Tähän mennessä en ole kieltäytynyt Amerikkaan suuntautuneesta matkasta. Matkailun ”ison veden taakse” aloitin jo 80-luvun loppupuolella. Jenkkien tanskandoggien erikoisnäyttelyyn olin päättänyt mennä jo muutama vuosi sitten. Tähän mennessä oli aina tullut eteen aikaongelmat. Tänä vuonna olin varannut aikaa ja sopinut menot joten päätös oli tehty todella ajoissa ja liputkin varattu valmiiksi. Samaan aikaan oli sattumalta oma pentueeni luovutusiässä ja yksi pennuista Herdolf Colerdg Mara Jade haluttiin USA:han. Matkani muuttuikin siis yhdistetyksi loma-/pennun vientimatkaksi. MaraJade päätepysäkki oli Kalifornia, mutta lensi kanssani Teksasiin, josta Pat (Coleridge Danes) haki hänet ja jatkoi siitä Kaliforniaan. Minun mukanani MaraJade kulki ruumassa, mutta Pat sai Teksas – Kalifornia –välille MaraJaden kabiiniin.

http://www.tienhaara.net/2004/2004nationals/ppages/ppage488.html

Seitsemän kertaa olen tähän mennessä tuonne ison veden taakse matkannut. Mr. Murphy matkalaukkuongelmineen on seuranani joka vuosi sillä jokaisella kerralla häviää matkalaukku jommassakummassa päässä. Tälle reissulle se osui välille Frankfurt – Teksas. MaraJaden mukanaolon tarkistin jokaisessa mahdollisessa välissä. Ei sillä matkalaukulla niin kiire, mutta koiran on tultava ajoissa. Joka kerta olen matkalaukun saanut takaisin muutaman päivän viiveellä niin myös tälläkin kertaa. Olenkin jo tottunut laittamaan vaihtovaatteet sekä välttämättömät yöpymistarvikkeet käsimatkatavaroihin. Matkalaukun katoaminen on tosin aina hyvä syy käydä vähän shoppailemassa. Teksasissa oli meneillään syksyn lämpöennätykset ja näyttelyviikolle osui + 36 C helteet. Oli siinä hieman totuttelemista, kun Suomessa oli lähtiessä vain pari astetta.

Lentoasemalta sai hyvin auton vuokrattua. Olin sen netin kautta jo etukäteen tilannut. Varasin halvimman mahdollisen, jotta matkabudjettiini saisi mahtumaan muutakin, mutta yllätyksekseni sain lopulta Chrysler Pacifica Touringin alleni. Mikään auto ei voita ajo-ominaisuuksiltaan bemaria, mutta oma Pösön kaverimalli oli aika karu ajettava kotiin palattua.

Hotellini ei ollut ihan näyttelyalueella vaan viiden minuutin ajomatkan päässä. La Quinta Inn –hotelliketju poikkeaa normaaleista amerikkalaisista hotelleista siinä, että he tarjoavat aamiaisen vierailleen. Useita näyttelykoiria oli majoittunut samaan hotelliin.

Futuritynimetyt pennut kilpailivat alkuviikosta maanantaina ja tiistaina. Maanantai jäi näyttelypuolelta minulta väliin, koska MaraJade lähti Patin kanssa vasta iltapäivän lennolla. Emme halunneet jättää pentua yksin hotellihuoneeseen, eikä näin pienen pennun ottaminen näyttelyalueelle ollut järkevä ajatus.

Tiistaina oli loppupäivästä varattu aika tokoilulle. Pareja oli luettelon mukaan 53. Näin ei-toko-ihmisenä suoritukset näyttivät menevän nappiin useimmilta.

http://www.tienhaara.net/2004/2004nationals/ppages/ppage24.html

Keskiviikkona aamupäivästä kävin seuraamassa agilitykisat. Agilitykenttä oli hotellin läheisyydessä upealla nurmikentällä. Useimmat koirat olivat olleet edellispäivän tokokisoissa mukana. Suorituksia oli laidasta laitaan. Muutama koira esiintyi niin vauhdikkaasti, että juoksi vauhdilla pitkin kenttää välittämättä omistajiensa komennoista pätkääkään. Suoritukset eivät olleet mitään hampaat irvessä mentaliteettia, vaan kaikilla oli aidosti hauskaa ja mukavaa vaikka lämpöä oli enemmän kuin lääkäri määrää (ainakin Suomen lämpötiloihin tottuneelta).

http://www.tienhaara.net/2004/2004nationals/ppages/ppage121.html
http://www.tienhaara.net/2004/2004nationals/ppages/ppage127.html

Agikisan jälkeen oli vuorossa hyppy- ja pujottelurata. Tätä en ollut aiemmin nähnytkään livenä, mutta hyppyesteitä oli laskujeni mukaan 12 kpl ja noin puolivälissä oli kepit. Meno oli sangen vauhdikasta. Näytti juuri niin kivalta, että täytyy omalle takapihalle rakentaa tuollainen omia doggeja varten. Meillä Adolf ainakin rakastaisi tuollaista kisailua yli kaiken.

Kuva: http://www.tienhaara.net/2004/2004nationals/ppages/ppage164.html

Iltapäivällä kerkesin hotellille luennolle ”Surgery Guidelines For Great Danes”. Luennolla keskusteltiin leikkauksissa tapahtuvista komplikaatioista ja kuinka niitä voidaan jättiroduilla välttää. Keskustelua syntyi kuuntelijoiden kesken ja käytiin runsasta mielipiteidenvaihtoa eri nukutusaineista, leikkausmetodeista, verensiirroista, keisarinleikkauksista, korvien typistämisestä sekä eri lääkäreistä. Olisin ollut kiinnostunut kuulemaan päivän aiemman Dr. Jean Doddin luennon ”Immunization”, mutta luentoajankohdat oli virheellisesti merkitty saamaani oppaaseen ja missasin tuon luennon. En ollut ainoa. Toisaalta, en olisi nähnyt agilityä, jos olisin aamuluennolle mennyt.

Keskiviikkoiltana oli Top 20 –illallinen ja välittömästi illallisen jälkeen Top 20 –kilpailu. Arvostelu erottui meidän omasta siinä, että paikalla oli 3 tuomaria, joilla kullakin avustaja. Kolme koiraa otettiin aina kerrallaan arvosteluun ja kukin tuomari arvosteli koirat. He pisteyttivät koirat arvostelulomakkeen taulukon mukaisesti ja lomakkeet annettiin kuorissa eteenpäin laskettaviksi. Yleisvaikutelmasta sai pisteitä yleisilmeen, värimerkintöjen, koon, turkin kunnon ja substanssin mukaan, joista maksimimäärä oli 30. Päästä sai pisteitä pään yleisilmeen, hampaiston ja silmien (mukaan lukien kuono ja korvat) mukaan ja näiden maksimimäärä oli 20 pistettä. Rungosta sai pisteitä kaulan, lantion ja selän, rinnan, kylkiluiden ja rintakehän mukaan maksimipisteiden ollessa 20. Häntä oli arvostelutaulukossa yksinään ja tässä arvosteltiin hännän kiinnitys, pituus ja hännän kanto maksimipisteiden ollessa 2. Lopuksi arvioitiin liikkeet, ravi, etuliikkeet (kyynärpäät, jalat ja tassut) ja takaliikkeet (lantio, jalat ja tassut) ja näistä sai maksimissaan 28 pistettä. Tuloksia ei saman illan aikana saatu, vaan kaikista lomakkeista laskettiin pisteet ja näiden perusteella löytyi paras koira. Top 20 – voittaja ilmoitettiin vasta torstai-iltana hyväntekeväisyysillallisen yhteydessä. Kaikki Top 20 – koirat kuvattiin illan päätteeksi ja kuviin tuli vaihteleva määrä tukijoukkoja, omistajia ja handlereita. Voittaneen Longo’s Alana Fontanan taustajoukkoihin kuului eniten henkilöitä. Eivät meinanneet kaikki kuvaan mahtua. Kuvassa kuitenkin sininen Sharcon’s Tomahawk.

http://www.tienhaara.net/2004/2004nationals/ppages/ppage202.html

Varsinainen erikoisnäyttely käytiin torstaina ja perjantaina. Lauantaille jäi juniorihandlerit, ROP, ROP-pentu, ROP-kasvattaja, ROP-siitosuros, ROP-siitosnarttu, pari- ja tiimikisa. Tiimikisassa handlerilla oli 4 koiraa.

Alueella oli koko näyttelyn ajan ns. hospitality room. Tuossa huoneessa oli tarjolla kahvia, teetä, limsaa, olutta sekä pikkupurtavaa kuten suolaista, makeaa, sipsejä ja karamellia. Sieltä sai rauhassa hakea veloituksetta itselleen naposteltavaa. Jäi epäselväksi kuka tämän oli kustantanut.

Sinisten omistajana ja kasvattajana kiinnitin luonnollisesti huomiota sinisiin eniten. Meillä Suomessa ei todellakaan tarvitse hävetä sinistemme kanssa. Ei mikään ihme, että useat tuomarit kehuvat jälkikäteen kirjoituksissaan erityisesti meidän sinisiämme. Yleisesti ottaen koirat olivat erittäin hyvin käyttäytyviä, mutta liikkeissä olisi ollut parantamisen varaa, samoin etukulmauksissa.

Otin näyttelystä liki tuhat kuvaa joista n. 700 on näytillä osoitteessa
http://www.tienhaara.net/2004/2004nationals/index.html