään. Sari on aiemminkin ollut mukana kokoamassa joukkoja kasaan ja etsimässä kadonneita doggeja, joten tiesin homman olevan parhaissa mahdollisissa käsissä (Atte muutama vuosi sitten käväisi ajokoiran kanssa pidemmän lenkin ja Sarin etsintäpartio tuotti tulosta, eikä Atte joutunut susien suuhun). Kiitos Krisse kaikesta avusta. Se on ihana tietää, että hädän tullen saa apuja mistä päin Suomea tahansa.

Neve eli Herdolf Prior Shau'nac oli ROP-pentu. Onneksi olkoon Krisse ja Neve!

Neve aka Herdolf Prior Shau'nac went BOB-puppy. Congratulations Krisse and Neve!

En näemmä osaa olla hiljaa tai siis kirjoittamatta tähän news-blogiin. Toisaalta, vointiani kysellään vähän väliä, joten tulkoon tieto tätä kautta. Vastaajaviestit jostain syystä pompsahtavat gemsuuni useamman päivän viiveellä, joten ei kannata huolestua, jos ei heti minusta mitään kuulu. Tekstarit ja sähköpostit luen kyllä ajan sallimissa puitteissa, kiireelliset yhteydenotot saavuttavat minut parhaiten tekstarin muodossa.

Eilen oli vähän helpompi päivä, mutta tänään taas huonompi. Ennen töihin lähtöä joudun paklaamaan naamani uudestaan. Turvotusta en saa laskeutumaan. Paljolti tämä johtuu siitä, että ilmoitin kansainväliselle listalle Adolfin poismenosta ja palautetta on tullut runsaasti. Lisään niitä tuohon alempana olevaan Adolfin osaan. Nämä sivut ovat kansainvälisesti hyvin luetut ja seuratut (varsinkin doggipiireissä), siksi jutut käännetty myös englanninkielelle.

Ilman töitä haahuilisin vain päämäärättömästi huoneesta toiseen, mutta en oikeasti kauaa jaksa vain pelkkää duunia painaa ilman vapaata. Olen kuun alusta ollut kahta päivää lukuunottamatta jatkuvasti töissä. Toinen noista päivistä oli Adolfin viimeinen matka ja toinen Wilma-Kyllikin tiineyshässäkkä. Nyt vain nukun ja teen töitä, en juuri mitään muuta. Täällä kotona niin moni asia muistuttaa Adolfista, että pakko päästä välillä muualle ja työprojekti on ollut mukava pakoreitti, joka tuli sopivaan saumaan.

Töissä tiimiläiseni ovat kaikki miehiä ... tai no poikia, muutamaa tapausta lukuun ottamatta. Sosiaalisen kanssakäymisen kannalta tuo on kauhean mukava poppoo. Pojat myös kuuntelevat mun juttujani, enkä ole saanut sitä käsitystä, että olisin vain "se blondi" miesten keskellä. Ainoastaan yhden kerran olen joutunut toteamaan, että "sori pojat, mutta nyt en jaksa tuota nostaa".

Mikä siinä bemarissa oikein on, että se aiheuttaa tunnekuohuja? Toi 520:n on mun auto, istuu mulle kuin hansikas; iso, luotettava, turvallinen, eikä jätä pulaan. Bemarit näemmä jakavat mielipiteet, joko niistä tykkää tai ei tykkää, välimuotoja ei tunnu olevan. Ja yllättäen kaikki olivat töissä sitä mieltä, että punainen olisi ollut se mun värini. (Nyt onneksi auto ja kuski kiihtyvät liikenteessä yhtä nopeasti ... yritän kuitenkin hillitä kaasujalkaani, ettei lähde kortti ... se nimittäin on aika lähellä ... navigaattorini Lasse Liikennepoliisi myös usein toitottaa "ajat ylinopeudella", tuota ei Berlingon kanssa useinkaan kuullut.)

Seems that I can't shut up or actually not write on this news blog. On the other hand, people are concerned of my well-being so this can be the right channel for information. My answering machine messages for some reason reach me with few days delay so you don't have to be freaked up if I don't reply immediately. Text messages and e-mails I will read when I have time. In urgent matters text messages are the best way of reaching me.

Yesterday was a bit easier day but today is worse. Before going to work I need to redo my makeup. I can't manage the swelling, basically my eyes. This feeling has much to do with me announcing Adolf's passing to BluDanes list and have received many replies. I will add them below on Adolf's part. These pages are very read and followed also internationally, that's why stories are also in English.

Without work, I would just wonder around in the house without any destination. I also admit, that I can't tolerate this work amount for longer without time off. Since the beginning of the month I have been working every day except for two: Adolf's passing and Wilma-Kyllikki's pregnancy tests. Now I basically just work and sleep, nothing else. Here at home so many things remind me of Adolf that I just have to get out and work project has been a good escape and it appeared at a good moment.

Täältä löytyy viimeisimmät kuvat Adolfista. Superaktiivinen kuvaaminen on jäänyt ajanpuutteen takia. Kuvia on toki otettu, mutta kun niiden editoiminen pienemmiksi ja kuvagallerioiden teko vie tolkuttomasti aikaa.

Adolfin persoonan monimuotoisuus paistaa kaikista parhaiten vuoden 2006 Agirotukisasta otetuissa kuvissa. Pööpö oli tuolloin 7-vuotias ja doggilehden agirotureportaasissa Adolfia tituleerattiin tulevaisuuden lupaukseksi (joka jaksoi omistajaa naurattaa, mutta eihän kirjoittaja voinut olla perillä Adolfin iästä ja kun tuo vauhti ei antanut viitteitä vanhemman koiran käytöksestä).

Aiempina vuosina Adolf kävi niin kovilla kierroksilla agikentällä, että minä en oikeasti suostunut kisoissa Adolfia handlaamaan. Se nimittäin teki kipeää. Voitte vain kuvitella, kun tuollainen jätti kiihtyy ja himppa nappaa omistajaa harteista kiihkossaan (kun sitä hyppykorkeutta riitti). Siinä lähinnä sai juosta koiraa karkuun ja toivoa, että oma kroppa kestää iskut ja t-paita säilyy edes riekaleina päällä oman osion loppuun asti.

Adolf rakasti vauhdikkaita urheilumuotoja. Näitä olivat agility, rata- ja maastojuoksu. Näyttelyt ja toko oli tylsää. Näissä kaikissa lajeissa Adolf muistetaan ikuisesti eri tempausten tekijänä - kaikki positiivista.

Porin erikoisnäyttelyssä muutama vuosi sitten Adolf rakastui Kilpeläisen Anittaan (Anittalla oli tärppipäiväinen narttu kotona) ja minä tulin kuin siinä mummoklipissä Adolfin perässä, kun Adolf päätti lähteä etsimään Anittaa. Onneksi Anitta kuuli mun huudot "Adolf" ja tuli esiin erään teltan sivusta, jotta Adolf pääsi Anittan syliin ja mun ilmalento päättyi siihen.

Rata- ja maastokisoissa Adolf herätti suurta kunnioitusta suunnattomasta ajovietistään, josta osa vinttari-ihmisistä oli kateellisia - positiivisella tavalla. Kun Pööpö sai vieheen kiinni, siinä oli parhaimmillaan Hyvinkään Makkarajuoksuissa viisi ihmistä irroittamassa Adolfin suusta, vaikka Adolfilla oli oma, tilaustyönä tehty, juoksukoppakin päässään. Ja maastokisoissa tuli helpommaksi vain leikata viehe irti ja antaa se Adolfille, jotta kisaa voitiin jatkaa.

Galleriasivu vuoden 2006 kisoista löytyy puolestaan täältä.

Here one can find the last photogallery of Adolf. There has not been so much time for super active photo shooting. I have taken photos, however, but editing and making galleries just take so much time.

Adolf's personality was awesome and it really best shows in Breed Agility 2006 photos. He was then 7 years old and when the article in our Great Dane Magazine came out he was titled as the promise of the future - which made me laugh ... but the writer could not know his age when his condition and behavior was not of senior's.

Adolf loved speed. His favorites were agility, lure and track racing. Shows and obedience were dull. In each sport he is forever remembered with his jerks - all positive.

Gallery page is here.

Viime viikolla tuli kutsu Fionalle saapua EKK:lle verenluovutukseen, jos vain meille sopisi. Kävimme siellä tänään. Fiona oli oikein terve ja mallikelpoinen luovuttaja. Painoa oli kivat 35 kg! Ihan tolkuton tankki greyhoundiksi. Mä en meinannut uskoa sen vaa'an lukuja, mutta niin se vaan oli. Edellisestä kerrasta oli tosin tullut vuoden aikana lisää vain 800 g, mutta ratarassiksi - vaikkakin eläkeläinen - on Finona suoraan sanoen läski. Ainahan Fiona on ollut raskasrakenteinen, jo aktiiviurallaankin, josta aina jaksettiin esittelyissä vinoilla. Annelin kisapaino oli 26 kg ja Fiona on hoikimmillaan ollut 28,5 kg aktiiviurallaan.

Fionan veri auttaa viittä eri koiraa eli veri menee neljään annokseen (neljälle eri koiralle siis) ja erikseen otettiin vielä seerumia, jota käytetään silmäoperaatioissa (tämä minulle ihan uusi juttu). Mikäli Fiona pysyy hyvissä voimissaan, voidaan verenluovutus tehdä vielä kerran, noin puolen vuoden kuluttua, mutta sen jälkeen Finona on tuosta hommasta eläkkeellä.

Muutoin tuo käynti oli henkisesti totaalikatastrofi. Pihalla iski musertavat muistot mieleen Leilasta, vaikka olin tuohon alustavasti henkisesti valmistautunut. Vielä lähtiessä soi radiosta suomalainen biisi, jossa kertosäe: "hiljaa lasken seppeleen ...". Sain pidettyä itseni henkisesti kasassa jollain ihme tahdonvoimalla luovutuksen ajan, mutta ovesta ulos päästyä lähti sammumaton kyynelpuro liikkeelle ja migreenikohtaus oli sillä valmis (plus että taivaalla sadepilviä).

Fiona received invitation for blood donation last week. We were there today. Fiona was very healthy and needed donor. Her blood will help 5 dogs. Due to her age she can donate blood once more after 6 months but after that she is too old.

Adolfin tuhkat tulivat eilen kotiin ihan ovelle toimitettuna. Tuhkaus 189 €, eutanasia 71 €. Tänään uurna laitettiin maan poveen, Lellun viereen.

Kiitos lukuisista yhteydenotoista jaksamiseni suhteen. Koska en yksinkertaisesti jaksa vastata kaikille henkilökohtaisesti ja iso määrä ihmisiä seuraa tätä palstaa (myös "ei-koiraihmisiä"), niin helpompi tiedottaa tätä kautta.

Ei tarvitse soitella poliiseja perään tarkastamaan tilannetta. Totuuden mukaan en voi hyvin millään tasolla. Sinnittelen tässä tunti kerrallaan kohti valoisampia hetkiä. Nukkuminen on hankalaa, joten olen omasta tahdostani jatkanut keikkaduuniani ja vetänyt lähinnä yövuoroa. Työkaverit ovat mukavia, joten saan ainakin kahdeksan tuntia päivässä valoisaa seuraa, enkä itkeä tihrusta koko aikaa.

Hermann on ottanut tilanteen todella hyvin. Vahtivietti minun suhteen on kasvanut eksponentiaalisesti. Makoilee koko ajan lähistölläni, painaa päänsä rintaani vasten ja tulee sänkyyn ihan liki, pää samalle tyynylle.

Adolf oli minulle hyvin rakas, vaikka olenkin Hertzua yleensä enemmän hehkuttanut. Minulla ja Adolfilla oli ihan omat juttumme. Pööpöllä oli pitkä, terve, onnellinen, vivahderikas ja rakastettu elämä. Samalla tavoin sai Pööpö tulla sänkyyn nukkumaan halutessaan ja vallata olohuoneesta juuri sen sohvan, joka herraa kulloinkin miellytti. Iso persoona on nyt poissa, siihen on vain totuttava.

Adolf's ashes arrived today at my home. Cremation 295 USD and euthanasia 111 USD. Adolf was buried today, next to Leila.

Thank you for all messages and concern of my well-being. I absolutely don't have strength to reply to everyone and since so many people follow this blog (also "no dog" people) it is easier to give a generic reply here.

I'm hanging in there, taking everything hour by hour. Sleeping is difficult so I have been working, merely night shifts. Colleagues are nice and at least 8 hours a day I have something else to think about.

Hermann has adapted very well. He is watching over me heavily. Sleeps on the floor on my feet, presses his head to my chest and sleeps right next to me sharing the same pillow.

Adolf was very dear to me, although I have talked more about Hermann. I had my own special things with Adolf. Adolf had long, healthy, happy, eventfull and loved life. He was allowed to share the bed when he wished as well as concur the couch he wanted. Big personality is now gone, I just have to get used to it.

Tein niin, että näytin Adolfin kaikille talouden koirille, ennen kuin Maria tuli paikalle ajamaan autoani Mäntsälään. (Marialla on kanssa bemu, joten ei ollut vaikea antaa sitä Marian ajettavaksi.) En tiedä oliko tuo tapa oikea vai väärä, siis näyttää Adolf muille, mutta varsinkin Hermannia ajatellen halusin näyttää Adolfin poismenon, jottei Hermann rupea etsimään Adolfia jonkin ajan kuluttua ja sitten tunne itseään hylätyksi ja kuihdu pois.

Ainoastaan Arvid murisi ensin hetken ja sitten rupesi piippaamaan. Arvidista tuli nyt tän bändin johtaja, halusi sitä tai ei. Olen kyllä varma, että haluaa.

Muut kävivät vieressä ja lähtivät sitten pois. Adolf näytti nukkuvan. Hermann on ottanut tilanteen mielestäni hyvin. Kolmikko Hermann, Carmen ja Pirkko pitävät vahtia vieressäni koko ajan. Carmenilla on tuo sama reaktio, kuin Leilan poismenon kanssa, painaa päänsä tosi lujasti rintaani vasten ja ajaa kaikki muut pois (Ja se Carmenin pää sitten tosiaankin painaa). Henkinen ja luonnollisesti tuleva yhteyteni eläinten kanssa näkyy kaikkein vahvimmin juuri tuon kolmikon kohdalla.

(NDE)

I chose to show Adolf to my other dogs before me and my friend Maria took him to crematorium. Was this a good or bad decision, I have no idea. I wanted to show Adolf especially to Hermann so he would realize he is gone and not to start looking for him later or think that he would be abandoned.

Arvid (Adolf's son) first growled a bit and then whined. He is now the leader of this pack, whether he wanted it or not. I'm pretty sure he wants.

Others just sniffed Adolf and went away. Adolf looked like he was asleep. Hermann has taken the situation very well. Trio Hermann, Carmen and Pirkko are looking after me constantly. Carmen has the same reaction as what it was like when Leila passed away. She presses her head tightly on my chest and makes everyone else to go away.

Ensimmäinen iso siniseni, luonnonvoima, peloton vahtini, lempeä jättini ja älykäs johtaja. Olen surusta murtunut, sydämestäni ja sisimmästäni rikki. Kaikki tapahtui niin äkkiä, nyt olet Sateenkaarisillalla. Kyllähän sen tiesin, että hetki lähenee, mutta että Sinut piti auttaa sinne juuri nyt ... Pääset Leilan viereen, rakas Adolf.

Syvällä kaipauksella Adofia muistaen,

Rakastava omistajasi ja huoltajasi Vuokko, isäntäsi ET, kakkosmiehesi Hermann, poikasi Arvid, tyttäresi Carmen, lapsenlapsesi Pirkko & Kirsi sekä suippokuonot Anneli ja Fiona.

My first big blue, force of nature, fearless protector, gentle giant and wise leader. I'm heartbroken with sorrow, broken from my heart and inside. It all happened so quickly, now you are at the Rainbow Bridge. I knew the time was approaching but that I had to help you there now ... You can rest beside Leila, my dear Adolf.

With deep longing, remembering Adolf,

Your loving owner and care-taker Vuokko, your master ET, wing-man Hermann, son Arvid, daughter Carmen and grand-daughters Pirkko & Kirsi and greyhounds Anneli and Fiona.

Iso osa tuntemistani ihmisistä pitää minua hyvin vahvana henkilönä henkisesti - sitä olenkin, sillä elämä on vuosien varrella kolhinut tosi rankasti. Siperia opettaa. Se tunteellinen, herkkä, haavoittuvainen ja helposti särkyvä keijukainen täältä takaa löytyy (sen osan minusta näkee erittäin harva, voisnpa melkein sanoa, että Family Miettinen on päässyt kaikkein lähimmäksi minun sisintäni). Sisimpäni osaan peittää hyvin. Sillä, että olen ollut vuosien varrella avoin, on tuonut mukanaan vain mielipahaa ja murhetta.

Apua pyydän hyvin harvoin, olen tottunut toimimaan yksinäni ja ratkaisemaan ongelmat itse. Silloin, jos apua pyydän, on tilanne todella akuutti ja sellainen, etten enää itse kykene sitä ratkaisemaan. Nyt täytyy sanoa, että olen lähellä murtumispistettä ja erittäin herkässä tilassa näiden jatkuvien vastoinkäymisten ja epäonnistumisten takia. Kaikki asiat tällä hetkellä eivät edes liity koiriin lainkaan, mutta nämä sivut eivät ole tehty minun elämästäni, vaan koiristani ja kennelistäni. Elämä jatkuu, mutta vaikea on löytää muuta kuin mustaa. Vain puoli vuotta sitten meni Leila, nyt Adolf.

Parin viime päivän aikana on kaikki suunnitelmat menneet totaalisesti uusiksi. Touhuni saattaa välillä näyttää poukkoilevalta (esimerkkinä työpaikat), mutta itse asiassa olen hyvin suunnitelmallinen, erinomainen organisoija sekä rauhaa, turvallisuutta ja vakautta rakastava henkilö, jolle oma koti ja perhe sekä niiden hyvinvointi on kaikki kaikessa. Perheen hyvinvointiin kuuluu myös ihmisten tarpeiden huomioiminen eli elämäni koostuu myös ihmisistä, vaikka koirat siitä valtaosan vievätkin. Itsestäni huolehtimisen välillä unohdan noin niin kuin ruokapuolen suhteen ja välillä arvioin fyysiset voimavarani väärin. Työt olen ottanut sitä silmällä pitäen, että pystyn olemaan tiineen nartun kanssa kotona synnytyksessä ja pentujen hoidossa aina luovutukseen asti. Kasvatustyön otan vakavissani ja se muuttui harrastuksesta vakavammaksi harrastuksesi ajan myötä. Työntekoon suhtautuminen on asennekysymys. Ja koska minulla ei ole perintöä, lottovoittoa tai koskaan ollut edes sellaista miestä, joka minusta pitäisi taloudellisen huolen, ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin tehdä juuri sitä työtä, mitä kulloinkin eteen tupsahtaa.

Totuuden mukaan, kyllä oikeasti välillä hönöilenkin, mutta sen pistän blondiuden piikkiin. Kaikkea ei vaan voi tietää. Omia toilauksiani en ota kovin vakavasti ja osaan nauraa omille hölmöilyilleni. Kuin myöskään kaikkia kirjoituksiani ei tarvitse lukea suoni tykyttäen. En pidä päiväkirjaa, joten näistä kertomuksista on hyvä välillä tarkistaa mitä on tapahtunut ja milloin. Kaikki kertomukset ovat ystävälliseen keskustelusävyyn kirjoitettuja ja näin tarkoitettu myös luettaviksi.

Elämässä eteentulevat ongelmat ovat vain ratkaisemattomia asioita, jotkut haasteellisempia organisoida kuin toiset. Kaikki on asenteesta kiinni. Minulla on jokaiselle suunnitelmalleni varasuunnitelma, itse asiassa muutamakin versio kullekin vaihtoehdolle. Tällä hetkellä on kaikki varasuunnitelmatkin käyty jo läpi, löydän itseni keskeltä tyhjyyttä, tilanteesta, jossa kaikki on hajonnut ympäriltäni pirstaleiksi. Olen sisäisesti ja ulkoisesti niin sanotusti jäässä. Kaipaisin sitä aurinkoa sulattamaan itseni jälleen omaksi, sosiaaliseksi ja empaattiseksi Vuokoksi. Hiljennyn yksinäisyyteen joksikin aikaa, jotta saan itseni koottua ja jonkinlaisen kurssin ja suunnan taas eteenpäin. Tekstareilla tavoittaa parhaiten, vastaan, kun siihen kykenen.

Kiitos kaikista osanottoviesteistä. Niitä on tullut tutuilta, tuntemattomilta, ystäviltä ja jopa vihamiehiltä. Adolf oli suuri persoona, eli pitkän elämän ja joka muistetaan. Usealla lukijalla on tullut kyyneleet silmiin tätä ilmoitusta lukiessaan. Gemsu piippailee tasaiseen tahtiin. En yksinkertaisesti kykene vastaamaan niihin. Naapureilta tuli kukkia, kiitos Piia ja Pekka.

Mrs Tove on ollut tukenani ja mm. kävimme yhdessä viemässä Adolfin Lemmikkilehtoon. Tuhkat saan uurnassa ensi viikolla kotiin toimitettuna. Minä en kyennyt ajamaan omaa autoani. Silmät ovat liki muurautuneet umpeen, eikä edes Lancomen Primordiale saa turvotusta laskemaan tästä naamasta. Näytän kuulemma kummitukselta.

Olen Adolfista huolehtinut päivittäin yhdeksän vuotta, joten katsoin parhaimmaksi viedä koko prosessin loppuun asti eli itse kuljettaen krematorioon. Eläinlääkäri ei olisi halunnut päästää minua rattiin, mutta kotiin sentään tuosta Nurmijärveltä pääsin, sen jälkeen tuli logistiikkapäällikkö Mrs Tove organisoimaan tämän paletin, minun vain haahuillessa ympäriinsä päämäärättömästi. Yhtenä huolenaiheena on Hermannin suhtautuminen siihen, että Adolf ei olekaan enää johdossa. Hermann itse - vaikka upea onkin kaikin puolin, lainatakseni Mrs Tovea "omaa kreikkalaisen adoniksen ulkomuodon ja tuhatvuotisen filosofin mielen" - ei ole johtajatyyppiä.

Mrs Tovelta, Marialta, parhaalta ystävältäni, sielunsiskoltani, lainasin otteen hänen blogistaan tähän omaani. Marian perheen Tove on Boarhunters Wild Vuokko Herdolf ja Baron puolestaan Herdolf Master Bra'tac:
"Adolfin elämä oli parhaita koiraelämiä, mitä vain olla saattaa. Sen elämä oli värikäs ja päivät tapahtumarikkaita. Sen elämästä ei puuttunut rakkautta, huolenpitoa tai lämpöä, siitä pidettiin paras mahdollinen huoli, alusta viimeiseen arvokkaaseen hetkeen. Adolf eittämättä oli Hupakon Hidalgo, charmantti gentleman, joka oli mahdoton ohittaa huomioimatta. Adolf, painoit tassusi ja nenusi jäljen syvälle, kiitos että pääsin elämääsi". Maria on tuntenut Adolfin ihan pennusta asti ja aikoinaan Ruoholahden aikaan, kun vierekkäin asuttiin, usein hoiti niin Adolfia kuin Hermanniakin. Uskalsin ja uskallan edelleen jättää koirani Marian hoiviin, jopa Annelin, johon Maria on saanut yhteyden. Nyt Anneli jo nuolee Marian kättä, hymyilee ja tulee iloisesti luokse.

Emilia, Asmo ja Uuno eli Herdolf With Hoppingham ja Herdolf Jaffa Teal'c:
"Sä oot vahva ja tarmokas realisti ja meet läpi vaikka harmaan kiven, kun siihen on aihetta, kyllä kaikki tästä iloksi muuttuu vielä! Ja sä teet omaa surutyötä just niin kauan ja just sillä tavalla kun sulle parhaiten sopii ja muistat että susta välitetään usealla taholla oikein kovasti! Oot meille super-tärkeä!" Emilia oli valmis ajamaan Turusta asti tekemään minulle ruokaa. Kiitos Emilia. Tällä hetkellä aion tehdä vain työtä, työtä ja työtä (ruokalasta saan onneksi ainakin kerran päivässä kunnon safkan), joten arvostan tarjousta suuresti.

Mira ja Lulu eli Herdolf Hayden Crusade:
"Järkytyin suunnattomasti, kun luin Adolfista. Jos tarvitset apuani, vaikka keskellä yötä, älä epäröi soittaa. Koita jaksaa rakas ystävä! Tuskasi on valtava, mutta muista ettei ole toista sinun veroistasi koiranomistajaa, annat koirillesi maailman parhaimman paikan elää. Elämä on kohdellut sinua rajusti viime aikoina ja käsi sydämellä toivon, että alkaisi parempi aika, kunhan pääset jaloillesi tästä suunnattomasta surusta. Voimia!"

Maritta ja Hugo eli Herdolf Qui-Gon Jinn:
"Kyyneleet silmissä tai totuuden mukaisesti pilitän Adolfin poismenosta. Olet ajatuksissani. Ei löydy sanoja sinun suruusi. Toivon todella aurinkoa elämääsi".

Ulla ja wiput:
Voimia vaikeaan aikaan. Adolf saavutti kunnioittavan iän.

Marita, Igo ja Bea eli Herdolf Han Solo SD ja Herdolf Leia Organa:
Jäi varmaan iso aukko. Onneksi on ne muistot ja Hertsu. Vaikka ei se mitään auta, toinen ei korvaa toista.

Riikka ja Wilma-Kyllikki eli SD Darla Herdolf:
Osanotto ja kovasti voimia sinne. Itku tuli minultakin, kun Adolfista luin.

Merja ja Nico eli Herdolf Single Jedi Boy:
Oli järkytys lukea, itku tuli kun luin uutisen. Voi luoja, mitä on tapahtunut, syvä osanotto. Olen kuin puulla päähän lyöty, järkyttävää, SUA KOETELLAAN NYT RANKALLA KÄDELLÄ. Voimia suuren surun keskellä, yritä hyvä ihminen jaksaa. Nico lähettää lipaisut ja minä halit. Voimia! Papan on nyt hyvä olla, vaikka se on sinulle kova paikka. Adolf sai elää pitkän hyvän elämän ja häntä rakastettiin koko sydämestä.

Tanja ja Tony eli Herdolf Humvee Cruise:
Suureksi suruksi luin blogistasi että Adolf on nukkunut pois. Otan osaa suruusi, tuntuu itsekin tosi pahalta! Toivottavasti loppu oli helppo, ei tässä oikein muuta osaa sanoa. Hirveän surullisia uutisia, ei ollenkaan osannut varautua tähän. Koita jaksaa, paljon voimia sinne! Vaikkei nyt yhtään siltä tunnu, aika auttaa ja Adolfin muistoja ei mikään voi viedä pois! Adolfilla oli paras mahdollinen koti ja paras mahdollinen lauma, joten Adolf sai viettää arvoisensa elämän ja vuosiakin kertyi kunniakkaasti. Toivottavasti muut koirat eivät kärsi johtajan poismenon takia. Ehkä Arvid jatkaa Adolfin viitoittamalla tiellä? Koita jaksaa siellä Vuokko! Adolfilla on nyt kaikki hyvin. Ps. Olen kotona Turussa ja vanhempani lähettävät myös paljon voimaterveisiä sinnepäin.

Marika Käiväräinen:
Huolimatta meidän nykyisistä väleistä, haluan sanoa osaanottoni yhden suuren persoonan, mukavan esitettävän ja lempipojan poismenosta. Otan osaa!

Halle Tarhonen:
Kiitos Halle lämmittävästä viestistä.

Dear Vuokko, I am so sorry for you and understand your pain. I am thinking of you. You'll keep in your heart and memory all the nice hours you spend together. 9 lucky years! I know, they all go away to early. We are staying at your side during this bad days. Bernadette, France

Vuokko, I am so very, very sad and can share your sorrow. Solvi, Italy

Vuokko: My sympathies on the loss of your Adolf...  It is those we love the most that bring such sadness upon their passing.  In time sadness fades and warm memories live on forever. Carla Rotunda, USA

Dear Vuokko, I remember your joy at all his accomplishments, I will remember your sorrow at his leaving, I will remember the love you shared. One day we will all be together again until that day. Janie, USA

I am so sorry to hear about your loss. Tina Monell, USA

Vuokko, My sincere condolences to you and ET. Run free sweet boy. Pricilla Chabal, USA, Coleridge Blue Great Danes & Boston Terriers, Robtell Yorkies

Vuokko, I'm so sorry for your loss. Tom Detko, USA

Vuokko, My heart grieves for Hermann, you, and your family. I am so sorry for your loss and there are no words that will comfort you. We are never ready to part with our "kids". I know that he was loved to the fullest and I'm sure he knew it! My sincere condolences. Hugs to you all, Carol Sloan, USA, Sharlait Danes

Vuokko, I am so so sorry for your loss. My sympathies to you and your family. Hug's, Edie Rodegerdt USA

Dear Vuokko, My heart goes out to you in your sorrow. I have no words that will ease your pain but please know that you will be in my thoughts and prayers during the difficult days ahead. One day you'll smile at his memory and your love for him will give you more joy than pain - until then, hold tightly to his "apprentice" and let him and our Lord be the strength to carry you through. Bobbie, USA

Vuokko, So sorry for the loss of your beloved boy. Elin Aalberg, Norway

I'm so sorry to hear this news. You and your family have my deepest sympathy in the loss of Adolf. Pat Dousman, USA

Vuokko, I am so very sorry. It is always so hard to lose one but it is even worst to lose a very special one. My heart goes out to you. He will live on in his children. Pat Gurtner, USA, Coleridge Danes, Adolf's breeder

Vuokko – I am so sorry to hear of the loss of your beloved Adolf …. it is SOOO hard to lose our beloved four legged family members, their time here is never long enough. My thoughts are with you, Erin Verwey, USA

Oh Vuokko, I gasped when I read the subject line. I am so sorry to hear of Adolf's passing. Since I joined the world of Great Danes, there has hardly been a time that I have not known of Adolf and so enjoyed visiting your website to see all the pictures of Adolf, Hermann and the rest of your family. He lived such a full life and your memories will never end:))) Marni Kueber, USA

I feel your  pain and offer my deepest condolences on the loss of Adolf. I too was afforded the love and companionship of a compassionate but fearless leader named Moses, by the generosity of Pat Gurtner. So I do know Adolf was a special kind of friend. Callie Caffey, USA

Vuokko: I'm so sorry for your loss, he was a very handsome boy. The many photos that you have of him on your website and your other Danes is a testimony to the wonderful life that they enjoy with you! I lost my boy to cancer earlier this year and saying goodbye is impossible. It was a life well lived. Sylvia, USA

Vuokko my deepest sympathies for your loss. Saying goodbye to the ones we love most is never an easy task but sadly that time comes for all things on this Earth. You have the wonderful memories of the love you shared with Adolf the joys and the Triumphs these are the things that are your’s to hold close to your heart forever. I am sure he will be watching over you and your family and you will always fell his presence near you. Chris, USA

Hi Vuokko, I'm so sorry to hear about Adolf! It's never easy when we lose one of our guys! It has been almost 2 1/2 years since I lost my Sophie and I still find myself having bad moments where I will cry. I also have goo moments where I can talk and laugh about her. I see a lot of her in O'Henry her grandson and so hope he can fill his grandma's paws. Hang in there and we're thinking about you here in Prince Edward Island. Kerry Thorbourne, Canada

Vuokko, Our thoughts go out to you at this time... he is a lovely boy and will be fondly remembered by all.  Hugs sent your way. Cindy Powell, USA

Vuokko, So sorry to hear of your loss of Adolf. He will be highly remembered. Bjørn Stene & Family, Norway

I'm really sorry Vuokko, I can just send you a big warm hug and my deepest condolences. Milena Franzetti, Italy

Itse olen kamalan huono osanottoviesteissä. En koskaan tiedä, mitä pitäisi sanoa ja miten. Nämä yllämainitut viesti ovat merkintöjä itselleni, jotta muista, mitä minulle on sanottu ja joita voin lueskella myöhemmin, kun elämä on kaatumassa niskaan ja seinät ahdistavat rajusti.

En pysty vastaamaan utelutietoihin, mihin Adolf meni. Olen tällä hetkellä just ja just järjissäni Diapamin voimilla. Puhelimessa olen vain pelkkää nyyhkintää.

Näitä sivuja seuraa pääsääntöisesti vain koiraihmiset, jotka ymmärtävät sen tunnelatauksen, mikä koiriin liittyy. Erityisesti tanskandoggi-ihmiset tuntuvat suhtautuvan omiinsa hyvin, hyvin tunteenomaisesti. "Ei koiraihmiselle" jutut voivat olla liikaa. Voin suoraan sanoa, että kommentit: "sehän oli vaan koira", "sehän oli jo niin vanha" ja "no voi, voi", ovat kuin suolaa avoimeen haavaan. Kyllä, Adolf oli koira ja Adolf oli jo vanha, mutta Adolf oli minun oma Pööpö, jonka kanssa kuljin rintarinnan yhdeksän vuotta. Viimeinen hengenveto tapahtui minun sylissäni bemarissani, minun paijatessa Adolfia. Adolf oli upea, iso, kookas, omapäinen persoona, joka jätti jälkeensä isot jäljet. Eri tapahtumissa Adolf järjesteli omia spektaakkeleita - positiivisia sellaisia, ja joita ehkä olen valmis muistelemaan myöhemmin. Adolf myös periytti omaa ulkonäköään ja upeaa luonnettaan vahvasti ja Adolfin geenit jatkuvat jälkeläisissä ja niiden jälkeläisissä.

Olin luonnollisesti pois töistä. Suhtautuminen oli todella asiallista nyyhkivän puhelun seasta, onneksi miespuolinen pomoni oli empaattinen, vaikkei vielä tästä mun hieman laajemmasta koirapoppoosta ollutkaan tietoinen. Kehoitettiin menemään lääkäriin, ihan varmuuden vuoksi, jotta saisin oloni siedettäväksi. Kävinkin nyt illalla Pörriäisessä. Tämä oli mielenkiintoinen käynti. Lekuri heitti potilaat viiden minuutin välein ulos, mutta mun kohdalla meni 20 min. Lääkäri ei ollut koiraihmisiä, joten hän oli hieman h-moilasena tästä nyyhkivästä kyynelpurosta, mikä vastaanottohuoneeseen saapui. Sen ilmeen tulkintaan ei tarvinnut olla Einstein. Kysymykseen: "mitäs vaivaa?" tuli pelkkää niiskutusta ja nikottelua, yhtäkään sanaa ei tullut normaalisti ulos. Kyllä hänelle sanoinkin, että et tunnut olevan koiraihminen, koska sulla ei ole hajuakaan siitä, mitä käyn tällä hetkellä läpi. Selaapa niitä tietoja puoli vuotta taaksepäin, niin näet edellisen kerran.

Hemmo meinasi laittaa mut antideppareille ja masennusdiagnoosille, mutta päästiin nyt ihan sedatiivien kanssa alkuun. Sairaslomaa tuli kolme päivää ja maanantaina sais soittaa lisää. En mä saikkua pitänyt. Mä tartten jotain muuta tekemistä (unohtamatta sitä taloudellista puolta), enkä vain voi itkeä pillittää täällä kotona. Tuskaa ei saa millään pillereillä pois, mutta oloa saadaan muuten rauhoittumaan. Huomaan heti rauhoittavien vaikutuksen lakkaamisen. Nessuja mennyt jo neljä isoa pakettia. Kyllä hän siihen loppuun sanoi, että: "Otan osaa, vaikken koiraihminen olekaan". Tärkeintä minun on saada unta sekä syötyä. Uni tulee tainnuttavilla, se ei ole ongelma, mutta syömisen kanssa on kyllä vähän niin ja näin. Tunteellisesti asioihin reagoivana, häviää minulta ruokahalu täysin. Sitten putoaa paino, mutta siihen mulla taas ei olisi varaa ollenkaan. Taloudessa on useampi koira edelleen ja jos homma jatkuu tätä vauhtia, niin tarvitsen säästöpakkauksen Diapamia (tai geneeristä Medipamia) kotiin, jotta jaksan päivästä toiseen.

Sitä aurinkoa (en nyt ihan sitä itseään, kun mun ja auringon suhde on vähän monimutkainen) kaipaisin elämääni nyt. En elä pilvilinnoissa, ruusunpunaiset lasit katosivat teini-iässä, mutta miten kaikki meni näin nopeasti säpäleiksi? Adolf on ensimmäinen lemmikki, jonka olen itse joutunut viemään viimeiselle matkalle. Osasin aavistaa sen olevan vaikea tilanne, mutta ihan tällaiseen tunnelataukseen en minäkään ollut varautunut.

Tuli puhelu Kuopiosta, josta eräs henkilö oli kiinnostunut Berlingostani (siis Sitruunasta). Auto todellakin on nyt sillä suunnalla. Hän oli hyvin otettu niistä kaikista huollon lippulappusista, jotka iskin huoltokirjan väliin mukaan. Kysyi myös, miksi autosta luovuin. No, mä halusin bemarin takaisin alle. Jätin mainitsematta sen, että Berlingon ajo-ominaisuudet olivat yhtä hyvät kuin R-kioskin.

Ei pentuja
Käytiin Wilma-Kyllikin kanssa röntgenissä. Ei pennun pentua. Ultrassa nähdyt pennut ovat jostain syystä imeytyneet takaisin. Näin voi käydä. Seuraava pentue näillä näkymin vasta syksyllä.

Vesikelit
Nämä rapakelit vievät hermot. Piha saisi olla lumen peitossa tai sitten kuiva. Tarha on yhtä isoa mutavelliä ja tietenkin sitä rapaa siirtyy sisätiloihin. Minään aikaisempana vuonna ei tarha ole tuollainen ollut. Imuri ja moppi ovat kovassa käytössä tällä hetkellä, tuntuu etten muuta teekään. Nurmikon kastelusta kesällä ei ainakaan tule ongelmaa, vettä on kaivossa järjetön määrä.

No puppies
Went to the vet today to take x-ray of Wilma-Kyllikki's puppies. There are none. Puppies found at ultrasound have vanished. This can happen. Next litter is planned for fall this year.

Kalifornian Kukkaispoika ja Rusutjärven Ritari Adolf eli tittelirivistöineen KANS, FIN, EST, LV MVA LVV-03 Coleridge's Obi-Wan Kenobi täyttää tänään 9 vuotta.

Adolfilla on se julmettu vauhti jo hieman hidastunut. Kuono on charmantisti harmaantunut pikku hiljaa (mielestäni harmaat haivenet tuovat lisächarmia). Itsepäisyyttä on tullut lisää ja minua kuuntelee pääosin vähän silloin kun huvittaa.

Paappa di Adolf on edelleen lauman kiistaton johtaja, tosin on näin myöhemmällä iällä antanut nuorten olla hyvin löysässä otteessa. Hermannin kanssa menevät edelleen joka paikkaan kylki kyljessä. Aikoinaan, kahdeksan vuotta sitten, Adolf oli hyvin, hyvin loukkaantunut siitä, että Mamá oli viikon pois ja toi mukanaan tolppakorvaisen koiranpennun (vaikka samasta maasta tulivatkin, eri osavaltioista tosin). Viikon Adolf osoitti minulle mieltään, mutta otti Hermannin oppipojakseen välittömästi. Nyt nuo molemmat ovat jo ikäherroja, mutta edelleen parhaat kaverukset.

Adolfin suhteen olen siinä onnellisessa asemassa, että olen nähnyt sekä Adolfin isän Indyn, kuin emän Troublenkin livenä käydessäni myöhemmin kasvattajan luona Kaliforniassa. Kasvattaja valitsi pennun minulle ja ilmeisesti otti sen riiviöimmän, jonka Suomeen lähetti. Kiitos kasvattaja Pat Gurtner tästä ihanasta vauhtivaarista, joka on saavuttanut näin korkean iän. (Yksikään aiempi koirani, vaikka pienempirotuisia ovat olleet, ei ole tähän ikävuoteen päässyt.)

Adolfille on tulvinut onnitteluita tekstareina (siis mun gemsuun, ei Adolfilla omaa ole), puheluina, sähköposteina, vieraskirjaviesteinä, facebook-viesteinä ja keskustelupalstaonnitteluina. Onhan tämä ikä jo huomattava jättirotuiselle yksilölle, eikä Adolf todellakaan sieltä pienimmästä päästä ole.

Flower-power from California, Adolf aka INT, FIN, EST, LV CH LVW-03 Coleridge's Obi-Wan Kenobi turns 9 years today.

Adolf is a bit slowing down with his pace. His muzzle is gracefully graying (I do love gray hair at this age). He is more stubborn than before and tends to obey me when he wishes.

Grand Old Man Adolf is still the Leader of the Pack at home, however, he is getting smoother what comes to younger ones. He is still going everywhere, side by side with Hermann. Eight years ago, Adolf was very insulted by having Mom gone over a week and returning with cropped puppy (despite that they both come from the same country, but different states). Adolf was moody for about a week but took Hermann as his apprentice right away. Now they are both Old Gentlemen but still the best buddies.

With Adolf, I'm in that happy position where I can truly state having seen his parents, sire Indy and dam Trouble while visiting his breeder later. The breeder must have picked the rascal of the pack to be sent to Finland. Thank you, Pat Gurtner for this charming boy you picked for me. (None of my earlier dogs, however smaller breed, have reached this age).

Adolf has received numerous congratulations by SMS (to my GSM, he doesn't have own), calls, e-mails, guestbook messages, facebook messages and list messages. His age is remarkable for a giant breed and Adolf is huge by his size.

Hermannin neljä vuotta sitten turmelema selkäfileeni meni niin rajusti jumiin, että apua oli saatava. Kaikille lukijoille lienee jo selvää, että Hermann ei koskaan tee mitään negatiivista.

Olimme neljä vuotta sitten Vihdin Otalammella maastotreeniharkoissa, Hermann bongasi "pupun" eli sen vieheen, kun olimme vielä rinteessä ja Hemmu lähti kuin nappi takista, vetäen minut kuperkeikalla selälleen maahan ja raahaten jonkin matkaa perässään (minähän en siitä hihnasta tunnetusti irti päästä). Yhtälössä 80 kg nelivedolla vastaan 46 kg hentoinen rakenne = kipua.

Nurmijärveltä löytyi lääkäri, joka suositteli akupunktiota. Hoito on suunnattu migreeniini (oma neurologikin sitä vaivihkaa suositteli), mutta tässä otettiin samalla tuo lihasvamma hoitoon. Nyt on neljäs "kuuri" akupunktiota menossa vuosien varrella. Eikä ihan halpaa lystiä tuokaan ole. Yleensä pari vuotta menee kohtausten kanssa paremmin, kunnes teho tuntuu loppuvan.

Istuskelin sitten aamusta neulatyynynä. Neulat ei satu (huom, olen piikkikammoinen), mutta pidin tiukasti silmät kiinni koko ajan. Henkisesti kiljahdin "auts" neulojen laiton yhteydessä. Niitä oli arviolta kaksikymmentä. Lämmin tunne ympäröi neulojen kohdat ja tuli tolkuttoman rentoutunut olo.

Niskasta ja selästä poistui kova särky, mutta aina kuurin ensimmäisen kerran jälkeen migreeni yrittää aktivoitua aika vahvana (normaalia). Huono olo talttui vasta myöhään illalla. Reagoin akupunktioon kuulemma hyvin vahvasti eli juuri niin, kuten pitääkin.

Pin cushion
Hermann destroyed my back muscle four years ago. It aches frequently still. All readers, however, remember that Hermann can never do anything negative.

Four years ago we were at lure coursing training event where Hermann noticed the "rabbit" - the lure - while we were still waiting for our turn on top of a hill. Hermann started after the lure, dragging me behind him. I flipped on my back and was dragged quite amount (I will not loose my grip on leash). In combination 80 kg and four-wheel-drive against 46 kg and skinny-built = damage and pain.

Found a doctor nearby, who does acupuncture. Seem to find many nice things from the city next to me. The treatment is meant for my migraine (own Neurologist recommended it as well) but now this muscle spasm was also taken at the same time. This is the fourth treament period of acupuncture over the years, I have taken. It costs quite a bit. However, I usually get by two years with milder migraines than before until it gets worse again.

So, this morning I was sitting at his office like a pin cushion. Needles don't hurt (I hate needles) but I had my eyes closed the whole time. Mentally I screamed "outch" each time needle punctured my skin. There were about 20 of them. I got warm and relaxed feeling area around the needles.

Neck and back-pain vanished but like each time, after the first session, my migraine tries to activate quite strongly (normal). Nausea went better towards the evening. My reaction to acupuncture is very strong, meaning the kind that should be.

Tietokoneeni tilttasi, jotain lie ilmassa, koska myös gemsu temppuili. Tähän lisäksi töllötin (eli TV) lopettaa toimintansa saman tien, kun minä astun huoneeseen. Ihan käsittämätöntä. Heti kun poistun olkkarista, räpsähtää telkkari uudelleen päälle. Onko kyseessä säteilevä persoonani vai mitä?

Puhelin meni kuntoon onneksi ihan omin konstein. Tietsukilla olleet kamat on saatu talteen ja yhteydet toimii (koneellani tosin käväisi hakkeri ... saa nähdä mitä kaikkea eteen vielä tuleekaan eri suunnista). Telkkari menee huoltoon.

Jos tuntuu siltä, että lähettämääsi viestiin ei ole vastattu, niin syitä voi olla parikin kappaletta:
1) Viesti on hävinnyt bittiavaruuteen.
2) Hieman nopeakäänteisenä, olen "heittämässä keikkaa" Wilma-Kyllikin synnytykseen asti ja työvuoroni ovat ilta- ja yöpainotteisia, joten aikapulakin voi olla kyseessä.
Akuuteissa tilanteissa parhaiten saa kiinni tekstareilla.

Monipuolisesta työtaustasta johtuen, uutisista ja lehdistä löytyy aika lailla vanhoja firmoja tai henkilöitä vuosien takaa. Viimepäivien tekstarikohu nosti esiin tekstareitten "isän" Matti Makkosen. Hän on niitä ihan ensimmäisiä esimiehiäni työhistoriani alusta. Ja äärettömän mukava henkilö.

Connections
My computer broke, must be something in the air since my GSM was also acting out. In addition, TV doesn't like me. It shuts down as soon as I enter the room only to go up an running as I leave the room. Is this because of my radiating personality?

Cell was easily fixed by me. Everything, that was on my computer is now back & up and running. If you think, I have not replied to your message, there might be two reasons for this:
1) Your message is lost in the cybespace.
2) Being quite quick in my actions nowadays, I'm working heavily until Wilma-Kyllikki's delivery and my shifts are at evenings and nights thus, lack of time.
In acute matters SMS's are recommended.

Jostain syystä takaovi aukesi ja pihalle lähti koko bändi, paitsi Arvid ja Fiona. Sain kutsuttua takaisin Adolfin ja Hermannin, Kirsin sain kalastettua tarhaan, mutta muut lähtivät liikenteeseen eli Anneli, Carmen ja Pirkko.

Mulla oli päällä untuvatakki, puukengät, verkkarihousut ja t-paita, ei mitään muuta (ei edes alusvaatteita tai sukkia, sehän tästä mielenkiintoisen tekeekin). Seurasin koiria sillä vauhdilla, kuin puukengillä liukkaassa nyt yleensäkään pääsee, enkä minä ole mikään hidas juoksija.

Onneksi nuo kurvasivat seuraavasta risteyksestä pellolle ja metsään. Olivat koko ajan näköpiirissäni. Sain aikani huhuiltua metsässä Carmenin kiinni, vaikkakaan siankorvalla houkuttelu ei auttanut. Ei muuta kuin untsikka pois päältä, t-paita pois ja se ns. pannaksi Carmenin ympärille. Hetken kuluttua tuli Anneli viereen, joten - arvaatte varmaan - verkkarit pois jalasta ja toinen lahje Annelin kaulan ympäri hihnaksi. Pirkkoa en saanut kalastettua enää mihinkään, mutta hönönä pentuna seuraa laumaa.

Sieltä sitten rämmittiin rämeikön läpi koko poppoo. Mulla jalassa vain puukengät ja päällä untuvatakki. Untsikka suojasi jonkin verran 'strategisia paikkoja', mutta eipä mulla ollut vaihtoehtoa. Jalat on nyt raapamia täynnä ja hieman kipeät. (Onneksi kukaan naapuri ei just hurauttanut ohi autolla, tai mikä vielä pahempaa, kävellen ... olis ollut pikkusen epämukavat oltavat. Olis siinä aika kiusallista ollut jutskailla "on se ilmoja pidellyt ....").

Naapurilla oli työmies sirkkelillä työstämässä, mutta en ole varma näkikö hän tämän eksoottisen ilmestyksen, mikä sieltä metsästä pikkutielle saapui. (Myöhäisempi raportointi antaa ymmärtää, että kukaan ei minua nähnyt, toki on myös kuulunut, että Vuokko haki postin ... vaatteet päällä).

Kaikki koirat ovat nyt kotona ja täysin vahingoittumattomina. Annelilla on tuo paha tapa lähteä maailmalle vähän katsastelemaan, kun hetki on sopiva. Jos minä olisin luonnetestissä, niin toimintavarmuudesta olisi tullut täydet pinnat.

Minä en siis normisti täällä vilauttele, mutta hätä ei lue lakia ja koirat nyt oli saatava kotiin kunnialla. Noilla pikkuteillä ajetaan lujaa, enkä voinut ottaa riskiä sen suhteen, että saattaisin menettää kolme tyttöä kerralla - Leilan avoin haava on edelleen vuotava. Toisaalta, tämä oli niin hauska stoori, että oli se pakko laittaa kaiken blondiuden uhallakin blogiin. En usko, että Erkki Epämääräisiä ilmaantuu tänne tarkastamaan tilannetta. Tai jos tulee, niin aika pienestä nykäyksiä saavat. Sen verran monta vahtia kotona kuitenkin on, joten katson olevani täysin turvassa. Ja, kun tutuistakaan ei ovelta kävele sisään suoraan kuin yksi perhe.

Not an april fool but an actual morning romp in the woods
For some unknown reason back-door opened and all dogs except for Fiona and Arvid got out. I was able to call Adolf and Hermann back, Kirsi was easily captured inside the fences but Anneli, Carmen and Pirkko left the yard.

I had only overcoat, tiny shoes and jogging-suit on, no underwear or even socks - this is what makes this interesting. I followed the dogs with the speed I was able to, and I am not a slow runner.

Luckily, they went to the next crossroad and into the fields and woods. I had them in my sight the whole time. Took awhile, but was able to catch Carmen. Since I did not have leashes with me I had to take my t-shirt and use that as a leash for Carmen. After few minutes, Anneli came close and I was able to catch her. Well, had nothing else so off I took my sweat-pants and used that as a collar for Anneli. Pirkko is just goofy puppy so did not have to leash her since she will follow the herd anyways.

Deep in the forest I had to come back to my house. All I had on was my short overcoat and tiny shoes. Overcoat was covering major part of my strategic areas, but had no other choice than head back to house. My feet are now killing me because of the bruises I got from the woods. (Luckily none of the neighbors passed by, it would have been quite disturbing to discuss about the weather in my clothes).

There was a man working at neighbors garage but I'm not sure if he noticed what appeared from the woods. The sight was interesting. (Later reporting states that "Vuokko was seen picking up her mail ... with her clothes on).

All dogs are unharmed. Anneli has the bad habit of taking extra runs if she gets a chance. Had I been in a temperamet test, I would have scored bulls eye on ability to action in stress situation.

So, normally, I do wear my clothes, however, this time I did not have a choice. People drive very fast on our tiny roads and I could not risk loosing any of my girls. Leila is still an open wound. On the other hand, this was quite amusing story so I had to share this with others, despite that everyone thinks I am "blonde". Don't expect any weirdos on my yard, that many dogs are guarding me. And since my friends don't come inside freely, how would a stranger?

Tottakai kellot siirrettiin kesäaikaan juuri viime yönä. Myöhästyin tunnin tuolta luennolta. Hieman sapetti, mutta eihän sille mitään voinut. Muutoin luento oli oikein antoisa ja viihdyttävä.

Sain sentään omistuskirjoituksen Vilanderin kirjoittamaan Koirankorjauskirjaan, jonka olin hankkinut jo aikaa sitten.

Kävin Virroilla tutustumassa VipVescorin tukkuun. Antoisa reissu.

Tämä lumimäärä, joka tuli yhdessä yössä, ei tunnu edes todelliselta. Olen erittäin tyytyväinen saksalaiseen luotettavaan kaveriini, joka ongelmitta vei minut tänään paikasta paikkaan. Sitruunan kanssa olisin ollut jumissa varmasti neljä kertaa, ojassa ainakin kahteen otteeseen.

Muutoin en ole lainkaan kevätihminen. Iso osa ihmisistä kärsii syysmasennuksesta. Minä kevät sellaisesta. Minulle kevät voisi mennä yhdessä päivässä ja sen päivän voisin nukkua. Siirtyä siis talvesta suoraan kesään.

Snow, snow, snow
This huge amount of snow finally came over night. It seems unreal. This snow has been waited for months and at this point it should be melting away. I am pleased with my trustworthy geman friend who did not leave me in trouble in traffic while I had to run some errands today. Lemon would have been stuck at least four times and taken me into the ditch at least twice.

Isot pojat olivat pihalla iltapissalla tai oikeastaan yöpissalla, koska aamuyön tunnit olivat jo meneillään. Odottelin siinä rauhassa herrojen paluuta takaovelle. Kylmät väreet rupesivat menemään pitkin selkäpiitä, kun puskat rupesivat ryskymään ja tulivat selkeästi kohti taloa. Mitään ei kuitenkaan näkynyt. Kohta tuli kaksi järjettömän isoa tummaa hahmoa silmät kiiluen kohti metsikön reunaa. Olivatko ne pojat vai jotain isompaa? Löysivätkö pojat jotain metsästä ja ajoivat niitä kotipihaan vai mitä oli tekeillä? Jähmetyin hetkeksi paikoilleen ja jäin odottamaan tilanteen laukeamista. Pimeys heitti omiaan ja ehkä aamuyön tunteina omat silmätkään eivät skarpeimmillaan olleet, sillä rintarinnan pojat taapersivat pihaan, eikä mitään öttiäisiä tullut mukana.

Lauantai 15.3.
Tänään sanoin itseni irti kakkosduunista kolmen tunnin jälkeen. Jaskan sietäminen tuli täyteen. Itse asiassa tänään usea asia kulminoitui kimppaan; jatkuva epäystävällinen ja nälvivä käytös, opastuksen puutteellisuus ja siitä syyttä tullut negatiivinen palaute, vääränlainen ohjeistus kollegalta, tässä nyt muutama mainitakseni.

En ole henkisesti ihan sieltä herkimmästä päästä, mutta jos minut työpaikalla saadaan tuollaiseen tilaan, kuin tänään olin, niin asiat ovat oikeasti aika pahasti.

Kävin haukkaamassa raitista ilmaa ja soitin "järjen äänelle", ennen kuin palasin johtoportaan eteen selvittämään tilannetta. Ylempi porras toivoisi minun jatkavan ja positiivista palautetta sain työstäni. Lähdin kotiin ja yhteisellä sopimuksella lupasin harkita vielä tilannetta parin yön yli. Pandoran lipas on avattu, mihin tulokseen tullaan, selvinnee tulevina päivinä.

Sunnuntai 16.3.
Hyvin nukutun yön jälkeen piti päätökseni irtisanoutumisesta. Kävin palauttamassa smurffipuvun ja muut härpäkkeet personal bodyguard Hermannin kanssa. Oloni parani 200 %.

Jäihän sinne muutaman ihan totaalinen helmi vielä työhön.

Maanantai 17.3.
Miten olo voikin olla jälleen inhimillinen. Kaksi kuukautta menin kolmen tunnin yöunilla noin pääsääntöisesti. Olin koko ajan väsynyt. Kakkosduunin vuorot alkoivat jatkuvalla syötöllä klo 3.30, 4.00 tai 5.00 (aamuyöstä siis). Ja jotta ehdin töihin tuohon aikaan, tuli luonnollisesti herätä jo aiemmin.

Herdolfin pentulaatikkoon putkahtelee huhtikuussa pentuja. Wilma-Kyllikki kävi tänään ultrassa ja tiine on. Useampi siellä näkyi, mutta sen tarkempaa arvioita ei saatu.

Herdolf litter-box will have blue puppies in April. Wilma-Kyllikki was ultrasounded today.

Pojasta polvi paranee
Sanonta pätee myös tyttöjen kohdalla. Carmenhan on todella perso ruoalle. Pirkko on vielä persompi. Tätä logiikkaa ajatellen tulee Pirkon jälkeläiset varmaan käymään suoraan jääkaapilla.

Ajattelin nauttia mysli-jugurtti -aterian välipalana. Silmiä ja makuhermoja kutkutteleva annos oli työhuoneessani työpöydällä (aivan, kuka käskee syödä muualla kuin keittössä ... tyhmästä päästä kärsii koko kroppa). Puhelin soi ja lähdin etsimään ko. aparaattia, poistuen luonnollisesti työhuoneestani. Palasin luurin kanssa takaisin noin 40 sekunnnin kuluttua. Mikä minua odotti? Tyhjä kuppi! Pirkko makoili tietokoneeni lähellä lattialla ja vain jugurttijämät kirsussa paljastivat syyllisen annokseni katoamiseen.

Kävin keittiössä laittamassa lasiin mehua. Jälleen puhelin soi ja vaihteeksi jouduin palaamaan työhuoneeseeni, missä puhelin sijaitsi. Nopea tiedonanto ja menin keittöön hakemaan mehua. Ette ikinä arvaa! Mehulasikin oli tyhjä ....! Syyllinen oli jälleen Pirkko, ei meinaan ensimmäinen kerta, kun lasista ryystää juomat itselleen.

Mitä ihmettä oikein teen tuon ruokarosvon kanssa? Pirkko saa ruokaa eli ruoanpuutteesta ei todellakaan ole kyse.

Seuraneiti
Meillä on viime aikoina käväissyt perheellisiä eli "lapsellisia" vieraita jonkin verran kylässä. Pirkkohan on varsinainen seuraneiti. Ei ujostele lapsia yhtään ja tulee niiden kanssa todella hyvin juttuun.

Vakuutuksista
Hermannin vakuutukset ovat IFissä (vaihdoin jossain vaiheessa koirien vakuutusyhtiötä, mutta IFissä olleet saivat jäädä sinne, en niitä ruvennut enää muuttelemaan). Palvelu pelaa siellä nopeasti. Sähköpostiin tulee ilmoitus korvauspäätöksestä. IF korvaa myös matkakuluja, tosin kilometrikorvaus on vain 0,22 €. Hertsun 900 €:n laskusta vakuutusyhtiö korvasi 520 €.

Next generation is better (rough translation of a Finnish saying)
This is so true. Carmen is very greedy what comes to food. Pirkko is even greedier. Keeping this logic in mind Pirkko's puppies will simply use the fridge.

My thought was to enjoy muesli-yoghurt -snack. I had appealing bowl ready at my office desk at home (yes, why do I have to eat somewhere else than in the kitchen ... whole body suffers from dumb mind). My cell rang and I went to look for it leaving my office, naturally. I came back with the cell in about 40 s. What did I face? An empty bowl! Pirkko was nicely sleeping on the floor next to my computer. Only yoghurt stains in her muzzle revealed her doings.

I went to kitchen and took some juice. Again, phone rang and this time I had to go to my office to pick it up. Quick call and back to kitchen. You never guess! My juice was also gone! Guilty party was again Pirkko, this was not the first time she has stolen my drinks (not alcohol, since I don't drink).

What an earth am I gonna do with her? Pirkko is well fed (you would notice if you saw her in front of you).

Companion Lady
We have had several families with kids at our house lately. Pirkko is quite a companion lady. She is not shy of kids at all and gets along with them very well.

Insurances
Hermann's insurance covered his sickness quite nicely (thinking of his age and how compensations get smaller by age). Out of 900 € (1.390 USD) I got back 520 € (802 USD).

Jesh, vuosittainen tarkastus tehty ja reikiä nolla. Hyvä tuuletella kunnolla. Ei mitään operoitavaa. Eipä uusia reikiä enää vuosiin ole tullutkaan, vanhoja paikkoja on pitänyt vain uusia (minä kun en amalgaamia suuhuni ota ja muovipaikat ei kauaa kestä).

Tämäkin tarkastus tuli ihan sattumalta, kun yksi potilas jätti tulematta ja onnistuin vitsinä heittämään, että voihan mulle tehdä tarkastuksen. Hetken kuluttua kuuluikin jo vastaanottohuoneessa: "Vuokko Tienhaara". Mulla vaihtui väri kalpeaksi, mutta hiivin hoitohuoneeseen ... minä ja suuri suuni, eikö sitä nyt opi joskus pitämään päätään kiinni?

Pysyin penkissä ja kuuntelin vainoharhaisena statuksen tekoa. Mitä pidemmälle edettiin, sitä mukavammaksi olo penkissä muuttui. Erittäin hymyilevänä tuolista nousin. Josko sitten vuoden kuluttua vasta seuraavan kerran.

Riikan pedanttien raporttien mukaan Wilma on tiine. Arvidin ja Wilman rakkauspennut näyttävät siis kiinnittyneen ja punkeavan huhtikuussa maailmaan. Kaikki raskauden oireet on selkeästi nähtävissä. Nuo merkit on jo kertaalleen nähty ja kaikki samat on esillä. Ultra on ensi viikolla.

Riikka has reported Wilma's condition carefully. It seems that love puppies out of Arvid and Wilma are going to be whelped in April. All signs of pregnancy are visible clearly. Same signs have been sawn previously. Ultrasound will be next week.

Tämä näyttely oli siirretty viikolla suuren osanottajamäärän takia. Paikka oli todella ahdas, lattiat liukkaat ja parkkipaikkoja vaikeasti saatavilla.

Niin ikään oli tuomarimuutos. Meille tuli dobermann-kasvattaja Marja-Leena Kurvinen. Kurvinen voisi tarkistaa "kutsumustaan" ja ainakin jatkossa tajuta kieltäytyä tuomaroimasta pentuja. Piti ensin ihan netistä tarkastaa, onko nainen edes tuomari - valitettavasti on.

Pentunäyttely oli monelle pennulle ensimmäinen näyttelykokemus. Eikö tämän pitäisi olla miellyttävä tapahtuma? En voi käsittää, mitä tuomarin päässä liikkui, kun väkipakolla ja väkivallalla tarkisti mm. Pirkon hampaat. Ylpeillen kehäsihteereille sanoi: "tässä saa näiden tanskandoggien kanssa kamppailla. Tämä varmaan huomasi, että tälle tyypille ei kannata ryppyillä". Ihan kiva sulle - Marja-Leena Kurvinen - pönkitit omaa egoasi, mutta kävikö yhtään mielessä, mitä teit tälle 6 kk:n ikäiselle pennulle, joka oli ensimmäistä kertaa kehässä? Meinaatko todella, että seuraavalla kerralla pentu iloisesti, häntäänsä heilutellen näyttää hampaat tuomarille?

Siniset
Herdolf Chosen Rya'c - Onni - poissa
Herdolf Jaffa Teal'c - Uuno - PU-2 KP
Herdolf Alteran Nirr'ti - Pirkko - 2 KP
Herdolf Prior Shau'nac - Neve - 3 KP
Kasvattajaryhmää ei Onnin puuttuessa voitu esittää.

Mustat
Piistar Chamunda - Tara - luokkavoittaja (tuomarin mielestä takakorkea)

Pirkon arvostelu:
6 kk, keskikokoinen, hyvä luusto. Oikeat mittasuhteet. Vahva pää, lähes yhdensuuntaisin linjoin. Ikäisekseen hyvin kehittynyt eturinta. Purenta ok. Hyvä säkä ja selkä. Juuri nyt hieman takakorkea. Tasapainoiset liikkeet. Avoin luonne.

Töiden jälkeen koirat pääsivät ulos. Jonkin ajan kuluttua tuli puhelu 500 m:n päästä naapureilta "Huvikummusta":
Naapuri: Ollaanko Fionan kanssa lenkillä?
Minä: ???? ... ei, kun ihan himassa ollaan...
Naapuri: Fiona on täällä meillä.
Minä: Täh? (Kuuluu töminää, kun ravaan kämppää ympäri). Sori, Finona on lähtenyt itse vierailulle.

Näiden senioreiden kanssa elämä on ajoittain haasteellista. Mitä enemmän tulee ikää, sen enemmän ne pitävät oman päänsä ja tekevät mitä lystäävät. Fionalla on hauska kausi meneillään, kun menee naapureille kylään (pihaan, ei sisään). Onneksi naapurit tuntevat Fionan, eivätkä neidin visiiteistä pahastu.

Fiona invites herself over
After work dogs were let out. Some time later I got a call from our neighbor (about 500 m away).
Neighbor: Are you romping in the woods with Fiona?
Me: ???? ... erh ... no, we are at home.
N: Fiona is at our house.
Me: What? (one can hear thumping from the house when I'm checking each room). Sorry, Fiona has decided to come over by herself.

Life with seniors is challenging sometimes. More age they'll get, more stubborn they'll be and do what ever they want. Fiona has quite funny phase at the moment since she is visiting all neighbors every once in a while (only outside, she won't go in to the house). Luckily, neighbors know Fiona and don't mind her visits.

Hermannin kontrolli oli tänään, 125 €. Oli niin ihana kuulla, kun eläinlääkäri heti alkuun totesi, että: "sieltäpä tulee ihan erilainen Hermann kuin viimeksi". Painoa oli tullut 7 kg lisää ja kaikki kunnossa.

Miun höpönassu on taas kunnossa. Leikkii leluilla kuin pentuna, makoilee jaloissani, kun olen tietsukilla, iltaisin lämmittää sängyn valmiiksi ja öisin on päättänyt nukkua vieressäni tiiviisti, pää samalla tyynyllä =O) Suuresta koostaan huolimatta on Hermann hyvin herkkä instrumentti.

Hermann had his control today, 190 USD. It was so wonderful to hear when the vet commented immediately: "There comes completely different Hermann than last time". He has gained 15,5 pounds since the last visit and everything was ok.

My Sweet Sunshine is in shape again. He plays with his toys like a puppy, sleeps on the floor next to me when I'm having computer time, in the evenings he warms the bed for me and he has also decided his place to sleep is right next to me, his head on my pillow =O) Despite of his huge size, he is very gentle instrument.

Olin jo aivan varma, että Pirkko on sisäsiisti, kunnes tämä ajatus jälleen romuttui. Kirsi on täysin sisäsiisti, mutta Pirkko ei ilmeisesti viitsi tehdä pissoja pihalle. Hieman rasittavaa jo, koska pihalle pääsee usein. Ikää on vasta se 6 kk, joten pentu tuo 50 kg otus tuossa vieressä vielä on. Ehkä sitten keväämmällä. Lammikot lattialla eivät enää ole mitään pikkulammikoita, vaan moppia saa käytellä tosissaan.

I was so sure that Pirkko would be housebroken until this thought was damaged once again. Kirsi is completely housebroken but it seems that Pirkko just couldn't care less where and when she pees. It is fixing to be irritating since she gets to go outside so often. However, she is only 6 months old, a puppy despite her size. Mopp is in heavy use since her ponds are not tiny anymore.

Kävin päiväsellä hakemassa täydennystä eräästä reseptistä. Kaikki liput ja laput oli jo printattu, kunnes huomattiin, että juuri tuo valmiste olikin sivuapteekissa saldoilla, eikä tässsä pääpuljussa. Mitäpä tekee apteekki? Käy noutamassa tabut sivuapteekista ja tuo ne minulle kotiin - veloituksetta. Tuskin ihan perussärkylääkkeitä olisivat lähteneet toimittamaan, tosin sitä en edes kysellyt, kun niitä en hakenut. Ei elämäni olisi tabujen puutteesta kaatunut, migreenikohtaus olisi saattanut olla vain lähempänä.

Superb service from local pharmacy

Went to the pharmacy in the morning before going to work to get refill on one drug. All papers and stickers were printed out when they noticed all packages were at the affiliate not at this pharmacy. What did the pharmacy do? They drove to the affiliate and brought drugs to my home - free of charge. I doubt they would have delivered basic painkiller to my house, however, never asked that since I was getting something else. My life would not have ended having waited a day, migraine attack would have been closer, though.

Elämänkokemuksen ja iän myötä itseään oppii arvostamaan enemmän. Sama asia, jonka vielä muutama vuosi sieti jupisten, nostaa nyt karvat pystyyn välittömästi, siedätyshoitoa ei ole ja homman haluaa laittaa saman tien poikki.

Tämä filosofointi lähti liikkeelle ottamani kakkosduunin takia (niissä hieman  kansainvälisimmissä ympyröissä … you know). Olen ollut sivutyössä kuukauden ja siinä on täsmälleen kuukausi liikaa. Kun aamuisin on vastenmielistä herätä, tietäen päätyvänsä juuri siihen työpaikkaan, aamutoimet hidastuvat ja alkavasta päänsärystä on merkit ilmassa, on se todiste siitä, että hommassa on jotain vakavasti pielessä. Sen lisäksi, että työ on äärimmäisen kuluttavaa, eikä vaadi kuin vitaalit elintoiminnot, on se käytösvammaisten yksilöiden sekasoppa. Tässä näkyy ne vapaan kasvatuksen hedelmät.

Koko paletti tuntui ihan mukavalta alkuun, kunnes tuli ne ensimmäiset työpäivät. Työskentely keskenkasvuisten, sosiaalisilta taidoiltaan sivuun jääneiden untuvikkojen, niskojaan nakkelevien teiniprinsessojen ja mykkäkoulua pitävien resupartojen kanssa ei enää tässä iässä huvita. Teillä tulee lapset olemaan myöhemmin elämässä aika hankalaa. (Mykkäkoulusta voin kertoa, että mulla on siitä usean kymmenen vuoden kokemus, joten antaa tulla vaan).

Yksi untuvikko yritti kokeilla perssulkiensa pörhistelytaitojaan heti alkupäivinä. Ystävällisellä äänellä hänelle kommentoin koko ajan, hänen urveltamisen jälkeenkin (tyyppi oli muuten asiassaan väärässä). Kommentin: "korjaapa poika sitä omaa asennettasi ensin" lopputuloksena oli se, että untuvikko hiipi vähin äänin takavasemmalle nuolemaan haavojaan. Ei ilmeisesti tajunnut, että minulla on työkokemusta enemmän kuin untuvikolla ikää. Jos yritetään elvistellä, brassailla ja vattuilla olemattomilla taidoilla, sekoittaen siihen angstia ja asennetta, niin kannattaisiko siitä keskustelukumppanista ottaa hissuksiin himppa enemmän selkoa, ennen kuin lähtee munaamaan itsenä täydellisesti? Niinqu oikeesti hei! Positiivisesti asian toki voi ottaa niin, että minua ilmeisesti luultiin kaksikymppiseksi ... (Facebookista löytyi, että hemmon ura on ko. firmassa päättynyt).

Työkavereista ei tarvitse pitää. Oikeasti. Kollegojen kanssa pitää saada työtehtävät tehtyä, mutta töiden tekeminen ei vaadi ystävyyttä.

En myöskään halua, että muutun tuollaisessa ilmapiirissä samanlaiseksi, kuin mitä 99,9 % työntekijöistä on; työtävieroksuvaa, juoruavaa, epäystävällistä, hutiloivaa, koppavaa tai ylimielistä. Sillä ei ole mitään merkitystä, jos nykyinen työntekijälauma ei halua joukkoon uusia ihmisiä. Uusien ihmisten tarpeen ja palkkaamisen hoitaa se lafka, joka maksaa palkan, ei työntekijät.

Tiedän, että tuosta työpaikasta on muutama henkilö käynyt sivuillani jo aiemmin. Osaan olettaa, että tämä stoori tulee kollegojeni tietoisuuteen. En tule paljastamaan työpaikkaa nimeltä (vaikka mieli tekisi ja kiusaus on suuri). Parhaimman ystävättäreni kanssa olemme muutamaan otteeseen kikattaneet hervottomasti tästä fiaskosta ja valitettavasti tulen tästä myös kuulemaan vielä vuosia … No, elämä on. Kukaan ei ainakaan voi väittää, etten kokeilisi ja tutkisi ennakkoluulottomasti uusia asioita – ja työpaikkoja. Katastrofeja tulee olemaan työpaikkojen joukossa aina välillä, se nyt vaan on hyväksyttävä.

Työtovereiden joukosta on löytynyt muutama helmikin – ihanaa, että te olette olemassa =O). Valitettavasti niin sanotut normaalit ihmiset, normaalein käytöstavoin ovat tuossa työpaikassa armoton vähemmistö.

Olen tehnyt henkisen aamukamman. En ole helposti luovuttavaa tyyppiä, joten hetken vielä katson, mutta kommentti ”pitäkää tunkkinne” – tullaan kuulemaan suustani lähiaikoina. Se voi olla jo huomenna, se voi olla ensi viikolla, mutta viimeistään se tulee olemaan huhtikuussa.

Murmur of present second job and colleagues

When aging and getting life experience one starts to appreciate oneself more. Same issue that was tolerated somehow few years back starts to irritate sooner and tolerance is zero.

This thought started with my second part-time job (in more international atmosphere). Having been employed now for a month, there is one month too much. When I wake up in the morning and knowing I have to go there once again, negative thought fill my head, morning chores take more time and signs of headache are in the air, there is something wrong with the job. In addition to job being very wearing and needing only vital life organs, it is a mixture of behavior challenged individuals. One can see the result of free raising philosophy.

Business area felt very nice in the beginning when we had the training, until the first working days were at hand. Working with adolescents lacking social skills, especially teen-princesses having an attitude and sulking beard-faces giving silent treatment - I just can't tolerate this anymore. You kids will have hard time later on in the life. (I can assure you that I have decades experience on silent treatment so bring it one kids).

One little boy tried to bristle his feathers during the second week. I was answering him nicely and friendly even while he was having the attitude (he was even wrong of the issue in hand). My comment: "you better fix your attitude first" resulted him quietly moving away from me to lick his wounds. Tha poor kid didn't realize I had more work experience than he had age. If one starts to brag and act superior mixing teen angst and attitude shoudn't they learn a bit more of the person they are bristling their feathers with before they make complete fools of themselves? Positively, he seemed to think I was at my 20's. (In the Facebook I found his career has ended in this company).

One doesn't need to like co-workers. Really. One have to be able to do one's job with colleagues but working together doesn't require friendship.

I don't want to turn into similar person that my colleagues are with 99,9 %: lacking interest to do work trying to find easiest way out, gossiping, back-stabbing, unfriendly, sloppy and arrogant. I doesn't matter if present workers don't want new people at the work. Recruiting and hiring is done by the company who pays their salaries - hiriring is not up to present employees.

Know for a fact that few persons at the job are reading my blog. I can assume that this writing will get into their attention as well. Name of the company will not be revealed (despite how hard it is for me to keep this secret). We have giggled with my best friend often about this fiasko and I know I will be reminded of this in ther future as well. Well, such is life. However, no one can say that I wouldn't try new jobs and issues. As a freelancer there will be catastrophies among jobs, fact that has to be accepted.

There are few gems among workers - I am so glad you exist. Unfortunately, so called normal persons with normal social skills are a huge minority.

I have made my mind. Usually, I don't give up easily, so I will give a little more time before I say arrivederci. That word will be heard in the near future. It can be tomorrow or next week but at the latest it will be in April.

Sukokan (Suomen Koirankasvattajat ry) seminaari pidettiin Tuusulan Onnelassa. Erittäin hyvät luennot jälleen kerran. Seminaari oli kaksipäiväinen, mutta meikäläinen nukkui pommiin sunnuntaina, joten se osio jäi väliin. Toisaalta, ne luentokohdat käytiin pikaisesti jo lauantaina läpi.

Finnish Dog Breeders Seminar

Seminar was held at my town today. They had excellent lectures once again. Seminar was two-day, but I overslept on Sunday and thus didn't attend on Sunday. Sunday topics were briefly discussed today so I really didn't miss anything.

Kävin kuuntelemassa Helsingissä Hannes Lohen genetiikkaluentoa. On erittäin sujuvasanainen esiintyjä. Muutoinhan nuo genetiikkajutut ja perimät on koulun biologiassa opittu, sekä uudelleen kasvattajakurssilla kerrattu.

Vein auton Kampin parkkiin. Seurasin kiltisti opasteita, mutta päädyin bussiasemalle! Pieni paniikki iski päälle, kun edessä oli kyltti "varokaa peruuttavia busseja" ja samalla kun kyltin bongasin, veteli ympärillä viisi bussia omia piruettejaan. Tunsin itseni kovin pieneksi omassa autossani.

Vaikka bemarilla saa pysäköidä minne haluaa, niin katsoin kuitenkin parhaimmaksi yrittää toista sisäänkäyntiä parkkihalliin. Rampissa seikkailin bussien keskellä ja todella toivoin, että hiusväri olisi ollut muuta kuin blondi.

Lecture of Mr Hannes Lohi

One company had arranged a lecture by Mr Hannes Lohi (well-known genealogist and vet) in Helsinki. He was very good. However, genetics and basic inheritage stuff has been learned at biology class at school but it was fun to hear his stories.

I took my car to one huge parking garage near the event place. Followed sign carefully but ended up on buss station! Went into slight panic when saw the sign "beware of turning busses" and immediately when noticing the sign five big busses where taking piruettes in front of me. Felt so tiny in my car.

Despite of the fact one can park anywhere with a BMW (joke) I decided to find the real garage. At the ramp, in the middle of busses, I really hoped my hair color would have been something else than blonde.

Tämän palstan kautta olen saanut todella hyviä vinkkejä eri asioihin tai kommentteihin, joita olen esittänyt. Mm. bemu löytyi nopeasti, kun olin laittanut viestin, että sellaista olin hakemassa.

Monia työpaikkoja on piilotyöpaikkoina. Niistä ei ilmoitella julkisesti, mutta yrityksillä on haku päällä. Löytyisikö kokeneelle, koulutetulle ja kielitaitoiselle blondille tätä kautta uusi työpaikka? Muitakin verkkoja on jo heitetty vesille.

Kaikki hyvä nimittäin loppuu aikanaan. Niin käy myös hammashoitajan tehtävien kohdalla. Työsuhde oli määräaikainen ja lähenee loppuaan. Missään en ole koskaan viihtynyt näin hyvin ja työvuosia on takanani jo kaksikymmentäviisi (aika hyvin, koska ikäähän minulla on just saman verran ... =O).

Töiden suhteen olen monessa sopassa keitetty. Elämänkokemusta on takana myös sen verran paljon, että mitkään uudet tilanteet eivät saa palettiani sekaisin. Tehokkuus ja toimintakyky kuuluvat perusluonteeseeni. Organisointi- ja ongelmanratkaisukyvyt ovat loistavalla tasolla. Kielitaitoa löytyy. Englanninkieli on liki natiivin tasolla, ulkomailla menen amerikkalaisesta. Ruotsinkieli on hyvällä tasolla, vaikka sen osaamista aina vähättelen. Kummallakin kielellä pystyn tekemään töitä. Saksa, ranska, espanja ja venäjä on perustasolla hallussa, mutta käytön puutteessa en pysty niillä töitä tekemään. Olen vuosien varrella työskennellyt monikansallisissa tiimeissä ja tulen ihmisten kanssa hyvin toimeen. Tietokoneita ja eri ohjelmia käytän vaivatta. Myöskään SAP (joka tuntuu olevan kauhea mörkö eri yrityksissä) ei tuota ongelmia. Matkustan mielelläni, eikä koiralauman pito liikkuvan työn takia ole aiheuttanut mitään ongelmia.

En halua työsuhdeautoa. Nyt kun viimein sain bemun alle, niin sillä myös haluan ajaa. Olisi myös järjetöntä pitää bemua pihassa, jos ei sille olisi käyttöä tai myydä se, juuri kun sen on saanut allensa. Työnantaja tuskin pystyy vastaavaa tarjoamaan tai hyväksyy sitä, että autoa käytetään myös koiravankkurina. Lisäksi käyn myös ulkomailla näyttelyissä ja firman autot harvemmin saavat lupaa lähteä esim. Baltian maihin.

CV:täni en tähän julkiseen jakoon laita. Sen saa erikseen pyytämällä - siis työnantaja, ei kukaan muuten vain utelias.

Koulutukseltani olen MBA (= ekonomi), HSO-sihteeri ja hammashoitaja. Olen tehnyt paljon erilaisia projekteja eri yrityksissä, joten ansioluetteloni on pitkä. Suosittelijoitakin löytyy.

Mitä en halua tehdä? Puhelinmyyntiä, työtä pelkällä provisiopalkalla, valmistaa ruokaa (jälleen muistettava, että olen universumin huonoin kokki), hoitaa lapsia (teen vanhemmille tässä palveluksen), siivota (omaan boheemin käsityksen siisteydestä, mutta se on tullut vuosien varrella näiden koirien takia) tai olla majakan vartija (olen aivan liian sosiaalinen luonteeltani). Nämä tulivat ensimmäisenä mieleen, voi olla, että myöhemmin tähän tulee tarkennuksia.

Sairastelen hyvin harvoin. Viimeisen vuoden aikana olen ollut sairaslomalla 2,5 päivää. Yksi päivä migreenin jälkimainingeissa (kertomus huonosta arvauskeskushoidosta löytyy alempaa) sekä 1,5 päivää flunssassa (ehdin olla aamupäivän töissä, joten siitä tuo puolikas päivä). Tottakai on joskus niitä päiviä, että olen vapaalla, mutta niihin on aina perusteltu syy. Tapanani on kertoa asiasta totuus, eikä heittäytyä "sairaaksi".

Vieraskirja on toistaiseksi aktivoitu. Viestit päätyvät näkyville moderoinnin kautta, joten ei hätää, jos ei oma viesti heti näy.
Guestbook has been activated. All messages are under moderation. So, don't worry if your message cannot be seen immediately.

Herdolfin vieraskirja/Herdolf Guestbook

Katsoin, että Carmen lojuu sohvalla ja pyysin Carmenia pihalle. Ei, tuo koira ei liikkunut sohvalta mihinkään ja vain tuijotti minua. Seuraavaksi havahdun siihen, että joku tönii minua jalkaan. Tönijä oli Carmen. Ei mikään ihme, että Carmen ei sohvalta mihinkään liikkunut, koska sohvalla makaava koira olikin Adolf. Tarttiskohan tarkistuttaa tuo näkö uudelleen?

Adolf and Carmen look alike
I thought Carmen was on the couch and I asked her to go out. No, the dog on the couch would not move and just stared at me. Next I noticed that someone poked me on my leg. Poker was Carmen. No wonder Carmen would not move from the couch 'cause the dog on the couch was Adolf. Should I consider checking my eye-sight again?

(some cute SMS's I have received but will loose the meaning if I translate them into English)

Muutama hauska ystävänpäivätoivotus tuli gemsuun. Tässä parhaimmistoa:

Halusin lähettää sinulle jotain pientä, söpöä, hupaisaa ja yllätyksellistä näin ystävänpäivänä, mutta postinjakaja käski minut pois laatikosta.

Ystävä on henkilö joka lunastaa sinut putkasta. Tosi ystävä istuu siellä vierelläsi hokien: "miten v*tussa me tänne jouduttiin".

Varoitus! Tänä yönä tulevat avaruusoliot kidnappaamaan kaikki söpöt ja seksikkäät. Halusin vain sanoa heippa ennen kuin minut viedään. Hyvää ystävänpäivää!

Ystävä on ihminen, joka tietää sinusta kaiken, mutta silti pitää sinusta.

Kun olet surullinen, juotan sinut humalaan ja autan juonittelussa sitä ihmispoloa vastaan, joka aiheutti sinulle huolta. Kun sairastut, pysyn kaukana sinusta, ethän halua tartuttaa minua. Kun lennät pyllyllesi, en huolestu, koska tuon kokoinen perse vaimentaa iskut hyvin. Tämä on minun ystävyydenvalani. Olen sinun ystäväsi samalla lailla kuin housuun kuseminen talvella; kaikki sen näkevät, mutta vain sinä tunnet sen lämmön. Hyvää ystävänpäivää.

Hyvä ystävä on kuin rintsikat. Mukava, kohottava, antaa tukea ja saa sinut näyttämään hyvältä. Ja molemmat on yhtä vaikea löytää. Iloa päivään Ystävä.

"Koirille valmistettu Suomessa markkinoilla oleva tuote "Kiitosrekku" sisältää kaakaojauhetta. Valmistetta ei saa antaa kilpailuihin osallistuville koirille kilpailukauden aikana. Mikäli 3.9.2007 jälkeen otetuissa dopingnäytteissä havaitaan lääkeaineita ja omistaja antamassaan selvityksessä vetoaa mainitun valmisteen käyttöön, rinnastetaan tämä tiedote GRL:n Kilpailukutsussa julkaistuun varoitukseen suklaan ja muiden kaakaojauhetta sisältävien valmisteiden käytöstä. Merja Helleman, ELT"

Tämä vain muistutuksena, että suklaa ja kaakao ovat dopingia. Meillä on ollut tosi tiukka linja jo seitsemän vuotta. Aiemmin tämä oli vain greytten kisakaudelle, mutta nyt muuntunut myös muuhun aikaan. Kisakaudella en syö kotona suklaata, kaikki sulkaakeksit ovat pannassa kuten myös suklaapitoiset jäätelöt. Jos näitä kuitenkin talosta löytyy, niin niiden syömisessä noudatetaan äärimmäistä tarkkuutta, että ei vahingossakaan päädy koirien suuhun.

This was just a small story I added also here. Reminder of cocoa being doping for dogs. Warning or notification published on Greyhound Racing magazine.

Wilma-Kyllikki (SD Darla Herdolf) saapui riiuureissulle Arvidin (Herdolf Nute Gunray) luokse. Charmantti Arvid hoiti hommat esimerkillisesti. Se oli lähinnä tyyliin "pidä beibi baskerista kiinni, nyt mennään". Todella helppo astutus ja oikeilla päivillä. Sinisiä palleroita odottelemme syntyväksi pentulaatikkoon huhtikuun puolivälin jälkeen. Tämä on uusintayhdistelmä.

Ilokseni voin todeta, että Elämäni Valo Ja Aurinko eli Hermann voi hyvin. Tolppakorva on entisellään, ellei nyt lasketa sitä, että useampi kilo on vielä kateissa. Huolestuneita yhteydenottoja on tullut ja vointia on kyselty usealta taholta, ulkomailta asti.

Wilma-Kyllikki (SD Darla Herdolf) arrived for breeding to Arvid (Herdolf Nute Gunray). Charming Arvid did the deed extremely well. Really easy breeding and at correct dates. Blue puppies are expected to be born in mid-April. This is a repeated breeding.

I can happily state that The Light And Sun Of My Life aka Hermann is feeling fine. Pointy Ears is back into normal but few pounds missing. I have received several worried inquiries of Hermann - also from abroad.

Pitkästä, pitkästä aikaa tuli käytyä keilaradalla. Omat kamppeet (kengät ja pallo) on olleet vuosikausia, mutta ajanpuutteen takia tämä(kin) harrastus on jäänyt taka-alalle. Heitot oli aika hakusessa, mutta paranivat loppua kohti.

After long, long time I was at the bowling arena. I have own equipment (shoes and ball). Due to lack of time this hobby (as well) has been forgotten. Today was okay, however, long time showed in scores.

Käytin vaihteeksi Hyrylän A-katsastusasemaa, kun sinne sai netin kautta varattua ajan. Ei turhia odotteluja ja ennen aukeamista olevia jonottamisia. Palvelu oli ihan ystävällistä ja nopeaa.

Yearly check-up for car
This is how mandatory check-up is supposed to go. You drive to the office and soon you'll drive out with approved stamp.

This time I used a different office here at our town 'cause it was possible to make an appointment via internet. No extra waitings or stalking at the door before office is even opened. Service was quite okay, friendly and fast.

Tytöt ovat duracell-pattereilla varustettuja elohopeaikiliikkujia. Käsittämätöntä, miten energiaa voikaan varastoitua noihin kahteen siskokseen noin paljon.

Olohuoneen divaani kaipasi Pirkon ja Kirsin mielestä kohennusta. Neitien kohennus oli ihan toista, mitä minulla olisi ollut mielessä. Päätynee roskalavalle hetken kuluttua. Toisaalta, mitään muuta touhukaksikko ei ole tuhonnut, joten yksi sohva on aika pieni tuho energiamäärään verrattuna.

Carmen daughters have inherited her appetite - and it shows. Pirkko and Kirsi eat anything, no matter what it is. Carmen has even eaten a used teabag, however, that I haven't offered to girls.

Girls are with Duracell batteries and extremely active. It is amazing how much energy can be stored to these 6 month old puppies.

Livingroom couch needed freshening up according to Pirkko and Kirsi. However, their view was completely different from mine. Couch needs to be thrown into trash soon. Then again, nothing else has been destroyed so one couch is very tiny damage compared to their energy.

Something new
I am kind of a freelancer workwize at the moment doing additional hours outside my normal job. At the moment also in a bit more international atmophere. After the first week I can only say that there are jobs and jobs. First impression is not that positive at all. I will give it some more time and review my feelings a bit later again. If everything is still more on negative side I will quit.

Tulin töistä kotiin ja täällä odotti erittäin huonokuntoinen Elämäni Valo. Nenu kohti Nuppia ja Hertsu ylimääräisenä potilaana hoitoon. (Meikit mulla oli valuneet jo ennen kuin Nupin ovelle päästiin ja hysteerinen omistaja sinne käveli Hermannin kanssa - hyvin kyyneleisenä sinne siis menin, ellei tuosta jo aiemmin se käynyt selville).

Itken itse asiassa hyvin harvoin. Migreenikohtauksessa aika usein ja näemmä jokaisella eläinlääkäriasemalla jossain vaiheessa, nyt kun tarkemmin tuli mietittyä.

Vietimme eläinlääkärissä melkein viisi tuntia. Hermann nesteytettiin niin suonensisäisesti kuin nahan alle, otettiin röntgenkuvia ja verinäytteitä, annettiin antibiootteja ja lisähappea plus pakkosyötettiin. Keskusteluissa mainittiin EKK, mutta tässä meni minulla raja. Hermann ei ole koskaan, ikinä, kuunaan päivänä ollut missään yksin. Ei pidemmillä näyttelyreissuillakaan, sillä olen aina ollut Hermannin seurana hotellihuoneessa ja tilannut huonepalvelusta ruokaa, jottei Hermannin tarvitse jäädä yksin. EKK:lle meno olisi ollut Hermannille liian suuri shokki, joten päätettiin Hermannin parhaaksi palata omaan kotiin valvonnan alle. Se osoittautui oikeaksi ratkaisuksi. Yön Hermann nukkui vieressäni peiton alla, ihan liki minua ja pää minun tyynylläni.

Perjantaina käytiin vielä uudelleen lisäverikokeissa, mutta tässä vaiheessa Hermann oli jo huomattavasti parempi ja söi itse. Näihin käynteihin meni 700 €. Meillä on vielä yksi kontrolli parin viikon kuluttua, jotta kaikki arvot varmasti ovat hyvin.

Hermann on nyt paljon parempi, massaa on vielä kadoksissa useampi kilo, mutta Hemmunni pörisee omia juttujaan ja on iloinen. Minä oikeasti pelästyin kamalasti. Leilan menetys oli niin rankkaa - on vieläkin - mutta en todellakaan toista menetystä kestäisi näin lyhyellä ajalla. Tässä lähti minultakin muutama kilo painoa.

Hermann takes girls seasons quite rough. Eating is his problematic side. This time situation went more serious. Everything changed for the worst suddenly.

I got home from work and The Light Of My Life was in bad condition. Quickly into the car and to the vet. Hermann was taken in as an additional patient, although they were fully booked for the evening. (My mascara and make-up was all over my face when we got to the vet and quite frankly, I was hysteric when I walked in - I was crying my heart out).

When it come to crying I don't do that very often. In migraine if the attack is serious and basically at all vet's offices where I have been during the years.

We were at the clinic almost five hours. Hermann was given fluids both iv and im, x-rays were taken as well as blood-work, he was given antibiotics and extra oxygen and we also force-fed him. There were talks taking him to the University Animal Hospital but I said no. Reason for this was that Hermann has never ever been alone anywhere. While on longer distance show sites when we have had taken hotelroom I have stayed in the room with him and ordered everything thru room-service just to make sure that Hermann is not alone. Leaving him to the UAH would have been too risky, too much stress. So, for Hermann's sake we decided he can come home with me and be supervised at home. That showed to be the right solution. Hermann slept the night in my bed, under the covers and head on my pillow.

On Friday, we took new blood-work but at this time Hermann was feeling much better and he was eating by himself. I spent 700 € (1.015 USD) for these visits. After two weeks we'll have an additional check-up to make sure everything is okay with Hermann.

Hermann is now much much better. He has lost several kilos/pounds but is already talking and wagging his tail. This event scared the crap out of me. Having just lost Leila - which was and still is - an open sore I just wouldn't make thru another loosing experience. My weight dropped down as well.

Adolf was entered to Turku show but due to antibiotics I had to withdraw his entry (antidoping rules). So, this morning we did not head to Turku. Adolf had minor infection, nothing serious.

Vastailen meileihin ja tekstareihin tämän viikonlopun aikana. Viikolla oli aika ja voimavarat tiukassa. En siis ole jättänyt huomioimatta yhteydenottoja.

Aihe ja kouluttajat olivat todella hauskoja ja mielenkiintoisia. En ole aiemmin ollut mikään 'käsi ojossa' -kyselijä tai -kommentoija, enkä vapaaehtoinen eri tehtäviin. Tämä kurssi oli kuitenkin poikkeus. Yllätyin itsekin aktiivisuudestani.

Sen paremmin koko elämääni kuitenkaan tällä palstalla paljastamatta, tulen pikkuhiljaa siirtymään kansainvälisimpiin tehtäviin.

This week I have been on a very interesting course and the program has been very intense. Morning wake-up has been at 5.30 am and I have returned home around 6 pm. We had two exams (which I passed with flying colors, with almost full points).

I will be answering my emails and SMS's this weekend. During the week my time and resources have been limited. So, I have not forgotten or ignored the messages I have received.

Subject and instructors have been very interesting and fun. I have never been so active on any course or volunteered for anything this much. However, this course has been an exeption. I was surprised myself.

Without revealing everything about my life let's just say that I will be slowly moving also towards more international duties.

Arvostelu:
9-vuotias. Hyvässä kunnossa esitetty veteraaniuros. Selvä sukupuolileima. Lähes yhdensuuntaiset kallon ja kuonon linjat. Hyvät silmät ja purenta. Kaunis kaula ja ylälinja. Riittävästi kulmautunut edestä, voimakkaasti takaa. Hyvät käpälät. Liikkuu ikänsä tuomalla arvokkuudella.

Adolf piti näyttelyä sinkkupojan treffialueena ja yritti vongata jokaista narttua. Kaikkia sinisiä tyttösiä katseli sillä silmällä ja varsinkin yhtä neitoa yritti lämmittää enemmänkin. Tämä neito ei Adolfille lämmennyt, mutta Adolfista kylmänkiskoisuus oli vain äärimmäisen ihanaa, johon täytyy omaa tenhovoimaa lisätä.

Handlaaminen oli raskasta, kuten yleensäkin. Muun ajan Adolf istui mieluiten minun sylissäni, sillä ei tuon ikäinen uros enää lattialle käy makaamaan, vaan Mamán lämpimään syliin, oli Mamá asiasta mitä mieltä hyvänsä.

Kävimme paluumatkalla moikkaamassa Aino-neitoa (Pirkon ja Kirsin sisko, Adolfin lapsenlapsi). Adolf käyttäytyi loistavasti, mutta pennun kanssa ei leiki, oli se oman talon tai muualla oleva. Aino oli juuri sellainen, kuin tuon ikäisen pennun kuuluu ollakin; erittäin avoin ja sosiaalinen sekä ulospäinsuuntaunut, perinyt emänsä ruokahalun.

Lahti Group Show, Adolf BOB-veteran
Judge Mr Juha Putkonen, Adolf (Coleridge's Obi-Wan Kenobi) went BOB-veteran and WD-2. (Group judge, female, never fails, she only places middle-sized furry dogs, no matter which group she takes).

Critique:
9-years old. Veteran dog presented in very good shape. Gender clearly visible. Almost parallel lines of skull and muzzle. Good eyes and bite. Beautiful neck and upperline. Sufficiently angulated in the front, strongly in the rear. Good paws. Moves with the dignity of his age.

Adolf considered show site as single guy's dating arena and tried to charm every bitch. All blue girls got a serious look from him and there was especially one blue girl Adolf fell in love with. The girl did not respond to charming gestures but Adolf considered this a bigger challenge and tried even harder.

Handling was heavy as always. Adolf would not lay down on ground but sat on my laps. He didn't care about my feelings whether I would have wanted him to sit on my laps or not.

On the way home we visited Aino (Pirkko and Kirsi sister, Adolf's grand-daughter). Adolf behaved extremely nice but he will not play with puppies, no matter if they are somewhere else or at home. Aino was just like a puppy should be at this age; very open and social, outgoing and she even has inherited Carmen's appetite.

BMW
Kampsun kanssa käytiin kaupassa ja Carmen tykkäsi Bermarikyydistä. Tullessani kaupasta, kellotteli Carmen napa taivasta kohden takatilassa =O) Oli Kammunstin eka bemukyyti.

Pyörähdettiin Adolfin kanssa lentokentällä iltapäivällä. Bemun takatilaan Adolf ei mahdu! Penkit kaatoon ja koiraverkkohimmeli irti (onneksi Bemussa nämä toimivat kuin unelma). Adolf vaikutti hyvin tyytyväiseltä, tosin Adolf onkin eniten Bemareitten kyydissä ollut. Lentokentällä Pööpö keräsi katseita ja rapsuttelijoita riitti. Paappa vetreänä ei liki 9-vuotiaalta näytä ja silmä on kirkas havainnoimaan kaikkea, Pööpö bongasi myös tuttuja kentältä. Ikkunoiden kautta huomasin meidän tekemän heijasteen. Adolf on ihan järkyttävän iso minun rinnallani. Ei ihme, että osa ihmisistä väistää sivuun.

Migreeni
Koko viikko on sunnuntain kohtauksen jälkeen ollut 'juupas-eipäs' - kohtaus tulossa. Lentokentällä en yht'äkkiä nähnyt kunnolla tekstareita, mikä on outoa, koska normisti ne nään hyvin. Jouduin siirtämään puhelinta eteenpäin ja taaksepäin nähdäkseni viestit. Sitten iski omituinen paha olo (siihen oli onneksi napit mukana). Kun pääsin kotipihaan, rupesi vasemmassa silmässä näkymään sahalaitoja ja puolet vasemman silmän kattamasta näköalueesta hävisi. Migreeniä voi esiintyä myös vasemmalla puolella ja koko tämän 30 vuoden aikana, oli tämä kolmas vasemmanpuoleinen esiintymä. Vetelin sitten vaan nappeja huiviin, tervarin ensiapuun en todellakaan lähtenyt viime sunnuntain keikan jälkeen. Oli aika pelottava olo ... tämä voi enteillä myös sitä, että lauantaina iskee kammokohtaus päälle. Tämä kierre pitäisi nyt saada poikki vähän vahvemmilla tropeilla.

This week's events
Tooth
My teeth are now back in shape. Latest visits have been so rough (painful) that I have to force myself into the chair. I wouldn't have needed local anesthesia (numbing) for this and my boss even asked "are you absolutely sure that you want numbing?". "H*** yes, if someone is approaching my teeth with a drill it means that local anesthesia is a must, I will not be talked out of this". I don't buy sentences "this should not hurt at all". Okay, this sentence has a word should which has the interpretation that the Dentist can't be 100 % sure of painless actions. Local anesthesia shots hurt in my mouth for three days but I can deal with that pain.

BMW
I took Carmen grocery shopping with me in my BMW. Carmen loved the ride. When I got back from the store Carmen was all paws up at the back. It was Carmen's first ride in BMW.

With Adolf we went to the airport in the afternoon. Adolf did not fit into rear area of my car! Had to fold back-seats down again and take rear covers away (luckily it is very easy to do these alterations). Adolf seemed very happy but then again he is used to riding BMW. At the airport Adolf gathered a lot of attention. He is very observant. Adolf also noticed few of my friends at the airport before I did. I saw from the windows how we look together when we are walking around. Adolf is shockingly huge. No wonder many people change to the opposite side when they see me together with Adolf.

Migraine
This week has been difficult after Sunday. New attacks has been coming or fixing to come. At the airport I suddenly couldn't read SMS's from my cell. This was weird 'cause normally I see them without problems. I had to move my cell closer and further in order to read the SMS. Then started nausea (had proper medication for this in my purse). When I got home, I saw weird shapes at my left eye and half of the sight was gone. Migraine can be on left side as well. During 30 years this was third migraine on the left side. Took medication at home and would not go to the ER after previous treatment (or more likely, lack of treatment). It was a scary feeling ... This might be a sign that I will have a massive attack on Saturday. I should get this loop broken and with stronger medication than what I have at home.

Vuonna 2006, loppuvuodesta, kulissien takana kuhistiin, että Vuokko on tehnyt jotain ihan täysin kamalaa ja nyt Vuokolta lähtee kennelnimi ja pennuilta paperit. Minä ihmettelin, että mitä se voi olla, koska kennelnimi pysyy kasvattajalla atomipomminkin kohdalla ja pennuilta lähtee rekisteripaprut vain, jos ne todetaan sekarotuisiksi, ei muutoin. Minun koirani, kuin myös maailmaan saattamani pentueet, ovat kaikki olleet puhdasverisiä tanskandoggeja. Minä voin vaikka ryöstää pankin, mutta ei se vaikuta kennelnimeen tai pentujen papereihin. Tämän huhun mukaan minulta olisi siis pitänyt lähteä kennelnimi ja pennuilta paperit kunnianloukkausepäilyn takia?!?

Kesäkuussa 2007 sain poliisilta kutsun saapua esitutkintaan, jossa selviteltiin erään henkilön minusta tekemää rikosilmoitusta. Paikallinen poliisi antoi virka-apua tuonne vähän kauemmaksi, sillä ei minun onneksi tarvinnut useita satoja kilometrejä lähteä toiselle paikkakunnalle lausuntoa antamaan. Jäken kyttiksellä meni muutama tunti vastatessa syytöksiin (Jäken kyttis = Järvenpään poliisiasema).

Sitten sitä vaan odoteltiin. Paprut lähtivät syyttäjälle, sen tiesin heti lausunnon antamisen yhteydessä, ja ovat toisessa maakunnassa olleet taas puoli vuotta.

Tänään posti toi mukanaan syyttäjänviraston dokumentin 'päätös syyttämättä jättämisestä'. Kihlakunnan syyttäjä toteaa, että "asiassa ei ole näyttöä rikoksesta tai todennäköisiä syitä rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi. Riittävän näytön puuttuessa jätän asiassa syytteen Tienhaaraa vastaan nostamatta". Tämän dokumentin on saanut jakelulistan mukaan a) syyttämättä jätetty eli minä, b) asianomistaja (henkilö, joka tämän rikosilmoituksen teki) sekä c) poliisi.

Olen edelleen sitä mieltä, että poliiseilla on arvokas työ pitäessään yhteiskuntaamme turvallisena meille kaikille ja ottaessaan kiinni oikeita rikollisia. Tällaiset jutut ovat älytöntä resurssien tuhlausta.

Tämän jutun laitan mappiin ja otan esille aikanaan elämänkerrassani tai kennelin historiikissa. En tarkenna tätä sen enempää, vaikka paperit lienevät julkisia. Mikäli näitä älyttömyyksiä rupeaa tippumaan lisää, niin ....

Accused of slander
Well, one really experiences a lot as years go by. I guess I'm kind of a criminal since last year I have officially been suspected of a crime. Crime, however, has been slander and naturally, among dog people.

At the end of 2006 there were weird gossips that Vuokko has done something so bad and evil and she will loose her kennel name and all puppies will have their papers pulled back. I was thinking what an earth have I done? Kennel name will not be taken away no matter what. Papers of puppies can be pulled back if there is certainty that they are mixed breed, nothing else will cause loosing papers. All my dogs are pure bred as well as all my puppies. I could rob a bank and still would keep my kennel name and papers on my dogs. According to this rumor, my kennel name and papers of my puppies would be drawn away just by being accused of slander?!?

Six months later, in June 2007, I was called to the police station to give an official explanation for the person X's report of an office. Local police station gave official hand for another district so I didn't have to travel several hundred miles for this.

Papers were sent to prosecutor. This took another six months.

Today, I got mail from prosecutors office with info (with lack of knowing exact legal terms in English) that case is dismissed. Prosecutor stated that there are no evidence of crime or probable reasons to state that I would be guilty. With lack of evidence, case is dismissed. This same document has been mailed to defendant = me, plaintiff (person X who accused me of slander) and to the police.

I still think that policemen have valuable job keeping society safe for all of us and chasing the bad guys. These sort of accusations are huge waste of resources. I will put these papers into my files and after years either put them into my biography or kennel history. I will not go into details in this matter, eventhough the papers are public record. If these stupidities keep on coming, then ....

Tuossa himppa keväämmällä tehdään pään magneettikuvaus eli MRI (omavastuu kelakorvausten jälkeen 260 € ... ei kauheasti hymyilytä) ja lisätään lääkevalikoimiini yksi estolääke lisää. Kiva kun kunnalliselta puolelta, Hyvinkään sairaalasta, vipattiin pois liian vaikeana tapauksena. Yksityispuolella saa sitten kaivella taskunpohjaa oikein urakalla.

Osallistun Meikun sairaalan (HYKSin) tutkimusryhmään migreenin periytymistä käsittelevään sukututkimukseen. (Arvatkaa vaan onko meidän suvussa muita migreenikkoja? No ei. Olen ainoa 'viallinen'). Tutkimuksessa pyritään kartoittamaan, löytyykö erityisiä perintötekijöitä (geenejä), jotka altistavat migreenille. Joudun tai siis suostun täyttämään 44-sivuisen kyselylomakkeen sekä menemään vampyyrin vastaanotolle, jossa napataan pari koeputkillista verta.

Guinea pig
It was only today after visiting my private sector Neurologist my migraine is gone. I feel like being in blender. My daily makeup could not hide the whiteness of my face. Sunglasses were in use today as well. This is very good dieting method, I lost 2 kg in three days. Now I'm back to my skinny numbers again. (For real, I have never ever been on any diet or counted calories).

A little later in spring I will have an MRI (at private sector this costs 260 € which is around 382 USD) and one more preventative drug to the already existing ones. This ain't that nice 'cause public sector just considered me as too difficult case and can't help me. At private sector everything costs.

I was also asked to participate in a study, in which they are trying to figure out how this is inherited. (Guess if we have any other migraine sufferers in the family? No, I'm the only one with this hidious disease). They are trying to locate a gene that causes migraine. I will have to fill out a questionnaire of 44 pages long and give some blood.

Arvauskeskus on todellakin arvauskeskus
Meikäläiselle pakkasi kammottava migreenikohtaus päälle n. 13.30. Soitin päivystykseen 15.30 ja sieltä kehoitettiin tulemaan paikalle joskus 18.00 - 19.00 välillä. Kiduin kotona siihen asti.

Puhelimessa kerroin jo ottamieni lääkkeiden määrät, samoin saapuessani. Odotin tarkkailuhuoneessa yli tunnin, lääkäri tuli paikalle 19.30 aikohin. Kerroin hänellekin kaikki tiedot sekä näytin neurologini antaman hoito-ohjeen. Kerroin myös, että kaikki käyntini ovat tietokannassa, joten sieltä vilaisu auttaa (tämä tätsy kun ei ymmärtänyt, että ei ne migreenin estolääkkeet migreeniä poista, vaan vähentävät kohtausten määriä).

Tämä käynti meni ihan vaturalleen. Poistuin 20.30 aikoihin mitään hoitoa saamatta järkyttävän tuskan saattelemana. En kyllä maksa tästä käynnistä senttiäkään. Tämä keikkalääkäri olisi pumpannut minuun vain lisää Voltarenia, jota olin itse vetänyt jo maksimiannokset! En minä nyt tarkoituksella mitään yliannostuksia ota ja turmele sisäelimiäni - jonkun virolaisen lääkärin ymmärtämättömyyden takia. Koska olin ollut kohtauksen kourissa jo 8 h, niin kivun helpotukseen täytyy antaa vahvempia lääkkeitä ja norsuannos. (Olen tästä kärsinyt pyöreästi 30 vuotta ja tiedän jo hyvin mikä auttaa ja milloin). Minä lähden ensiapuun vasta sitten, kun en tosiaankaan kotona enää muuta kuin kidu.

Aion tehdä tuosta lääkäristä kirjallisen valituksen Hyrylän terveyskeskukseen. En saanut hoitoa, vaan oltiin pumppaamassa yliannos tehotonta lääkettä. Minua ei olisi edes saanut päästää sieltä siinä kunnossa lähtemään kotiin. En kyennyt enää muuta kuin itkemään. Sinänsä ikävää, että kukaan 'tuttu' hoitajakaan ei ollut paikalla, sillä he jo tietävät mikä tehoaa ja mikä ei.

Jatkossa on näemmä soittaessa kysyttävä kuka lääkäri päivystää, mistä maasta hän on kotoisin ja sen jälkeen joko mentävä ensiapuun tai Pörriäiseen, jossa kustannukset menevät useammassa satasessa per kerta. Postitalon migreenikipuklinikka ei valitettavasti ole viikonloppuisin auki. Tulee tätä menoa viikonloput kalliiksi.

PS. Huolestuneita yhteydenottoja on saapunut. Olen tänään maanantaina elävien kirjoissa. Voimat palailevat pikkuhiljaa. Pimeys on ollut valttia.

Pirkko visiting and bad healthcare at public clinic
Pirkko-Pinquerton
Pirkko loved the ride in my Beamer. Rear window windshield wiper was hugely interesting. We were over at my old friend Siru's in Lohja (where I am from originally). Siru is not used to dogs and getting to know my dogs started from the smallest one (who, by the way, was huge according to her). Pirkko behaved very nice and got along with kids very well.

Public Healthcare Centre (commonly referred as Guessing Centre)
I got a major migraine attack around 1.30 pm. Called to local Emergency Room - at public healthcare clinic - around 3.30 pm and was told to come over around 6 - 7 pm. I was suffering at home until then.

Already, at the phone I told what I had taken and the same info again when I arrived. I waited at observation room more than an hour before doctor came to see me around 7.30 pm. I told her as well what I had taken and showed a note from my Neurologist where treament instructions were given. She was also informed by me that all info about me and my migraine is at database at the clinic. (This doctor did not understand that preventative medication does not stop attacks it just makes them appear less often).

ER was a fiasco. I left 8.30 pm WITHOUT ANY TREATMENT and hugely in pain. This doctor (not permanent staff) would have given me only one shot, the same one which I had taken a full daily dose already! I will not on purpose have an overdose and destroy my intestinal organs just because a fellow Estonian doctor does not understand what is said. Since I had been in terrible pain for 8 hours, painkillers have to be stronger stuff. I ain't a doctor but having suffered migraine close to 30 years I pretty much know what helps and what doesn't. When I go to the ER, I'm really seriously ill.

I will make an official complaint of this doctor. She did not treat me at all and the only thing she would have done was to give me an overdose of medicine that did not even help. They should not have let me to go home in that condition. I could only cry. Too bad that none of the 'familiar' nurses were there 'cause they have seen me so many times that they know what has the effect and with what dosages.

In the future, I have to ask which doctor is on call and where the doctor is from. Based on that info I will then either go to the local free clinic or to private clinic which costs like h*ll. Pain clinic at migraine centre is not open at weekends. My weekends will be extremely expensive in the future if I need to seek help from private sector.

(I am now okay. Got several worried messages today).

Pinquerton jäi Talvipuutarhaan sniffailemaan leluja, ruokasäkkejä ja kaikkea kivaa. Hetkisen kuluttua pikkueteisestä kuului äännähdyksiä. Pirkko siellä oli täysissä sielun ja ruumiin voimissaan, tuloaukkona käyttänyt 'tarjoiluluukkua'. Ehkä vielä viikon verran tuosta mahtuu, ennen kuin kasvaa yli. Kirsi ei tuota joko hoksannut, totesi ettei siitä mahdu tai ei halua vielä kokeilla agilitytaitojaan.

Kirsi
Kirsistä muutama sananen. Ulkonäköä Kirsikka on perinyt enemmän isältään, tuolta unkarilaisverta omaavalta Lucalta. Kirsillä on vahva ja voimakas luusto sekä isot huulet. Katse puolestaan on Carmenin katse, joka itse asiassa on Adolfin. Kirsi on kauttaaltaan hieman vahvempi, kuin mihin olen tottunut, mutta kaikki näyttäisi olevan paikallaan juuri niin kuin tuon ikäisellä kuuluu ollakin.

Rokotukset oli jätetty Kirsillä tehostamatta eli tänään meni 118 € rokotuksiin, tarkastukseen ja EU-passiin. Tosi kiva, kun omaan joukkoon oli otettava puutteellisesti rokotettu koira ja minun kustannuksella luonnollisesti kaikki kuntoon (mikä ihmeen pankki ja luottolaitos minä muka olen?). Koiran ylläpito ei ole ilmaista! Jos ei ole varaa, niin älkää ottako koiraa!

Ensimmäiseen ottamaani rokotukseen, parvoon, on joihinkin pentujen mukana tulleisiin rokotuskirjoihin tullut väärä tarra. Lähetin jo tekstarin kaikille pentuesisaruksille, jotta tarkistavat mitä tarrassa lukee. Ei mitään paniikkia. Parvo oli epävirallinen, normaaliin rokotuskäytäntöön kuulumaton, joten rokotusten suhteen saa olla rauhassa.

Vakavasti jo mietin, josko Kirsi jäisi ihan oikeasti kokonaan tänne meille. Yrittäisikö hakea lupaa laajentaa Hupakkoa? Kesällä voisin heilua kukkavasaran ja ruuvinvääntimen kanssa tomerana laajennuksen parissa (naapureille hupia). Hupakon kokoon kyhännyt hemmo on laajennellut tätä ilman lupia ... jos tekisi samaa ja maalaisi laajennuksen camoväreillä? Ei multa nämä ideat lopu.

Elämän virtaa
Tänä vuonna olen päättänyt saada asioita järjestykseen. Viime vuosi oli niin kamala, lähinnä henkisesti, että tämän vuoden on pakko olla suuntana ylöspäin. Maailmani ei koskaan aiemmin ole järkkynyt tai tuntunut kaatuvan niskaan, mutta Leila musersi minut henkisesti ihan atomeiksi.

Tämä voi olla myös ikäkriisiä. Muutaman viikon kuluttua vaihtuu biologisen iän etunumero yhdellä ylöspäin. Henkisesti vietän aina vuosi toisensa jälkeen 25-vuotisjuhlia - tosin lähinnä niin, etten vietä mitään bileitä.

Vuosi on aloitettu jo ylöspäinmenolla siten, että auto on vaihdettu. Voin odottaa, että ne kolme kirjainta pitävät minut tiellä ja yritän ihan oikeasti pitää kaasujalan kurissa. Nyt minulla on lupa parkkeerata ihan minne haluan, vilkkua ei tarvitse käyttää (autoon oli varaa, mutta ne vilkut kuulkaa maksaa) ja bemulla myös ajetaan lujaa. (Muistakaa rakkaat lukijat, että käytän sarkastisironishumoristista kirjoitustyyliä).

Hupakko kaipaa lähinnä sisustusteknisiä ratkaisuja näin ensi hätään. Muutama asia täällä pistää silmään. Minä oikeasti tykkään Hupakosta. Oli hieman loukkaavaa aikoinaan, kun pari tuttua (lue sukulaista) tämän tilan näki, niin kommenteissa tuli "mä olisin vetänyt ton puskutraktorilla nurin, rakentanut uuden ja asunut vaikka asuntovaunussa sen ajan". Minä voin aina lohduttautua sillä, että en onneksi ole koulutukseltani insinööri =O). (Sori vaan kaikki insinöörit).

Työn suhteen taidan ruveta freelanceriksi. Konttorirottana olo ei minulle sovi, olen aivan liian sosiaalinen luonteeltani. Pysyttäytymällä pois työpaikoista, joissa joutuisin tekemisiin ruoan tai lasten kanssa, teen maailmalle oikeasti palveluksen. Mikäli enää ikinä joudun sellaiseen työyhteisöön, kuin viime vuonna vastaavaan aikaan, niin lähden litomaan välittömästi. Työpaikan henkinen väkivalta saa kohdallani loppua. Työmoraalini on korkea, mutta kaikkea ei minunkaan tarvitse sietää. Tässä on kyseessä nykyistä työpaikkaani edeltävä duuni globaalissa, tv:ssä voimakkaasti mainostavassa yrityksessä. Vieläkin puistattaa pelkkä firman nimen muisteleminen.

Koirista en luovu. En myöskään kasvattamisesta. Elantoani en ansaitse, enkä tule ansaitsemaan, kasvattamisella. Tätä muuten useissa työpaikkahaastatteluissa kysytään tai jopa ehdotetaan. Aina on kysyjän ilme ollut outo, kun vastaan muutamalla faktalla ja ehdottomasti kieltäytymällä kasvatustyössäni lipeämään moraalista ja etiikasta vain sen takia, että tuottaisin pentueen toisensa perään, jotta pysyisin käntyn syrjässä kiinni.

Olipa tänään hyvin filosofispainotteinen tuokio. (Ja tämä stoori pitäisi sitten vielä vääntää lontoon murteeksi).

Appearances from serving hatch ... Kirsi and general issues of life
Pirkko
We have sort of serving hatch from Winter Garden to smaller hall. During past few days Pirkko-Pinquerton has examined her agility skills and come trhu the hatch. One of the glass mirrors got broken and that has functioned as serving hatch. We have plans how to fix it. After a while one will see what we have planned. Fixing project takes some time 'cause carpenter is on business trip.

Pinquerton wanted to stay at Winter Garden to play with toys. Soon I heard noise from the hall. Pirkko was there in full mental and physical health having used the hatch to go to the hall. She will fit thru it for few days before she gets too big. Kirsi either did not figure it out or realized she would not fit or didn't want to practise her agility skills.

Kirsi
Few words of Kirsi. She has inherited her looks more from her dad, the Hungarian Handsome Luca. Kirsi is strong-boned with big lips. Her expression is from Carmen, which actually is Adolf's. On the whole Kirsi is lot stronger what I have used to but she has everything in place in such format what a puppy of her age should have.

Shots have left undone so today's vet visit was 118 € (171 USD) including EU-pass. I was not too happy about adding a dog with no shots to my heard and me naturally paying for everything. What kind of a bank I am? Maintenance of dogs is not free! If one can't afford one, don't take one!

I was seriously thinking leaving Kirsi home. Should I extend Airhead? In the summer I could use my flower-patterned hammer and power tool at the extension area (neighbours would have fun). The dude who built Airhead has expanded this with no permits ... I could do the same ... and paint it camoflage? I do have ideas you know.

Thoughts about life
This year I have decided to get things organized. Last year was so crappy, mainly emotionally, so this year must be better. My world has never before crashed but Leila broke me mentally in pieces.

This can be age-related crisis. After few weeks my biological age will be added with bigger number. New decace starts. Mentally my age is 25 and I keep on turning 25 each year.

I have already begun organizing my life and now my car is changed. The three letters of my car can be assumed to keep me on the road and I will try really hard to be gentle with the gas pedal. Having a BMW gives me now right to park anywhere I want, I don't have to use blinkers (could afford the car but do you know how expensive the blinkers are?) and the car is made for driving fast. (Remember dear readers that I use sarcastic-ironic-humoristic writing style).

Airhead needs badly interior design solutions to start with. There are few issues that bug me. I genuinely like Airhead. Few of my friends and relatives hurt my feelings with their comments of Airhead. When they saw this for the first time they said "I woud have bulldozed that house, built a new one and lived in a trailer while building it". I can always comfort myself by the fact that I am not an engineer =O) (Sorry, all engineers).

Work-wize I think I will be a freelancer. Being in office from 8.00 - 16.00 is not the best solution for me 'cause I am so social. Not applying for jobs where I would be dealing with food or children I am really doing the world a favor. If I ever end up in a job with bad atmosphere - like the one I had last year - I will not tolerate that anymore. Mental abuse at work is something I will never ever tolerate anymore. I have high working morale but there are issues which I just dont't have deal with. This job in question is not the dental clinic I work at the moment but the one job before, in a global, multi-national company who advertises a lot in TV. It still gives me the creeps when I even remember the name of the compnay.

I will not give up dogs, or breeding. My income will not come from dogs. In few job interviews the interviewer has asked or even suggested if I would get my living from dogs. Their expression has been weird when I reply with few facts and tell them I would not give up my morale and ethics by just adding puppies after puppies into the world just to get food on the table.

Well, this was very philosophic moment.

Luopumissyyt jaksavat aina taustalla kiinnostaa ja niistä juorutaan niidenkin kesken, jotka eivät millään tavoin edes liity eri kenneleihin. Kirsin perheen elämäntilanne 'muuttui aivan yllättäen' ...

Carmen alkuun hieman keskusteli kotiintuloajoista, mutta rauhoittui sitten. Pirkko oli onnesta sekaisin, kun löytyi kunnon temuamiskaveri.

Carmen puppy Kirsi
I went over to get Pirkko's sister home again. I didn't like name Dina at all and changed it to Kirsi. She is very happy, outgoing, social and housebroken. She will stay at our house for now. We'll see what future brings to us.

People - even the ones not even slightly related to kennels - are so nosy on reasons why someone is giving up their Great Dane. In this case 'life situation changed suddenly' ...

Carmen took her okay and Pirkko is one happy puppy having a sibling to romp with.

Ratarassi Titulla vauhtia riittää edelleen. Kun mainitsee sanan "pupu", niin korvat nousevat ylös, katse kirkastuu ja leuat rupeavat naksuttamaan yhteen niin, että kalina kuuluu. Finonalle pupu on pyhä asia, eikä pupua sovi mainita ihan huvin vuoksi.

Fiona "The Racer" has still speed. When you mention "bunny" her ears lift up, eyes get brighter and her jaws start to click. Bunny is extremely serious issue for Fiona so she doesn't like it to be mentioned for fun (and teasing purposes).

Kahta en vaihda, toinen on noi siniset dogit ja toinen on ... BMW. Jos nyt tarkkoja ollaan, niin en ratarassejakaan vaihtaisi, enkä tätä Hupakkoa.

Laskuvarjohyppy on upea harrastus. Se on itse asiassa elämäntapa. Varusteet ja toimintatavat on hiottu äärimmäisen turvallisiksi, mutta valitettavasti välillä tapahtuu ikäviä onnettomuuksia, joissa elämä päättyy. Oman aktiiviurani aikana menehtyi kaksi ystävääni ja kävin itse - vielä oppilasaikana - muutaman sekunnin päässä kuolemasta. Nykyisellä nimelläni ei tietojani faileista löydy, sillä harrastajana ja kerhon monivuotisena sihteerinä toimin tyttönimelläni (jota en aio paljastaa).

Lopetin hyppäämisen ja myin laskuvarjoni mennessäni naimisiin. Minulla on noin 200 hyppyä takana. Puolisooni ET:hen tutustuin aikanaan Suomen Laskuvarjokerholla Malmilla. ET oli tuore kurssilainen ja minä jo kokeneempi kelpparihyppääjä. Siitä se ajatus sitten lähti.

Enää en aio uusia lupakirjaani. Elämäntapani on vaihtunut ilmailusta kokonaan koiriin. Kerosiinin haju lentokentillä tosin edelleen tuo positiiviset fiilarit, paremmin ehkä kuvaa sana sävärit, siitä en pääse ikinä eroon.

News from the world
Today's issue of evening papers had a piece of news that touched me. In Florida, Z-hills (skydivers mecca) has a Finn died. My deepest condolences to his family. (My own career had ended before he started his).

Webmastering
Every once in a while I am asked to maintain homepages. Until now, I have refused, due to lack of time. However, now I took my first client. As soon as we get the connections up and running, I will be in action. I am not a nerd but since I have had Hermann, Fiona and Herdolf pages already about 8 years, I think I can do something. My philosophy is to have clear, informative and easy to use pages. I am a bit excited since with my own pages I can do whatever I want but now "client's" wishes are the priority.